Terveys

8 asiaa, jotka masentunut haluaisi sinun ymmärtävän

Julkaistu:

Me Naiset
Masentunut ei tahallaan jätä vastaamatta viesteihin tai puheluihin.

1. Päättäisin, jos kykenisin

Moni masentunut kokee yksinkertaistenkin päätösten tekemisen työlääksi.

”En pysty vastaamaan nopeasti kysymyksiin, esimerkiksi silloin, kun joku kysyy, mitä haluaisin tehdä. En oikeastaan halua mitään. Eristäydyn, jotta en päätyisi tilanteisiin, joissa joudun vastaamaan”, kertoo masennusta sairastava Erin W. Huffington Postin masennusta käsittelevässä jutussa. Lehti kysyi juttua varten masennusta sairastavilta ihmisiltä, millaisia asioita muut eivät sairaudesta ymmärrä.

2. Väsymys ei aina lähde unilla

Masentunut ei välttämättä tunne itseään virkeäksi, vaikka olisi nukkunut kellon ympäri.

3. Hiljaisuus ei tarkoita tylyyttä

”Sosiaalisissa tilanteissa ihmiset eivät aina tajua, että vetäydyn tai olen hiljaa masennuksen takia. Sen sijaan he ajattelevat, että olen vain tyly tai tarkoituksella epäsosiaalinen”, kertoo Laura B. The Huffington Postin jutussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

4. Pienikin pettymys voi tuntua kaiken lopulta

Masentunut ei ole tahallaan surullinen. Kun mieli on maassa, pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat vakavammilta kuin ne oikeasti ovat.

5. Masennus ei aina lamaannuta

Masennus ilmenee monin eri tavoin, eivätkä kaikki masentuneet menetä toimintakykyään. Joskus sairastunut hoitaa kaiken yhtä tehokkaasti kuin ennenkin, mieli vain laahaa alamaissa tai mikään ei tunnu miltään.

6. Joskus on helpompi lähettää viestejä

Masentunut ei jätä tahallaan vastaamatta viesteihin tai puheluihin.

”En pidä puhelimessa puhumisesta. Tekstaan mieluummin, silloin on vähemmän paineita”, kertoo Meghan B. Huffington Postin jutussa.

7. Masennus ei johdu laiskuudesta

Vaikkei masentunut jaksaisi nousta päiväkausiin sängystä, se ei koskaan johdu laiskuudesta. Monen on vaikea ymmärtää, ettei masentunut vain pysty ottamaan itseään niskasta kiinni.

”Pelkästään oleminen on raskasta, kun oikeasti tekisi vain mieli mennä sohvan taakse piiloon”, eräs masennusta sairastanut kertoo.

8. ...eikä heikkoudesta

Vaikka masentunutta on turha neuvoa ryhdistäytymään (se neuvo ei paranna ketään), avun pariin rohkaiseminen voi auttaa. Jos terapiaan tai lääkärille hakeutuminen pelottaa, kädestä pitäen saattava läheinen voi olla korvaamaton apu.

Lue lisää:

Vaikka unohtaisin, välitän silti – 12 asiaa, jotka masentunut toivoisi sinun ymmärtävän

Miten masennus ja suru eroavat toisistaan? Suomalainen surututkija selittää

XL-bloggaaja Veera avautuu masennuslääkkeiden käytöstä: ”Lopettaminen pelottaa”

Tältä masennus tuntuu – Katri Rauanjoki sairastui yllättäen kahdeksan vuotta sitten

Masentuneen miehen puoliso: ”Joskus mietin, että kuole pois sitten”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Markkinointipäällikkö jahtasi ympäri työhuonetta rintoja kehuen – somessa leviävä #metoo sai tavalliset suomalaiset avautumaan seksuaalisesta häirinnästä

    5. 5

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    6. 6

      Raqqa romahti lopullisesti: Nämä kuuluisat maamerkit ”puhdistettiin” Isis-taistelijoista – katso satelliittikuva

    7. 7

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    8. 8

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    9. 9

      Prinssi Daniel Suomeen samaan aikaan prinssi Williamin kanssa

    10. 10

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    5. 5

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    8. 8

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    9. 9

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    10. 10

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Markkinointipäällikkö jahtasi ympäri työhuonetta rintoja kehuen – somessa leviävä #metoo sai tavalliset suomalaiset avautumaan seksuaalisesta häirinnästä

    5. 5

      Säilytätkö sinäkin maitopurkin jääkaapin ovessa? Se voi olla virhe – näin täytät jääkaapin oikein

    6. Näytä lisää