Birgit Mäkisen, 47, olohuoneen seinällä lukee Enjoy, nauti. Se on muistutus siitä, että elämässä pitäisi osata nauttia pienistä asioista.
– Jos sukka on vähän väärässä paikassa, se ei ole niin suuri asia, Birgit Mäkinen sanoo.
Keskellä Kauvatsan kirkonkylää sijaitseva maalaisromanttisesti sisustettu omakotitalo pursuaa tavaraa ja elämää.
Kissat Kerttu (se, jossa on enemmän valkoista) ja Kaarina (se, jolla on enemmän varpaita) kävelevät vanhoilla lautalattioilla itsetietoisesti hännät pystyssä. Sekarotuinen koira Pyry nauttii helmikuun auringosta ulkoaitauksessa.
– Pyry on ainoa tässä perheessä, joka on tuotu poliisiautolla kotiin, Birgit kertoo koiran karkureissusta. Samalla hän kattaa sinisiä kahvimukeja keittiön pöydälle.
Birgitin kolme vanhinta lasta ovat muuttaneet jo pois kotoa. Kotona asuvat enää aviomies Joukon 20-vuotias ja aina joskus 17-vuotias poika sekä Birgitin ja Joukon yhteiset 12- ja 11-vuotiaat pojat.
Birgit Mäkinen nauttii pienistä, arkisista asioista.
Lastenhuoneesta kuuluu pelikonsolin ääntä. Hiihtolomalla olevat nuoremmat pojat ovat elementissään.
Ulkopuolisen silmin 1800-luvulla rakennetussa puutalossa eletään aivan tavallista lapsiperheen arkea. Kaikki Birgitin tuntevat tietävät, että ihan tavallista elämä ei ole. Kukaan ei tiedä, milloin syöpä vie voiton seitsemänlapsisen uusperheen äidistä.
Kesällä 2009 Birgit Mäkisen rintaa riipi. Rinnan sisällä oli liikkuva, pehmeä patti. Birgit sai lähetteen mammografiaan, mutta mitään poikkeavaa ei löytynyt. Ei se vaarallista ole, lääkärit rauhoittelivat. Patista otettiin kuitenkin varmuuden vuoksi koepala.
– Menin kuuntelemaan tuloksia. Siellä istui kaksi naista vakavan näköisinä, Birgit kertoo.
Rinnassa oli aggressiivinen syöpä, joka oli leikattava heti.
Lääkärit miettivät, kannattaisiko rinnasta poistaa vain osa. Birgit halusi, että koko rinta poistetaan.
– Se oli hyvä päätös. Syöpä olisi saattanut levitä, hän sanoo. Leikkauksen yhteydessä selvisi, että rinnassa oli kuusi syöpäpesäkettä. Syöpä oli levinnyt myös kuuteentoista imusolmukkeeseen.
Birgit aloitti sytostaatti-, säde- ja hormonihoidot. Ne tehosivat. Hän sai terveen paperit 2010.
Ilta-Sanomat kertoi Birgit Mäkisen kamppailusta syöpää vastaan joulukuuussa 2013.
Elämä jatkui tasaisena ja hyvänä. Birgit hurautti autolla töihin parinkymmenen kilometrin päähän Huittisiin. Hän oli tullut Saarioisten tehtaalle töihin jo 1986 ja tehnyt siellä vaikka mitä. Sipulinpilkkojana aloittanut Birgit eteni porkkananpätkäkoneen käyttäjäksi ja sieltä salaattiosastolle ja lähettämöön. Koko tehdas ja sen ihmiset tulivat tutuiksi.
Vapaa-aikana Birgit ja Jouko kiersivät harvoina joutohetkinään kirpputoreja.
– Autotalli on vasta hiljattain vapautettu auton käyttöön, Birgit naurahtaa.
2012 Birgit kävi kontrollissa. Samalla hän valitteli lääkärille selkäänsä. Työnkuva tehtaalla oli vaihtunut. 20 kilon säkkejä siirrellessä selkä kipeytyi.
Muutaman kuukauden kuluttua selkä alkoi olla niin kipeä, ettei Birgit päässyt eteenpäin ilman särkylääkettä. Lonkkaankin sattui, ja polveen.
