Terveys

Norovirus voi iskeä rannalta – harmittomalta tuntuva pesu saattaa pilata veden

Julkaistu:

THL ja Valvira ovat antaneet ohjeistuksen, jonka avulla pyritään ehkäisemään uimarantojen norovirusepidemioita kesän uimakaudella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja lupa- ja valvontavirasto Valvira ovat varautuneet kesän uimakauteen jakamalla kuntien ja aluehallintovirastojen terveydensuojeluviranomaisille ohjetta uimaveden välityksellä leviävien epidemioiden ehkäisemiseksi ja selvittämiseksi.

Kesällä 2014 esimerkiksi Tampereella ja Sipoossa oli uimavedestä ja uimarannalta levinneitä vatsatautiepidemioita, joiden aiheuttajaksi todettiin ihmisistä peräisin oleva norovirus. Tänä kesänä vastaavia epidemioita ei ole vielä tullut THL:n tietoon, mutta Helsingin Sanomien mukaan virusvatsatauteja on nyt liikkeellä pääkaupunkiseudulla.

THL:N erikoissuunnittelija Outi Zacheus muistuttaa uimarantojen kävijöitä siitä, että norovirusepidemiat ovat ehkäistävissä hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä.

– Ensimmäisenä pitää muistaa, ettei järvi-, joki- tai merivettä pidä juoda. Pintavedet eivät ole koskaan juomakelpoisia, hän korostaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hyvä hygienia on tärkeää myös uimarannalla. Zacheuksen mukaan norovirusta voi levittää veteen vahingossa esimerkiksi pesemällä pienen lapsen pyllyn rantavedessä vaipanvaihdon yhteydessä.

– Jos uimarannalla on wc-, suihku- ja käsienpesutilat, hyödynnetään aina niitä, ja muistetaan ylläpitää hygieniaa pesemällä kädet, kun käydään vessassa, hän opastaa.

VATSATAUDISSA uimarannalle ei myöskään ole mitään asiaa.

– Tauti kannattaa mieluummin sairastaa rauhassa kotona ja pitää muutamia varopäiviä parantumisen jälkeen.

Myös uimarannalle päätyvät jätevedet tai luonnon eläinten, kuten vesilintujen jätökset voivat saastuttaa uimaveden.

Vesilinnut voivat levittää uimaveteen esimerkiksi kampylobakteeria, joka voi myös aiheuttaa vatsataudin. Zacheus kuitenkin sanoo, etteivät ne ole yhtä ärhäköitä uimavesiepidemioiden aiheuttajia kuin norovirukset.

– Noroviruksia on jatkuvasti väestössä ja ne ovat herkkiä tarttumaan. Ne ovat aina ihmisistä peräisin, eivätkä luonnon eläimet levitä norovirusta uimarannoilla. Yleensä uimarannat eivät myöskään sijaitse sellaisella paikalla, missä olisi jätevesien purkuputkia.

HÄN MUISTUTTAA kuitenkin, että syanobakteerit eli sinilevät ovat olleet monen uimarannan riesana erityisesti loppukesällä.

– Jos vedessä on sinilevää, sitä ei tule hyödyntää talousvetenä tai käydä uimassa. Lapsien ei myöskään kannata antaa leikkiä rantahietikolla, jos levää on ajautunut rantaan.

Sinilevää esiintyy tavallisesti silloin, kun järvillä on tyyntä ja ilma on lämmin. Noroviruksen leviäminen ei sen sijaan ole säästä kiinni.

– Tosin viime kesänä ihmiset kävivät kylmän sää vuoksi rannoilla hyvin vähän, eikä epidemioita päässyt syntymään ainuttakaan, hän sanoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  6. 6

    Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

  7. 7

    Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

  8. 8

    Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

  9. 9

    ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

  10. 10

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  10. 10

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  6. Näytä lisää