Unilääketieteeseen erikoistunut dosentti Henri Tuomilehto toteaa, että jo yksi ylimääräinen tunti unta parantaa terveyttä huomattavasti.
– Jos joka yö säännönmukaisesti nukkuu yhden lisätunnin, kyseessä on maailman helpoin tapa parantaa omaa terveyttä. Ei tarvitse edes mennä lenkille, vaan laittaa pää tyynyyn.
– Uni vaikuttaa kaikkeen: siihen, millainen olet, mitä teet, miten käyttäydyt, mitä tapahtuu. Jos uni on huonoa, aivotoiminnan kapasiteetista ei saada irti kaikkea mahdollista, ja elimistön toiminta kääntyy päälaelleen.
Tuomilehdon mukaan 95 prosenttia palautumisesta tapahtuu unen aikana, oli sitten kyse fyysisestä tai psyykkisestä palautumisesta. Uni myös täydentää aivojen energiavarastoja edistää oppimista.
Univaje voimistaa näläntunnetta
Tutkijat ovat todenneet univajeen olevan yksi Alzheimerin taudille altistava tekijä. Mekanismi toimii siten, että uni puhdistaa aivoista haitallisia kuona-aineita. Nestekierto ei toimi riittävällä tavalla, jos ihminen nukkuu liian vähän.
Painonhallinnan kannalta unella on ratkaiseva merkitys, sillä univajeen tiedetään muuttavan ruokailukäyttäytymistä.
– Näläntunne voimistuu ja kylläisyyden tunne katoaa. Tekee mieli energiaa, varsinkin hiilihydraatteja. Ja jos on nukkunut huonosti, ei jaksa vetää lenkkareita jalkaan ja lähteä lenkille. Uni siis vaikuttaa painonhallintaan monelta kannalta.
”Väsymys pilaa elämänlaadun”
Kroonista univajetta on Tuomilehdon mukaan lähes mahdotonta nukkua pois saman viikon tai seuraavan viikonlopun aikana. Siksi hän neuvoo ihmisiä huolehtimaan arkisin riittävästä nukkumisesta – ettei univajetta pääse kertymään.
– Unessa ei ole kyse mistään mystisestä asiasta, vaan aivan täysin normaalista toiminnasta. Nukkuminen on ominaisuus: toiset ovat parempia nukkumaan ja toiset taas ovat herkkäunisia, mutta jokainen pystyy parantamaan nukkumistaan.
Tuomilehto tapaa työssään paljon ihmisiä, jotka tiedostavat nukkuvansa liian vähän, mutta eivät tee asian hyväksi mitään.
– Asialle todellakin pitää tehdä jotakin. On ikävää nähdä, miten huonosti ihmiset voivat ja miten väsymys pilaa elämänlaadun.
– Yksi yritysjohtaja totesi, että innovatiivisesta ihmisestä tulee tyhmä, jos ei nuku riittävästi. Hän tarkoitti itseään. Asia on juuri näin: univaje rapauttaa yhteiskunnan ja tappaa innovatiivisuuden.
Suurin osa ihmisistä nukkuu liian vähän
Mikä sitten on sopiva määrä unta yössä? Unen tarve on Tuomilehdon mukaan yksilöllistä, mutta aikuisella hän pitää hyvänä määränä 7–8 tunnin yöunia.
– Teen päivittäin unitutkimuksia potilailleni ja näen, että ihmiset, jotka ilmoittavat nukkuvansa 7 tuntia, nukkuvat todellisuudessa vain vähän reilut 6 tuntia. Eli ihminen yleensä nukkuu tunnin vähemmän kuin kuvittelee.
Tuomilehto toteaa, että suurin osa ihmisistä nukkuu jopa useita tunteja liian vähän.
– Yhdestä lisätunnista on hyvä aloittaa. Sillä jo saa ihmeitä aikaan, ja siitä on helppo lähteä lisäämään unen määrää.
Lisäunen hyötyjä
Olet virkeämpi ja innovatiivisempi.
Siedät stressiä paremmin.
Jaksat liikkua enemmän ja tavoitteellisemmin.
Näytät paremmalta.
Vastustuskyky paranee.
Painonhallinta on helpompaa.
Sokerinsietokyky paranee.
Muisti, tarkkaavaisuus, keskittyminen ja päättelykyky paranevat.
Palautuminen liikuntasuorituksesta on helpompaa.
Riski sairastua syöpään, diabetekseen ja muihin vakaviin sairauksiin pienenee.