Hanna Partasen sitkeä jalkavaiva muuttui hengenvaaralliseksi keuhkoveritulpaksi: ”Olisi voinut käydä huonomminkin”

– Onneksi voin sanoa, että elämä yllätti eikä kuolema, toteaa tunnettu ravitsemusterapeutti Hanna Partanen, 38.

Partasen keuhkoissa havaittiin reilu viikko sitten hengenvaarallinen keuhkoveritulppa. Tai tarkemmin ottaen kaksi: veritulppa eli keuhkoembolia löytyi sekä vasemmasta että oikeasta keuhkosta.

Oudot oireet alkoivat, kun Partanen oli palannut Thaimaan-matkaltaan.

– Paluulennon jälkeisellä viikolla tunsin oikeassa pohkeessani jumin tunnetta, mutta pistin sen rankemman pilatestreenin piikkiin. Koristreeneissä kummastelin, että menevätpä jalat hapoille, mutta syytin väsymyksestä jetlagiä.

Reissun jälkeisenä viikonloppuna Partainen nukkui 11 tunnin yöunet ja oli silti väsynyt. Kun pohjejumi ei alkanut helpottaa venyttelyllä, hieronnalla ja liikunnalla, Partanen hakeutui ”kavereiden kevyestä painostuksesta” lääkäriin.

Pohkeen ultraäänitutkimus ei kertonut mistään poikkeavasta, mutta laboratoriokokeissa oli jotain erikoista. Partanen oli keskellä palaveria uuden kotinsa keittiön suunnittelijan kanssa, kun lääkäri lähetti hänet sisätautien päivystyspoliklinikalle.

Sairaalassa Partanen tutkittiin kirjaimellisesti päästä varpaisiin: EKG, lisää labrakokeita, röntgenkuva. Lopulta varjoainetta suoneen ja TT-kuviin. Tutkimukset kertoivat, että tulppien lisäksi Partasen alapaineet huitelivat lukemissa 105. Jalan laskimotukos oli ajautunut keuhkoihin.

Totaalinen liikuntakielto tuli heti. Partanen ei saanut nousta sängystä edes vessaan, jotta tulpat eivät pääsisi tukkimaan keuhkoja pahemmin. Isoin murhe tunnolliselle yrittäjälle oli silti se, että seuraavalle päivälle suunnitellut luennot oli peruttava.

– Olen ollut 12 vuotta yrittäjänä, mutta olen joutunut perumaan vain kaksi päivää vastaanottotyötä ja yhden puhekeikan. Minulle oli tosi iso juttu, että jouduin perumaan luennot. Molempiin oli ilmoittautunut sata kuulijaa ja järjestäjä oli tehnyt paljon töitä.

Veritulpat eivät synny tuosta vain. Partasen tukokset juonsivat juurensa pitkästä paikallaan olosta lentokoneessa sekä hormonaalisesta ehkäisystä.

– Yhdistelmähormonivalmistetta en saa enää ikinä käyttää, sillä se on veritulppariski. Vereeni vaikuttavat perinnölliset tekijät tutkitaan vielä. Syön ainakin kolme kuukautta verta ohentavaa lääkettä. Onneksi tulpat olivat pienet, mutta jos en olisi saanut sairaalassa liotushoitoa, olisi voinut käydä huonomminkin.

Tulppia liuottava lääkitys on yksi tärkeimmistä hoitokeinoista.

Arkinen puuhastelu väsyttää vielä, mutta maanantaina Partanen oli jo sisukkaasti palaamassa työmaalleen. Tahdin hiljentäminen ei ole helppoa.

– Neuvottelin lääkärin kanssa viikon sairasloman kahden viikon sijaan. Teen kuitenkin melko kevyttä istumatyötä. Vaikeinta on olla kuukausi liikuntakiellossa. Uusi liikunnallinen tavoitteeni on ottaa korkeintaan 5 000 askelta päivässä.

Yksi Partasen mieleen jäänyt oppi on se, että lääkäriin kannattaa mennä matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi veritulppa ei aina oireile kovin selvästi.

– Vaikka olen töissä terveysasemalla, minulla pitää olla lääkäriin hakeutuessa jo pää kainalossa. Sanoin tosin matkani jälkeen harjoittelijalle, että jos yhtäkkiä pyörryn, pohkeessani tuntuma jumi on sitten tukos.

Partanen on keskellä talonrakennusprojektia, jonka tärkeydestä hän kirjoittaa myös Hannan huoleton huusholli -blogissaan Meillä kotona -portaalissa.

– Viimeinen ajatukseni ennen ensimmäistä yötä sairaalassa oli, että jos olisin tähän kuollut, niin olisi vietävästi harmittanut, kun en olisi päässyt näkemään suunnittelemaani taloa. Sitä on suunniteltu niin sydänverellä.