Oikea ruokavalio voi auttaa jopa masennukseen – professori vinkkaa parhaan - Terveys - Ilta-Sanomat

Oikea ruokavalio voi auttaa jopa masennukseen – professori vinkkaa parhaan

Julkaistu: 22.8.2017 14:14

Ruokavaliolla ja mielialalla voi olla yhteys.

Erilaiset elämäntapahtumat voivat laukaista alakuloa ja jopa masennusta. Masennukseen liittyy usein surua läheisen ihmisen kuolemasta tai sitten rajuja muutoksia elämässä. Tutkimusten valossa voi kuitenkin olla mahdollista, että ruokavaliollakin on vaikutusta masennuksen synnyssä ja sen hoidossa.

Prevention-lehti kertoo Lara Jezephistä, joka kamppaili parikymppisenä masennuksen kanssa. Jezeph kävi terapiassa sekä testasi masennuslääkkeitä, mutta mikään ei tuntunut auttavan.

Turhautuneena Jezeph päätti alkaa kiinnittää huomiotaan ruokavalioonsa. Hän huomasi, että suurimmaksi osaksi se koostui värittömästä, prosessoidusta ruoasta.

– Aloin kiinnittää enemmän huomiota siihen, millainen oloni oli roskaruoan syömisen jälkeen verrattuna terveelliseen ja ravitsevaan ruokaan, Jezeph kertoo.

Jezeph alkoi kiinnittää myös huomiota muihin elämäntapoihinsa. Hän vähensi alkoholin käyttöä ja alkoi kuulostella tarkemmin omaa kehoaan.

Jezeph alkoi huomata selviä positiivisia muutoksia mielialassaan. Oikeanlaisen ruokavalion löytäminen otti aikaa, mutta lopulta hän sai rauhoitettua vatsansa sekä pääsi eroon turvotuksesta ja ilmavaivoista.

Hän kokeili monia eri dieettejä, mutta käytännössä hän jätti valmisruoat ja lisäsi muun muassa punajuuren, saksanpähkinöiden, inkiväärin sekä pellavansiementen syömistä.

Ruokavaliolla ja masennuksella yhteys

Ruokavalion sekä mielenterveyden välistä yhteyttä on todistettu myös tieteellisesti.

– Hiirillä ja ihmisillä tehtyjen kokeiden avulla on todettu, että suolistomikrobien sekä masennushäiriön välillä on yhteys, ruoansulatushäiriöihin erikoistunut lääketieteen ja fysiologian professori Emeran Mayer kertoo Preventionille.

Vuonna 2014 Journal of Neuroscience -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa selvitettiin mikrobien sekä mielenterveyden yhteyttä. Vaikka paljon on vielä selvittämättä, Mayer kertoo, että stressin tai huonon ruokavalion aiheuttama matala-asteinen tulehdus voi johtaa epäterveellisiin muutoksiin tai sairauksiin aivoissa.

Esimerkkeinä hän mainitsee muun muassa masennuksen sekä ahdistuneisuuden.

Mayer painottaa, että nykytiedon mukaan suurimmalla osalla potilaista masennus alkaa aivoista. Masennus voi nostaa kortisolitasoa kehossa, mikä taas aiheuttaa tulehduksia, jotka voivat vaikuttaa suoliston mikrobeihin.

Nämä mikrobit tuottavat metaboliitteja ja sivutuotteita, jotka palaavat aivoihin verenkierron ja hermoston välityksellä, mikä taas vahvistaa tai pahentaa masennuksen oireita. Mayer pitää tätä hankalana noidankehänä.

Vaikka vaikutukset eivät olekaan vielä täysin selviä, Mayerin mukaan on hyviä todisteita siitä, että ruokavalion muuttaminen voi parantaa mielenterveyttä.

Myös tänä vuonna tehdyssä tutkimuksessa seurattiin masennuksen ja ruokavalion yhteyttä. BMC Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa 67 masennuksesta kärsivää ihmistä jaettiin kahteen ryhmään.

Toinen ryhmä vaihtoi ruokavalionsa Välimeren ruokavalioon ja toinen ryhmä jatkoi vanhalla ruokavaliolla.

12 viikon jälkeen 32 prosenttia terveellisesti syövistä kertoi masennuksen oireiden lievenneen, kun sama luku oli toisella ryhmällä 8 prosenttia.

Mitä sitten tulisi syödä?

Mayer kehottaa suosimaan prosessoimattomia ruokia ja syömään paljon värikkäitä kasviksia sekä ravintokuituja. Sokeri sekä eläinperäinen rasva kannattaa pitää minimissä.

– Välimeren ruokavalio sisältää paljon näitä ruoka-aineita, kuten oliiviöljyä ja pähkinöitä, joilla on tulehdusta vähentävä vaikutus, Mayer kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?