Terveys

Rentoudutko joka viikonloppu viinan voimin? 7 vakavaa terveyshaittaa, jotka saatat kohdata yllättävän nopeasti

Julkaistu:

Alkoholi
Monelle viikonloppu tarkoittaa rentoutumista alkoholin parissa.
Suomalaisessa juomakulttuurissa on yhä harvinaista, että alkoholi yhdistetään lounaaseen tai arkipäiväiseen illallistamiseen, mutta viikonloppuisin kuplivaa kuluu sitäkin enemmän.

Humalatilalla on vakiintunut asema suomalaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä ja humalan tavoittelu onkin kansamme keskuudessa yhä yleistä ja hyväksyttävää.

Lukuisten tutkimusten mukaan alkoholi on haitallisempaa terveydelle, jos sitä nautitaan nopeasti yhdellä kertaa sen sijaan, että saman määrän joisi hitaasti ja useammassa erässä.

A-klinikkasäätiön johtavan ylilääkärin Kaarlo Simojoen mukaan suomalaiset liittävät alkoholin hyviin sosiaalisiin kokemuksiin, joita halutaan toistaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Me liitämme alkoholiin vahvasti vapauden, itsemääräämisoikeuden ja sosiaalisuuden. Ajattelemme helposti, että hyvään fiilikseen pääsee vain juomalla ja rentoutumalla sitä kautta, Simojoki kertoi IS:lle aiemmin.

Ylilääkäri kuitenkin muistuttaa, että tutkimusten mukaan ihminen on sosiaalisimmillaan silloin, kun promillemittari näyttää enintään 0,7.

– Siihen päästään kahdella tai kolmella annoksella. Sen jälkeen juttujen taso lähtee laskuun.

Mahdatko itse juoda liikaa alkoholia? Vastaa rehellisesti näihin kahdeksaan kysymykseen.

1. Uni häiriintyy

Viikonlopun on tarkoitus olla huilitauko hektisestä työviikosta, mutta jos se kuluu viinalla läträtessä, maanantaina väsymys voi olla kahta kauheampi.

Alkoholilla on suora vaikutus aivoihin ja unenlaatuun, ja vuorokausirytmin häiriintyminen on yksi ensimmäisistä asioista, joita tissuttelu tuo mukanaan. Huonot unet puolestaan rasittavat koko elimistöä, ja keho joutuu pitkittyneeseen stressitilaan.

2. Verenpaine nousee

Alkoholilla on suora, määrästä riippuvainen vaikutus verenpaineeseen. Alkoholin kertakäyttö nostaa aluksi verenpainetta, mutta humalan myöhäisemmässä vaiheessa verenpaine voi laskea jopa normaalia alhaisemmaksi.

Runsas alkoholin käyttö nostaa sekä normaaleja että jo valmiiksi koholla olevia verenpainearvoja. Kohonnutta verenpainetta potevien on siis syytä olla kaksin verroin varovaisia alkoholin suhteen.

3. Työkyky heikkenee

Moni on oppinut kantapään kautta, kuinka vakavasti alkoholi voi häiritä muistin toimintaa. Raskas ryyppyilta vaikuttaa erityisesti työmuistiin, eli asioiden mieleen painamiseen ja vielä seuraavan päivän krapulassakin muistijäljen syntyminen on heikompaa kuin selvin päin.

Muistitoimintojen lisäksi alkoholin käyttö vaikuttaa myös esimerkiksi keskittymiskykyyn ja tarkkaavaisuuteen. Nämä haittavaikutukset puolestaan voivat muuntautua vastoinkäymisiksi työelämässä.


4. Petipuuhat kärsivät

Alkoholi ja seksi voi olla riskialtis yhdistelmä. Siinä missä muutama annos alkoholia saattaa auttaa rentoutumaan, suuremmat annokset ovat seksuaaliselle kanssakäymiselle haitallisia, sillä alkoholi turruttaa petipuuhissa tärkeitä aistimuksia ja tunteita.

Miehillä runsas alkoholinkäyttö voi myös johtaa impotenssiin eli erektion heikkouteen tai sen puuttumiseen. Naisilla taas saattaa esiintyä ongelmia seksuaalisen kiinnostuksen, kiihottumisen tai orgasmin saamisen kanssa.

5. Ulkokuori kärsii

Jo pelkkä viikonlopun mittainen ryypiskelyjakso voi näkyä ulkomuodossa. Alkoholi sekoittaa elimistön, joka näkyy muun muassa lihomisena, turvotuksena ja punoituksena iholla.

Alkoholista saatu energia kertyy rasvakudokseksi vyötärön seudulle ja joissain tapauksissa rasva iskee kyntensä maksaan. Liikapaino ja alkoholi ovatkin rasvamaksan yleisimmät syyt – yhdessä tai erikseen.

6. Sydän vaarantuu

Kuopiossa tehdyssä seurantatutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että runsas kertakäyttö, kuten suomalainen viikonloppujuominen, saattaa lisätä sydäninfarktin vaaraa.

Alkoholin raju kertakäyttö voi aiheuttaa kammiovärinää terveelläkin henkilöllä ja johtaa hengenvaaralliseen alkoholimyrkytykseen.

7. Suhteet kärsivät

Runsas joka viikonloppu toistuva juominen tuo usein mukanaan myös perhe-elämään ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia.

Päihteiden käytön lisääntyessä riidat ja syyllistäminen nostavat päitään. Pahimmassa tapauksessa tilanteet johtavat väkivaltaan asti ja alkoholinkäyttö jättää jälkensä myös perheen pienimpiin.

Lähteet: Päihdelinkki, Terveyskirjasto

Ota kantaa

Juotko alkoholia viikoittain?

Kyllä 59% Ei 41%
Ääniä yhteensä 14429

Alkoholinkäytön riskitasot

Korkean riskin raja
  • naisilla 12–16 alkoholiannosta viikossa
  • miehillä 23–24 alkoholiannosta viikossa
Kohtalaisen riskin raja
  • naisilla 7 annosta viikossa
  • miehillä 14 annosta viikossa
Alkoholinkäyttö, josta ei ole todennäköisesti riskiä terveelle työikäiselle henkilölle
  • naisilla 0–1 annosta päivässä
  • miehillä 0–2 annosta päivässä
Lähde: Käypä hoito -suositus, 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt