Koepalan tulos oli Eijalle järkytys: Syylä jalassa olikin ihosyöpä

Jalkapohjan syyläksi luultu ihomuutos paljastui pahalaatuiseksi melanoomaksi.

Päkiässä todettu ihomuutos paljastui puolen vuoden päästä syöväksi. Diagnoosi oli iso järkytys Hiilasvirralle ja koko perheelle.

29.5.2018 19:00

Muutama vuosi sitten lappeenrantalaisen Eija Hiilasvirran jalkapohja kipeytyi päkiän kohdalta. Päkiässä oli eräänlainen ohut kiehkurajälki, jota hoidettiin aluksi syylänä.

Puolen vuoden tehottoman hoidon jälkeen Hiilasvirta tapasi uuden lääkärin, joka päätti ottaa päkiästä koepalan. Elokuun lopulla 2015 neljän lapsen äiti sai pysäyttävän diagnoosin: hänellä oli todettu pahalaatuinen melanooma.

– Se oli aikamoinen shokki ja järkytys. Mietin, että oliko tämä tässä, Hiilasvirta kertoo.

Samana syksynä vartijaimusolmukkeet ja kasvain leikattiin pois. Myöhemmin jalkapohjasta jouduttiin poistamaan sinne leikkauksessa tehty ihokieleke, joka ei ollut kiinnittynyt. Sen jälkeen jalkapohjaan siirrettiin ihoa reidestä.

Vasta vuosi sitten jalkapohja parani, kun sinne ihonsiirron myötä muodostunut tasku korjattiin uudella ihokielekkeellä jalkapohjasta.

Melanooma seurana lopun ikää

Hiilasvirta käy tällä hetkellä kontrollissa puolen vuoden välein. Lisäksi hän tarkistaa itse säännöllisesti, ettei iholle ole ilmestynyt muutoksia tai luomia.

– Syöpää sairastaneella se on myös mielessä mukana. Melanoomalla on minun diagnoosillani suuri uusiutumisriski.

Hiilasvirta ei ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja tai etelän aurinkorannikoilla löhöäjä. Hänellä on suomalaisille tyypillinen vaalea iho, vaaleat hiukset ja pisamia, mutta iho ei ole palanut herkästi.

– Lapsena olen juoksennellut bikineissä ja shortseissa pitkin pihoja ja peltoja. Sieltähän se altistus tulee. Mutta ei sitä olisi voinut ajatellakaan, että voisi johonkin melanoomaan sairastua.

Sen sijaan hän oli pelännyt sairastuvansa vanhemmiten toisenlaisiin syöpiin. Hiilasvirran äiti kuoli munasarjasyöpään, mummo kohdunkaulan syöpään.

Nykyään Eija Hiilasvirta kiinnittää erityistä huomiota auringolta suojautumiseen, vaikkei hän koskaan ole ollut mikään auringonpalvoja.

”On fiksua pelata avoimin kortein”

Kun syöpädiagnoosi tuli, Hiilasvirran vanhimmat pojat opiskelivat ja asuivat jo omillaan toisella paikkakunnalla. Kolmas poika oli yläasteella ja nuorin tytär ala-asteella. Lapsille äidin sairastuminen oli järkytys.

– Nuorin tyttö kysyi, että ”äiti, kuoletko sinä?”. Minä sitten vastasin, että ”en ainakaan vielä”.

Kun Hiilasvirta joutui kolmeksi pidemmäksi jaksoksi sairaalaan syksyn 2015 aikana, perheenpyöritys jäi aviomiehen vastuulle. Myös se rajoitti kotitöiden jakoa, että ensi alkuun perheenäiti joutui kulkemaan kyynärsauvoilla. Kaiken kaikkiaan hän oli kolme kuukautta sairauslomalla.

Hiilasvirta kertoi sairaudestaan avoimesti myös työpaikallaan, missä esimiehet ovat suhtautuneet asiaan hyvin ja kannustaen.

– Minusta on fiksua pelata avoimin kortein. Sairaus määrittää ja on osa minua.

Syöpä vahvisti

Nyt 48-vuotias nainen kokee, että ihosyövän sairastaminen on tehnyt hänestä entistä vahvemman ihmisen. Hän saa voimaa siitä, että on selvinnyt niin kovasta kolauksesta.

– Koen sen vahvuutena ja siksi olen lähtenyt mukaan Saimaan Syöpäyhdistyksen vertaistukitoimintaan. Olen vapaaehtoisena valmis juttelemaan ja tukemaan muita, jotka sairastuvat melanoomaan.

Nykyään Hiilasvirta suojautuu auringolta korkeilla suojakertoimilla varustetuilla aurinkorasvoilla, peittävillä vaatteilla, hatulla ja aurinkolaseilla. Lisäksi hän välttelee keskipäivän aurinkoa ja tekee esimerkiksi puutarhatöitä joko varhain aamulla tai myöhemmin illalla.

Hän varoittaa, että melanooma ei aina kehity luomeen.

– Jos tulee joku outo ihomuutos, joka ei häviä lyhyessä ajassa itsestään, se kannattaa aina tutkituttaa. Se voi olla melanooma. Sen ei tarvitse olla auringonottoalueella ja naisilla onkin aika paljon melanoomaa jalkaterän alueella.

  • Katso alla olevalta videolta, miten ihosyöpä syntyy.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?