Tutkimus: Migreeni herkistää naiset sydänoireille

Migreenistä kärsivät naiset sairastuvat ja kuolevat sydän- ja verisuonitauteihin muita todennäköisemmin, kertoo Suomen Sydänliitto. Tieto perustuu hiljattain julkaistuun amerikkalaistutkimukseen.

Uuden tutkimuksen mukaan migreeni aiheuttaa naisille monenlaista vaivaa.

5.7.2016 6:00

Tutkimuksessa oli mukana 120 000 naista, joita seurattiin yli 20 vuoden ajan. Migreeniä sairastaneet naiset kärsivät sydänkohtauksista, aivoverenkiertohäiriöistä ja rasitusrintakivuista 50 prosenttia todennäköisemmin kuin ne, joilla ei migreeniä ollut. He myös kuolivat näihin tauteihin muita todennäköisemmin.

Aiemmissa tutkimuksissa on jo saatu näyttöä siitä, että migreenistä kärsivät sairastuvat muita helpommin aivoverenkiertohäiriöihin.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journal -lehdessä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?