Polvi kuvattiin, mutta mitään vikaa ei havaittu. Fysioterapeutiltakaan ei löytynyt helpotusta.
Fyssari tunsi Birgitin historian. Kolmannella käyntikerralla fysioterapeutti kehotti Birgitiä menemään syöpälääkärille.
Elokuussa 2012 tulivat tulokset. Birgit oli poikansa kanssa ostamassa herkkuja seuraavan päivän kuusivuotissyntymäpäiviä varten, kun puhelin soi. Hoitavan lääkärin kanssa oli sovittu, että hän soittaisi, kun tulokset ovat selvinneet. Syöpä oli levinnyt rinta- ja selkärankaan.
Birgit Mäkinen suosittelee kaikille ns. kuolinsiivousta.– Olen ruvennut käymään papereita läpi, jos en joku aamu herääkään, hän sanoo.
– Sain jotenkin ostokset maksettua. Autossa pääsi itku, Birgit kertoo.
Lääkäri lupasi elinaikaa korkeintaan kuusi vuotta.
Seuraavana päivänä pojan syntymäpäiviä juhlittiin tavalliseen tapaan. 14 lasta temmelsi olohuoneessa ja aikuiset joivat kahvia. Birgit ei kertonut vieraille lääkärin puhelusta. Itketti ja pelotti.
Arki on pelastus. Aamulla on herättävä ja patistettava nuorempia lapsia pesemään hampaat.
– On hyvä, että minulla on pieniä lapsia. En ehdi miettiä oman elämän kurjuutta.
– En tiedä, mitä elämä olisi, jos olisin yksinäinen ihminen.
Birgit esittelee löytämiään lappuja, joita hänen tyttärensä on piilotellut ympäri kotia. Ne alkavat kaikki sanoilla: Äiti on...
Äiti on se, joka hakee kyliltä mihin aikaan vaan. Äiti on sielunkumppani. Äiti on paras ystävä.
Birgit Mäkinen sai lapsiltaan taulun, johon he olivat keränneet äitiään kuvaavia sanoja.
Lapset on Birgitille kaikki kaikessa. Hiljattain Birgitin vanhin tytär antoi äidilleen taulun, johon he olivat listanneet äitiään kuvaavia adjektiiveja: loving, protective, fighter, supportive. Rakastava, suojeleva, taistelija, kannustava.
– Kaikki kysyvät, että miten lasten kanssa keskustellaan sairauksista. Sanon, että tauti on ja se hoidetaan.
Välillä lapset miettivät äitinsä sairautta ja välillä eivät ollenkaan. Birgit vastaa kun kysytään.
– Kerran poikani kysyi, kun noukimme marjoja puskasta, että olisiko ollut parempi, jos syöpä ei olisi tullutkaan. Hän kuunteli hetken vuodatustani ja sanoi, että joo, tämä riittikin.
Elämä on ollut kymmenen vuotta ylä- ja alamäkeä. Syöpä on nyt pysyvä vieras. Välillä menee hyvin, välillä huonosti.
Kerttu-kissa hyppää keittiön lattialta kahvipöydässä istuvan Joukon syliin. Jouko on nykyään päivät kotona. Hän on jäämässä sairauseläkkeelle jalkavaivojen takia.
– Tämä on oikein superperhe, Birgit naurahtaa.
Jouko ja Birgit kävivät rintasyöpään sairastuneille potilaille tarkoitetun parisuhdekurssin vuonna 2010.
– Siellä sanottiin, että vaikka vaimo on harmaa hylje, häntä pitäisi helliä. Kaikille miehille sanon, että hellikää vaimojanne.
Birgit tietää kokemuksesta, että musta huumori auttaa. Tässä perheessä mustaa huumoria viljellään enemmän kuin syvällisiä keskusteluita.
”Mulla on hauskat mukulat. Olen jo etukäteen kysynyt, mitä haluatte perinnöksi, ettei tarvitse jälkeenpäin tapella. Tavaranjako menee mustan huumorin kautta. Sitten on herkät hetket erikseen. Herkät hetket on aika hiljaisia.
– Mulla on hauskat mukulat. Olen jo etukäteen kysynyt, mitä haluatte perinnöksi, ettei tarvitse jälkeenpäin tapella. Tavaranjako menee mustan huumorin kautta.
– Sitten on herkät hetket erikseen, Birgit sanoo ja on pitkään hiljaa. Silmissä kimmeltävät kyyneleet.
– Herkät hetket on aika hiljaisia, hän sanoo.
Jouko on haastattelun ajan taustalla. Välillä hän osallistuu keskusteluun, kun Birgitin jutustelu vie mukanaan. Kaataessaan lisää kahvia Birgit osoittaa aivolevinnäisyyden selvittyä hajottamaansa uuninlasia.
– Kun en saanut kotona tarvitsemaani tukea, heittelin mukeja ja hajotin uuninlasin. Tuli vähän kalliiksi, Birgit esittelee säpäleistä uuninlasia.
Rikkoutunut lasi pysyy kasassa teipillä.
Birgit on tyytyväinen, ettei ole mitään isompaa hajottanut.
– Yksi lääkäri sanoi, että voit mennä vaikka metsään heittelemään kananmunia, ettei tule niin kalliiksi.
Huumori auttaa, sanoo Birgit Mäkinen.
Hurtti huumori auttaa. Ihmisiä tavatessaan Birgit antaa aina ensin tilannekatsauksen voinnistaan.
– Sen jälkeen voidaan olla suhteellisen normaalisti ja juoda kahvia.
Monet välittävät. Nytkin naapurit ovat tuoneet rautalisiä. Birgitin veriarvot pitäisi saada nousemaan. Postilaatikosta on löytynyt villasukkia. Kaikki keinot on otettu käyttöön.
Kotona on alkanut käydä käsilläparantaja.
– Kun hän käy täällä, minulle tulee sen jälkeen energinen olo. Että joku välittää.
Vuosi sitten elämä heitti taas yllätyksen. Birgit oli Helsingissä aikuisten lastensa luona, kun autoa ajessa silmissä vähän sumeni. Mikä nyt on, hän ihmetteli.
Seuraavana aamuna huimasi. Parin päivän kuluttua lääkäri kertoi huonoja uutisia: syöpä oli levinnyt keuhkoihin ja aivoihin.
Auto jäi sairaalan pihaan. Ajokortti meni saman tien.
– Se oli kaikkein mustin hetki kaikin puolin. On ihan hirveää olla täällä ilman ajokorttia. Anella kyytiä. Olen aina ollut sellainen, että suhautan sinne ja tänne.
Birgit Mäkinen perheineen viettää mahdollisimman normaalia elämää, johon kuuluvat mm. kissat Kerttu ja Kaarina.
Vuoden kestäneet rankat sytostaattihoidot on nyt lopetettu tuloksettomina.
– Veriarvot ovat niin huonot, että jos hoitoja olisi jatkettu, sydän olisi voinut poksahtaa.
Terveydenhoidon ammattilaisilta Birgit olisi kaivannut enemmän henkistä tukea.
– Kun syöpä on levinnyt liikaa, ajatellaan, että ei hyödytä tehdä enää mitään, kun kuitenkin kupsahdan kohta.
Birgit on miettinyt, miksi sairastuminen tapahtui juuri hänelle. Hän ei polta tupakkaa eikä juo alkoholia. Hänellä on monta lasta, jotka tarvitsisivat äitiä.
– Mutta kai se on se geeni. Toiset ovat syntyneet vähän mustemman auringon alle.
2012 Birgitille tehtiin geenitesti. Hän on perinyt isältään BRCA2-mutaation, joka on rintasyöpäperinnöllisyysgeeni.
– Joskus ajattelen, että lahjoitan ruumiini tieteelle. Jos tiede keksisi jotain soluistani. Löytyisi syy ja seuraus.
Nyt Birgit saa hormonihoitoa kerran kuukaudessa. Hän on hoidossa palliatiivisella osastolla. Se tarkoittaa, että syövän etenemisen jarruttamisen sijaan keskitytään oireiden lievitykseen ja elämänlaadun vaalimiseen.
”Seuraava hoito on saattohoito. Minulla on paikka Harjavallan terveyskeskuksessa jo katsottuna, mutta en ole ajatellut sinne mennä vielä.
– Seuraava hoito on saattohoito. Minulla on paikka Harjavallan terveyskeskuksessa jo katsottuna, mutta en ole ajatellut sinne mennä vielä.
– Olen omasta mielestä edelleenkin aika hyvässä kunnossa, mutta verikokeiden kannalta huonossa kunnossa.
Sairaus ei ole tehnyt Birgitistä parempaa ihmistä. Ihan samanlainen hän on kuin ennenkin.
– Arki tuntuu soljuvan samalla lailla eteenpäin. Jos on kivaa, on kivaa ja jos ottaa päähän, niin ottaa päähän.
Katkeruus ja kateus ovat Birgitille tuttuja tunteita. Ajatus loikkii välillä liikaa, kun alkaa miettiä lapsia.
Hän on kateellinen kaikille äideille kaikesta mitä normaalissa elämässä tapahtuu. Kaikista synttäreistä ja rippijuhlista.
– Olen aika hyvä nalkuttamaan. Uskon, että olen tehnyt aika hyvät pohjatyöt. Läksyistä on huolehdittava, koska kohta äiti ei ole enää katsomassa, onko niitä tehty. Saarna tehosi lapsiin muutaman päivän.
Birgitille on tullut mieleen, pitäisikö kaikille lapsille kirjoittaa oma kirje, jonka he saisivat lukea äidin kuoleman jälkeen.
– On kauhuskenaario, että joku lapsista lukee äidin kirjoittaman kirjeen joka ilta ja parkuu ja kokee asian liian raskaasti. En taida kirjoittaa.
Kuolemaa Birgit ei pidä pelottavana. Enemmän häntä ottaa päähän, että kuolema on ennenaikaista.
– Joudun luopumaan tästä kaikesta. Olisi kiva kuolla onnellisena. Elämä on julmaa.
– Jos haluan istuttaa pionipenkin, se pitää istuttaa tänä eikä ensi vuonna. Täytyy saada asioita valmiiksi, että toisilla on hyvä olla.
Birgit Mäkinen on hoitanut kaikki selvittämättömät asiat valmiiksi.
– Haluaisin, että minut muistetaan siitä, että olen pitänyt arkea yllä. Arki on kuitenkin tärkeää.
Mieleen on tullut vain yksi selvittämätön asia, johon on pitänyt saada selvyys, jos elämä kohta päättyy.
– Yksi kukkapenkki piti selvittää, Birgit naurahtaa.
Reilut 20 vuotta sitten hän asui rivitalossa, jossa oli kivat ruusupuskat. Eräänä päivänä pari kukkaa oli omasta penkistä poikki. Birgit ajatteli, että talkkari perhana on leikannut ne ja vaati naista tilille.
– Hän sanoi, ettei leikkuri mene niin alhaalta. Ne on ne rusakot.
– Menin hämärässä mittailemaan. Varmaan 15 vuotta meni, että pystyin pyytämään anteeksi. Talkkari muisti. Hänkin oli kukkaisihminen.
Tänä pakkasiltana koko perhe on lähdössä Poriin. Pojat menevät tubettajatapahtumaan. Sillä aikaa Birgit aikoo käydä kaupoilla.
Ennen lähtöä hän piipahtaa viereisessä kyläkaupassa kahvilla.
– Sosiaalikaffet kaupalla on päivän parasta antia. Yleensä paikalla onkin jo kaffeparlamentti.
Omaa blogia kirjoittava Birgit kuuluu yhdeksän naisen vintageremmiin. He pitävät kaikki maalaisromanttisesta sisustuksesta. Sen merkkinä olohuoneessa on taulu: Learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow, opi menneestä, elä hetkessä ja pidä toivo korkealla.
– Uskon, että vielä tulee se ihmeparantuminen. Sitten kun luovuttaa, loppu tulee aika äkkiä.
Birgitin blogi on osoitteessa bikkenpilttuu.blogspot.fi
