Lämmittelyä soutulaitteessa ja kyykyssä kävellen, sitten leuanvetoa ja käsilläseisontaa. Lopuksi kenties vielä painonnostosta tuttuja tempauksia levytangolla. Hiki valuu, ja sen myötä valuvat pois myös huolet. Crossfit on jo useamman vuoden ollut 40-vuotiaan sairaanhoitajan Maarit Rikan jaksamisen avain.
Hyvä henkinen ja fyysinen kunto on tarpeen. Päivystyksessä työskentely on ennalta arvaamatonta ja tauolle mennään kun tilanne antaa myöden. Tasaista ruokailurytmiä on vaikea noudattaa eikä kolmivuorotyö mahdollista säännöllistä unirytmiä.
– Unen määrä jää ajoittain hyvin pieneksi. Siksi pitää huolehtia riittävästi nukkumisesta ja antaa palautumisaikaa keholle ja mielelle, Maarit sanoo.
”Kun crossfit-treeneihin sopii treffit, niistä pitää kiinni, vaikka sohvalle jääminen houkuttaisi.
Hän ei kuitenkaan vaihtaisi ammattiaan päivystyspoliklinikalla.
– Parasta on se, että en voi arvata, millainen päivä on tulossa. Työni vaatii myös asiantuntemusta. Sen monipuolisuus ja haasteellisuus edesauttavat jaksamaan ja motivoivat, hän sanoo.
Hyvät kollegat ja moniammatillinen yhteistyö – esimerkiksi anestesiologien ja kirurgien kanssa – ovat Maaritille niin ikään arvokkaita.
– On tärkeää, että on mahdollisuus puhua, eikä jää miettimään asioita yksin. Kollegoilta saa tukea, kannustusta ja heidän kanssa pystyy keskustelemaan.
”Treenin jälkeen on aina hyvä olo”
Crossfit on kuntoilulaji, jossa kehitetään sekä voimaa, kestävyyttä että liikkuvuutta. Avuksi käytetään muun muassa kehon omaa painoa, voimistelurenkaita ja levytankoja. Laji kysyy henkistäkin kanttia, ja siihen liittyy voimakasta yhteisöllisyyttä.
– Kun crossfit-treeneihin sopii treffit, niistä pitää kiinni, vaikka sohvalle jääminen houkuttaisi. Treenin jälkeen on aina hyvä mieli ja olo. Hyvin suunnitellut treenit ja valmentajat saavat myös innostumaan ja yrittämään enemmän, Maarit sanoo.
Katso videolta, mitä hyvää crossfit antaa vuorotyöläisen arkeen
Näin jaksat vuorotyössä – sairaanhoitajan vinkit
1. Liiku
Jos et liiku, syöt huonommin ja olo tulee saamattomammaksi. Vireystilakin laskee. Liikuntaan voi myös purkaa pahan olon ja työstressin, ja se auttaa kestämään fyysisen työn kuormittavuutta.
2. Huolehdi fiksuista eväistä ja juo riittävästi vettä
Voit syödä terveellisesti, vaikka et aina pystyisikään syömään 4-5 tunnin välein. Ota töihin mukaan helppoja ja terveellisiä välipaloja, kuten pähkinöitä.
3. Jos vapaapäivänä nukuttaa, nuku! Vaikka 10 tuntia
Pidä siis huolta siitä, että nukut riittävästi. Se edesauttaa palautumista.
4. Pidä yhteyttä tärkeisiin ihmisiin
– Olen suurimman osan viikonlopuista töissä, enkä pääse aina käymään kummilasteni tai veljeni perheen luona. Jos en muuta, olen heihin ainakin puhelinyhteydessä, Maarit Rika kertoo.