D-vitamiinin vaikutuksista terveyteen on tehty monia tutkimuksia. Health.com-sivusto keräsi yhteen erilaisia sairauksia ja terveysongelmia, joihin D-vitamiinin on osoitettu olevan yhteydessä.
1. Lihavuus
Vuonna 2015 tehdyn meta-analyysin mukaan lihavat miehet, naiset ja lapset kärsivät 35 prosenttia todennäköisemmin D-vitamiinin puutoksesta kuin normaalipainoiset ihmiset. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että lihavuus rajoittaa elimistön kykyä käyttää D-vitamiinia, koska rasvasolut sitovat vitamiineja, eivätkä vapauta niitä tehokkaasti.
2. Diabetes
Vuonna 2015 tehdyn espanjalaisen tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka sairastavat diabetesta, D-vitamiinitasot ovat alhaisemmat kuin niillä, joilla verensokeri on normaali.
Tutkijoiden mukaan D-vitamiinin puutos ja lihavuus ovat vuorovaikutuksessa, mikä lisää riskiä sairastua diabetekseen ja muihin aineenvaihdunnan häiriöihin.
3. Sydänsairaudet
Sydänsairauksien ja D-vitamiinin puutoksen tunnetaan olevan yhteydessä toisiinsa. Vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että potilailla joilla D-vitamiinipitoisuudet olivat erittäin alhaiset, oli lähes kolme kertaa suurempi todennäköisyys kuolla sydämen vajaatoiminnan vuoksi.
Toisten asiantuntijoiden mielestä on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa, liittyvätkö D-vitamiinin puutos ja sydänsairaudet suoraan toisiinsa.
4. Astma
Laajassa israelilaistutkimuksessa kerättiin tietoa yli 21 000 aikuiselta, joilla oli todettu astma. Tulosten mukaan astmaatikot, joilla oli D-vitamiinin puutosta, kärsivät 25 prosenttia todennäköisemmin akuuteista kohtauksista ja tarvitsivat lääkärin apua useammin.
5. Ennenaikainen synnytys
Tutkimuksessa, johon osallistui yli 2000 tulevaa äitiä, todettiin, että naisilla joiden kehon varastoituneet D-vitamiinitasot olivat korkeammat, oli pienempi riski synnyttää ennen 37 raskausviikkoa.
Tutkijoiden mukaan D-vitamiinilla saattaa olla suojaava vaikutus kohdunsisäisiä tulehduksia vastaan, jotka voivat aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen.
6. PMS
Tutkimuksen mukaan paljon D-vitamiinia saavilla 27–44-vuotiailla naisilla oli pienempi riski kokea kuukautisia edeltävän oireyhtymän (PMS) oireita. Tutkijat uskovat, että D-vitamiini toimisi vaihtoehtona esimerkiksi ibuprofeenille.
7. Hiustenlähtö
Tutkimuksen mukaan naisilla, joilla D-vitamiinipitoisuudet olivat alhaisemmat, todettiin enemmän hiustenlähtöä. D-vitamiinin on todettu parantavan hiustenkasvua.
8. Ekseema
Tutkimukset osoittavat, että lapsilla joilla on atooppinen iho, on enemmän vakavia oireita, kun D-vitamiinitasot ovat alhaiset.
Ekseema pahenee usein talvisin, kun ilma on kuivaa ja auringonvaloa on vähemmän. D-vitamiini saattaakin auttaa ekseeman oireisiin.
9. Hampaidenlähtö
D-vitamiinilla on tärkeä rooli hampaiden hyvinvoinnille. Eräässä tutkimuksessa tutkitut ottivat joko D-vitamiinia tai lumelääkettä joka päivä kolmen vuoden ajan. Niillä, jotka söivät D-vitamiinia, oli pienempi todennäköisyys menettää jopa kaksi vuotta kokeen jälkeen hammas kuin niillä, jotka söivät lumelääkettä.
10. Alzheimerin tauti ja dementia
Tutkijat ovat löytäneet yhteyden alhaisen D-vitamiinin saannin ja aivojen rakenteellisten muutosten, kognitiivisen heikkenemisen sekä dementian välillä.
Tuoreessa tutkimuksessa seurattiin iäkkäitä potilaita, joista noin puolet kärsi kognitiivisesta heikentymisestä. Alhaisen D-vitamiinin saannin nähtiin nopeuttavan kognitiivista heikentymistä. Lisätutkimukset ovat käynnissä siitä, voiko D-vitamiini auttaa taudin ehkäisyyn ja hoitoon.