Alkoholin tiedetään suurentavan naisten riskiä sairastua rintasyöpään, mutta myös juomatavat voivat vaikuttaa riskiin. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan rintasyövälle alttiita ovat varsinkin humalajuomista harrastavat.
Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä, ja niiden perusteella rintasyöpäriski suurenee mitä enemmän alkoholia käyttää.
Keskimäärin ainakin 19 juomaa kuukaudessa nauttivien sairastumisriski oli noin 30 prosenttia suurempi kuin vain 5 juomaa kuukausittain juovien. Humalahakuisesti juovien sairastumisriski oli puolestaan suurempi kuin alkoholia maltillisesti käyttävien, jotka eivät juoneet kerralla paljoa.
Tulokset vahvistavat näyttöä alkoholinkäytön ja rintasyövän yhteydestä ja viittaavat määrän lisäksi myös juomatapojen vaikuttavan tuohon yhteyteen. Alkoholinkäytön lisäksi kuitenkin hyvin monet muutkin seikat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, joten ennen lisätutkimuksia niitä kannattaa tulkita maltillisesti.
Tutkimukseen osallistui 51 000 naista, joiden sisko oli sairastunut rintasyöpään. Naiset olivat 35–74-vuotiaita kuusivuotisen seurannan alkaessa, ja seurannan aikana heistä 1 800 sairastui rintasyöpään.
Rintasyöpä on suomalaisnaisten yleisin syöpä. Siihen sairastuu noin joka yhdeksäs nainen.