Hoitamattomilla virtsakivillä voi olla vakavat seuraukset: ”Kovin kipu, mitä sairaus voi aiheuttaa”

Julkaistu:

Virtsakivet
Virtsatiekivet ovat yleinen vaiva varsinkin työikäisillä.
HYKSin Urologian klinikan osastonylilääkäri ja urologian erikoislääkäri Arto Mikkolan mukaan todennäköisyys saada virtsakivi elinaikana on keskimäärin kymmenen prosentin luokkaa.

– Virtsatiekiviä esiintyy vauvoista vanhuksiin. Pääasiassa ne ovat työikäisten ongelma. Miehillä virtsatiekivet ovat runsas kaksi kertaa yleisempiä kuin naisilla, Mikkola kertoo.

Merkittävä riskitekijä on lisääntynyt kalsiumin eritys virtsaan. Virtsatiekivistä noin 85 prosenttia onkin kalsiumista koostuvia.

– Lihavuus, korkea verenpaine ja kolesterolitaso, aikuistyypin diabetes sekä lisäkilpirauhasen ja kilpirauhasen liikatoiminta lisäävät kalkin eritystä virtsaan ja näin ollen riskiä virtsakivien muodostumiseen, Mikkola sanoo.

Kiinnitä huomiota ruokavalioon

Ruokavaliolla on suuri vaikutus virtsakivien muodostumiselle.

– Hyvin proteiinipitoinen ja suolainen ruoka lisäävät kalsiumin eritystä virtsaan.

– Lisäksi esimerkiksi suklaan, pähkinöiden ja raparperin sisältämä oksaalihappo voi lisätä kiviriskiä. Tämän vuoksi pieni määrä maitotuotteita ennen oksaalihappopitoisia ruokia on hyväksi, sillä näin happo sitoutuu jo suolessa kalsiumiin, eikä kalsium pääse erittymään virtsaan muodostamaan kiviä, Mikkola kertoo.

Aiheuttaa kovaa kipua

Virtsatiekivet syntyvät munuaisissa suolojen kiteytyessä. Kivet voivat siirtyä virtsateitä pitkin eteenpäin estämään virtsan kulkua, jolloin ne aiheuttavat kivuliaita oireita.

– Virtsatiekivien aiheuttama kipu voi olla kovinta, mitä äkillinen sairaus voi aiheuttaa. Kipu tuntuu selässä, kyljissä ja säteilee alavatsalle nivusiin saakka. Kipuun voi liittyä pahoinvointia, oksentelua, verenpaineen laskua, ja potilas saattaa vaikuttaa olevan shokissa. Virtsatiekiven aiheuttamat oireet voidaan sekoittaa muihin äkillisiin vatsakipuja aiheuttaviin tiloihin umpilisäkkeen tulehduksesta suuren valtimon repeämiin, Mikkola kertoo.

Virtsatiekiven oireet johtuvat siitä, että kivi estää virtsan kulkua. Tämä nostaa virtsateiden painetta, jolle erityisesti munuaiset, mutta myös virtsajohdin ovat herkkiä. Mitä kovemmaksi ja nopeammin paine nousee, sitä voimakkaampia oireet ovat.

– Jos kivet eivät estä virtsan kulkua, voivat ne olla täysin oireettomia koosta riippumatta. Lähes kaikissa tapauksissa alle viiden millimetrin kokoiset kivet tulevat itsestään ulos. Joillakin vain kahden millimetrin kokoinen kivi voi kuitenkin aiheuttaa lyhytaikaisen tukostilan kovine oireineen, Mikkola kertoo.

Hoitamattomana vakavat vaikutukset

Myös oireettomat kivet pitää arvioida ja tarvittaessa hoitaa, sillä kipujen lisäksi kivet saattavat vaurioittaa pysyvästi munuaisia.

– Jos virtsankulku estyy, munuainen alkaa hiljalleen tuhoutua. Joissain tapauksissa virtsakivi on päässyt oireettomana kasvamaan niin, että munuaisesta on jäljellä vain ohut kuori. Tämän vuoksi kaikki virtsatiekivet tulisi urologin arvioida ja tarvittaessa hoitaa.

Yleinen hoito virtsakiviin on niiden kehonulkoinen murskaaminen yliäänennopeudella etenevällä shokkiaallolla.

– Virtsatiekiviä voidaan hoitaa myös virtsateiden kautta tapahtuvalla tähystyksellä. Joskus isoa kivimäärää poistetaan suoraan kyljen kautta tähystämällä, Mikkola kertoo.

Muista juoda

Virtsatiekiviä ei voi kotikonstein liuottaa. Niitä voi kuitenkin tehokkaasti ehkäistä elintavoilla.

– Tärkein yksittäinen tekijä virtsakivien syntymiselle on neste. Veden juominen onkin paras tapa välttää virtsakiviä. Jos virtsa on laimeaa, ei kiviä pääse niin helposti muodostumaan, vaikka muita riskitekijöitä olisi.

Mikkola neuvoo hakeutumaan urologin vastaanotolle, jos epäilee piilottelevansa virtsatiekiviä. Esimerkiksi selkä- tai kylkikivut ja mahdollisesti virtsassa oleva veri etenkin urheilusuorituksen jälkeen voivat olla merkkejä virtsakivistä.

Näin ehkäiset virtsakiviä

  • Juo päivittäin 2–3 litraa vettä tai enemmän, mikäli harrastat hikiliikuntaa.
  • Jos dieettiin kuuluu paljon oksaalihappoa sisältäviä kasviksia, kuten pinaattia, raparperia tai parsakaalia, syö aperitiivina jotain kalsiumia sisältävää maitotuotetta.
  • Varmista, että saat päivässä gramman kalsiumia.
  • Vältä runsasta proteiininsaantia, suositus 1g / painokilo / vrk.
  • Syö suolaa noin 3 grammaa päivässä.
  • Liiku riittävästi ja pidä paino kurissa.
Lähde: HYKSin Urologian klinikan osastonylilääkäri ja urologian erikoislääkäri Arto Mikkola

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt