Influenssan voi saada kahdesti kuluvan kauden aikana – ja epidemia saattaa jatkua toukokuulle

rac

Julkaistu:

Influenssa
Influenssaepidemia ei ole osoittanut vielä laantumisen merkkejä. Epidemian huippuviikot ovat yhä meneillään.
Meneillään ovat edelleen influenssaepidemian huippuviikot, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.

– Influenssaepidemia on yhä käynnissä. Laboratoriovarmistettujen influenssatartuntojen määrä on vielä ollut noususuuntaista. Myös influenssakäyntien määrä terveysasemilla on ollut yhä nousussa.

Ikosen mukaan Suomessa kiertää tällä hetkellä neljää eri virusta, kaksi influenssa A -virusta ja kaksi influenssa B -virusta. Hän ei osaa arvioida, kuinka kauan influenssan huippukausi tulee vielä kestämään.

– On hyvin vaikea sanoa, että onko epidemia tästä pikkuhiljaa laantumassa tai tasaantumassa. Voisi kuvitella, että tartuntojen määrä lähtisi laskemaan ja vähenemään, kun tätä kautta on jo aika pitkään kestänyt.
  • Otsikon alla olevalla videolla erikoislääkäri selvittää, miten influenssan ja normaalin flunssan erottaa toisistaan.
On mahdollista sairastaa molemmat virukset

Ikosen mukaan tänä talvena raportoitujen influenssatapausten määrä on kaiken kaikkiaan suurin piirtein samalla tasolla kuin viime kautena. Viime kauteen verrattuna ero on se, että B-virustartuntoja on nyt A:ta enemmän.

– Poikkeuksellista on se, että B-virusta on kiertänyt paljon, ja että se aloitti influenssakauden. A-tyypin influenssavirustapauksia on ollut selkeästi esimerkiksi viime kautta vähemmän.

Ikonen sanoo, että koska liikkeellä on sekä A- että B-influenssaa, on mahdollista, että ihminen sairastaa molemmat virukset ja influenssan kaksi kertaa kuluvan influenssakauden aikana.

Rokote kannattaa yhä hankkia

Ikonen sanoo, että influenssakaudet ovat hyvin erilaisia, ja siksi on hankala arvioida miten kausi tulee etenemään tai milloin se tulee laantumaan.

– Nyt kun hyvin vahvasti kiertää sekä A:ta että B:tä voi käydä niin, että B lähtee laantumaan ja A lievästi lisääntyy ja jää vielä kiertämään. On mahdollista, että influenssa A- ja B-virusten huippuviikot sijoittuvat eri ajankohtiin.


Ikosen mukaan influenssarokote kannattaa yhä hankkia, mikäli sitä ei ole tullut vielä otettua.

– Suosittelisin vielä rokotetta, koska on mahdollista, että tämä epidemia jatkuu vielä pitkään, toukokuulle asti. Pitää vain muistaa, että jos rokotteen ottaa nyt, niin suojan muodostuminen vie noin pari viikkoa, ja sinä aikana voi saada tartunnan.

Ei viitteitä kuolleisuuden lisääntymisestä

Ikosen mukaan ainakaan toistaiseksi ei ole ollut havaittavissa niin sanottua ylikuolleisuutta, eli influenssakauden aikaista lisääntynyttä kuolleisuutta verrattuna epidemiakauden ulkopuoliseen kuolleisuuteen.

– Ainakaan viime viikkoon mennessä ei ollut viitteitä, että influenssakaudella olisi esiintynyt normaalia enemmän kuolleisuutta, eli niin sanottua ylikuolleisuutta.

– Toisaalta, myös esimerkiksi kylmät sääolosuhteet ja muiden hengitystiemikrobien esiintyminen samanaikaisesti voivat vaikuttaa kuolleisuuden lisääntymiseen, jos tällaista olisi havaittavissa.

THL:n sivuilta selviää, että viime viikolla influenssa-aktiivisuus oli korkeinta Pohjois-Pohjanmaan, Länsi-Pohjan, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueella.

Edellä mainituilla alueilla influenssa-aktiivisuus on ollut tuolloin hyvin korkea influenssan kaltaisen taudin vuoksi tehtyjen terveyskeskuskäyntien perusteella.

Nelivalenttinen rokote olisi tarjonnut paremman suojan

Suomeen tänä talvena iskenyt influenssa on pääosin B/Yamagata-virustyyppiä, jolta kansalliseen rokoteohjelmaan valittu kolmivalenttinen influenssarokote ei täysin suojaa.

Ilta-Sanomat kirjoitti joulukuussa, kuinka useat infektiolääkärit olivat esittäneet THL:lle, että se olisi hankkinut kansalliseen rokoteohjelmaan jo tälle talvelle uudentyyppisen, nelivalenttisen rokotteen. Se olisi tarjonnut parempaa suojaa nyt riehuvaa B/Yamagataa vastaan.

THL:llä olisi ollut valta esittää myös B/Yamagataan tehoavien pistettävien rokotteiden hankkimista, mutta sitä se ei tehnyt. Lopullisesta rokotteiden ostopäätöksestä vastaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek avasi IS:lle aiemmin, että kun influenssarokotteet kilpailutettiin edellisen kerran noin kolme vuotta sitten, Euroopan markkinoilla ei ollut yhtään nelivalenttista pistettävää rokotetta, jolla olisi ollut myyntilupa.

Nohynekin mukaan Suomen valtiolla on sitova, voimassa oleva kaksivuotinen sopimus nykyisen valmistajan kanssa vielä tästä kaudesta.

– Kesken jo olemassa olevan sopimuksen markkinoille tuli yksi nelivalenttinen pistettävä rokote. Jos se olisi haluttu ottaa ohjelmaan, valtion olisi täytynyt maksaa sakkoa rikotusta sopimuksesta, hän kertoi.

Mikä rokote ensi talvena, mihin hintaan?

Nohynekin mukaan Suomen influenssarokotehankinta seuraaville kausille on vielä kesken. Toistaiseksi ei ole tiedossa, hankitaanko ensi influenssakaudelle kolmi- vai nelivalenttinen rokote.

Nelivalenttiset rokotteet ovat kalliimpia kuin kolmivalenttiset. Nohynek kertoo, että vastikään käydyssä avoimessa tarjouskilpailussa nelivalenttisen rokotteen määriteltiin saavan maksaa euron enemmän annokselta kuin halvin kolmivalenttinen, jotta se voittaisi kilvan.

Tämän kauden influenssarokotteet maksoivat Nohynekin mukaan noin 4,5 miljoonaa euroa. Rokotteita tilattiin 1,7 miljoonaa annosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt