Aknesta kärsinyt nuori nainen jätti sokerin – selkeä muutos ihossa jo kolmessa päivässä

Nuori nainen jätti sokerin pois ruokavaliostaan ja ihosta tuli terveempi.

29.3.2017 14:25

22-vuotias Rachel Crawley kärsi hankalasta aknesta. Hän päätti tehdä asialle jotain, mutta ilman lääkkeitä. Hän alkoi kokeilla erilaisia ruokavalioita ja minimaalista ihonhoitotuotteiden käyttämistä.

Crawleytä kiusattiin, eikä hän halunnut lähteä mihinkään ilman meikkiä. Akneen liittyvät näppylät sekä arvet saivat hänet epävarmaksi. Nyt Crawley dokumentoi muutoksestaan Instagram-tilillään. Ennen ja jälkeen -kuvat hämmästyttävät. Muutokset liittyvät ruokavalioon.

Crawley testasi erilaisia ruokia ja niiden vaikutuksia ihonsa terveyteen. Hän huomasi, että sokeri oli suurin näppyjen aiheuttaja hänellä, kuten muutkin hiilihydraatit – jopa hyvinä pidetty tumma riisi sekä kaura. Yhdessä kuvassaan Crawley kirjoittaa:

”Kolmen päivän aikana olen jättänyt nämä ruoat ja lisännyt hyvien rasvojen saantia, ja arvatkaa mitä? Ei uusia näppyjä!”

Nyt Crawley on huomannut, että vegaani ruokavalio voi olla hänen iholleen paras.

”Kun jätät sokerin pois, makureseptorisi muuttuvat ja himot häviävät”, hän kirjoittaa.

Projektin aikana Crawleyn akne on parantunut huomattavasti.

”Aloin jakaa meikittömiä kuvia, koska ihoni peittäminen sai minut tuntemaan, etten ollut oma itseni. Tunsin, että olin vähemmän kaunis, kun otin meikkini pois. Minussa on epäkohtia ja epätäydellisyyksiä. Minulla ei ole virheetön iho. Olen sinut asian kanssa, koska se on aitoa. Älä vertaa itseäsi muihin. Muista olla sitä, mitä olet, eikä sitä, mitä maailma haluaa sinun olevan”, Crawley neuvoo yhdessä julkaisussaan.

Ihotauteihin erikoistunut lääkäri Heidi Waldorf kommentoi ruokavalion vaikutusta ihon hyvinvointiin:

– Jos syöt paljon puhdistettuja sokereita, on glykaatiota enemmän, jossa sokerimolekyylit kiinnittyvät proteiineihin. Se saa aikaan paremman kasvualusta bakteereille.

Vielä ei kuitenkaan ole olemassa todisteita siitä, että yhden ruoka-aineen jättäminen parantaisi ihoa. Crawleyta sokerin vähentäminen auttoi.

Akne on yleinen vaiva

Akne on talirauhasen tulehdus, jonka aiheuttavat iholla olevat bakteerit. Muita tekijöitä ovat talirauhasten suuri koko tai talirauhasten tukkeutuminen. Aknen syntyyn vaikuttavat voimakkaasti perimä, mutta myös hormonit.

Aknea esiintyy lähes 90 prosentilla murrosiän loppupuolella, mutta puolella oireet jatkuvat myös aikuisiässä. Akne voi olla monelle ikävä vaiva, sillä se on usein näkyvää.

Lähteet: Self.com, Duodecim Terveyskirjasto

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?