Riitta, 61, sai lääkäriltä kaksi vaihtoehtoa – valinta pelasti hänen henkensä - Terveys - Ilta-Sanomat

Riitta, 61, sai lääkäriltä kaksi vaihtoehtoa – valinta pelasti hänen henkensä

Riitta Castrén nautiskelee elämästä katukahvilassa ilman alkoholia. Puolitoista vuotta sitten espoolaisrouva istui usein lasitetulla parvekkeellaan viinilasi kädessä.

Riitta Castrén nautiskelee elämästä katukahvilassa ilman alkoholia. Puolitoista vuotta sitten espoolaisrouva istui usein lasitetulla parvekkeellaan viinilasi kädessä.

Julkaistu: 20.3.2016 15:08

Päällikkötehtävissä työskennellyt Riitta Castrén alkoi kuusi vuotta sitten juoda. Viini toi lohtua. Tuli potkut, meni terveys.

Viimeisen vuoden aikana Riitta Castrén, 61, on löytänyt uudelleen ilon ja kaikkien tunteiden kirjon. Aitojen elämysten takaisin saaminen on ollut ihmeellistä. Nyt hän katselee maailmaa ihastellen – aivan kuin lapsena. Kaikki on uutta. Makuaistikin on korostunut.

– Arvostan tuoksuja. Ajattelepa vaikka savusaunan tuoksua. Eihän sitä kauheasti mieti, jos on viinipullo vieressä, Riitta Castrén sanoo.

Vuosi sitten espoolainen kahden aikuisen lapsen äiti lepäsi sairaalan sängystä. Vieressä istui nuori mieslääkäri, joka oli tullut puhumaan potilaalle järkeä. Lääkäri kysyi, mikä on saanut sinut tähän tilanteeseen –juomaan tällä lailla.

Castrén kertoi kokeneensa paljon menetyksiä. Työpaikalla oli ollut isoja muutoksia ja lapsuudenystävä oli sairastunut kahteen syöpään. Äitikin sairastui vakavasti. Castrén ei enää jaksanut.

Lääkäri sanoi, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa: hän voi mennä kotiin tai jäädä viikoksi tutkimuksiin.

Hän jäi. Hän halusi parantua.

Myöhemmin Riitta Castrén kuuli ylilääkäriltä, että hän oli tullut yhdennellätoista hetkellä. Maksa ei olisi enää kestänyt. Silmänvalkuaisetkin olivat jo vähän kellertävät ja vatsa oli oudon mallinen.

Juominen toi lohtua

Juominen alkoi salakavalasti kuusi vuotta sitten. Yli 30 vuotta toimittajana ja toimituspäällikkönä työskennelleen Riitta Castrénin elämässä oli ollut monia muutostekijöitä. Pelottavia tilanteita, joita hän ei osannut purkaa. Hän ei saanut ajatuksia pois kehältä. Juominen toi lohtua.

– Aloin ottaa töiden jälkeen viinilasillisia. Ensin yhden, sitten kaksi. Määrä syveni. Sitten tuli unettomuutta, joka on yksi uupumisreaktio, ja alakuloa, joka ei mennyt ohi.

– Olisi pitänyt mennä kertomaan asiantuntijalle, että nyt on tullut liian paljon menetyksiä eivätkä minun voimani riitä.

30 vuotta Castrén oli palkinnut itseään pari kertaa viikossa alkoholilla. Alkoholi sopi hänelle. Se toi hänestä parhaat puolet esiin.

Pikku hiljaa lipittelystä syntyi fysiologinen riippuvuus. Viini vaihtui väkeviin, vaikka hän oli aina inhonnut niitä.

– Silloin kun juominen lähtee palkitsemislinjalta, ollaan vaarassa.

Riitta Castren työskenteli yli 30 vuotta toimittajana ja toimituspäällikkönä.

Riitta Castren työskenteli yli 30 vuotta toimittajana ja toimituspäällikkönä.

Nyt Castrén tietää, että silloin pitäisi tehdä oikaisuliike.

– En edes tajunnut, että voisin olla vaaravyöhykkeessä. Että kunnollinen ihminen kriisissä oirehtii ja alkaa juoda liikaa. Peittää pelon tällaiseen toimintaan. Miehillehän tämä sallitaan. Naiset kokoavat itsensä viimeiseen asti. Kuitenkin naisten juominen on yleisempää kuin uskotaankaan ja vielä ikääntyvien naisten erityisesti.

”Olin väsynyt ja alakuloinen”

Olihan niitä kriisejä ennenkin ollut, mutta Riitta Castrén oli tottunut, että työ kannattelee. Takana oli kaksi eroa. Työ oli aina ollut tuki ja turva.

Jo lapsuudenkodissaan Lapissa hän oli oppinut arvostamaan työn tuomaa iloa. Hänen isänsä oli yksityisyrittäjä. Äiti teki elämäntyönsä ylihoitajana.

– Olen nähnyt, että työ voi olla aivan äärettömän tärkeää. Niin se oli minullekin.

Riitta Castrén oli viihtynyt saman aikakauslehtitalon palveluksessa yli 20 vuotta. Sitten vanhat työkaverit jäivät eläkkeelle. Työtehtäviin tuli muutoksia. Piti asemoida paikkansa uudelleen. Tietotekniikkaakin olisi pitänyt opetella lisää.

– Olin väsynyt ja alakuloinen. Ei uupunut ihminen opi uutta.

– En osannut ilmaista muutostilanteessa omaa pahaa oloani, koska asiat olivat niin kipeitä. Olin kuin talvisodan soturi, yritin loppuun asti tehdä kaikkeni. Olisi pitänyt sanoa, että olen väsynyt ja tarvitsen sairaslomaa.

Neljä vuotta sitten Riitta Castrén sai alkoholin takia potkut. Ihmiset olivat järkyttyneitä.

– Lapset sanoivat suorat sanat. Tällaista ei voi tapahtua! He olivat nähneet, miten rakastin työtäni.

Potkujen jälkeen Riitta Castrén oli niin väsynyt, että nukkui kymmenen päivää ja heräsi vain valmistamaan ruoan. Hän oli niin uupunut vaikeista vuosistaan.

Sen jälkeen hän meni Kalliolan päihdeklinikalle hoitoon neljäksi viikoksi. Siellä hän sai levätä uupumisensa pois.

– Minun olisi pitänyt mennä sinne jo ennen potkuja. En tajunnut, että tilanne oli niin vakava.

Castrén alkoi ottaa muutaman lasin viiniä päivittäin. Lopulta juominen riistäytyi käsistä ilman, että hän edes huomasi sitä itse.

Castrén alkoi ottaa muutaman lasin viiniä päivittäin. Lopulta juominen riistäytyi käsistä ilman, että hän edes huomasi sitä itse.

Hänelle oli aiemmin ehdotettu työpaikalta hoitoa Kalliolassa. Omasta tahdostaan hän valitsi A-klinikan, jotta lääkärikäynnit eivät veisi liikaa työaikaa. Se oli virhe.

Potkujen jälkeen hän kävi myös vertaistukiryhmässä.

–  Se ei ollut minua varten. Vertaistukiryhmässä jokainen kertoo oman tarinansa. Muut eivät saa kommentoida kuin tauolla. Minun temperamentilleni sellainen ei sovi. Haluan osoittaa empatiani heti.

Maksa-arvot olivat korkealla

Seuraavat kahdeksan kuukautta menivät hienosti. Sen jälkeen hän aloitti tissuttelun uudelleen, koska luuli, että pystyy pitämään alkoholinkäytön kohtuullisissa rajoissa. Mutta siitä seurasi sama alakulo.

– En ollut ehtinyt prosessoida asioita sisäisesti.

Pian espoolaisrouva istui taas lasitetulla parvekkeella viinilasi kädessä. Lähipiiri tiesi, että alkoholi maistui, mutta kukaan ei ymmärtänyt, että tilanne oli niin paha.

– Raskainta oli, kun uni ei tullut, ruoka ei maistunut ja oli hirveän huono olla. Aloin pelätä oman fyysisen terveyteni puolesta.

Lopulta Castrén lähti terveyskeskukseen ja pyysi ottamaan kaikki testit. Lääkäri sanoi, että maksa-arvot ovat niin korkeat, että on lähdettävä heti sairaalaan.

– Suomessa saa apua, jos sitä tarvitsee. Mitään ei tarvitse hävetä. Ammattilaiset ovat nähneet monenlaista elämää.

Sairaalassa selvisi, että masennukseen kirjoitetut mielialalääkkeet olivat virhe. Ne olivat valtava rasite maksalle. Samoin kun pitkittyneeseen flunssaan annetut särkylääkkeet.

– Minun elimistöni ei kestänyt sellaista cocktailia.

Ei enää pisaraakaan

Nyt Riitta Castrén on ollut yli vuoden juomatta. Hän ei saa ottaa pisaraakaan.

Arjen löytäminen on vienyt aikaa. Alkoholin poistuminen elimistöstä kestää vähintään kolme kuukautta ja henkisen puolen eheytyminen ainakin vuoden.

Castrén käy psykoterapiassa kerran kuussa. Terapiassa hän sai takaisin terveyden avaimet ja kirjoittamisen ilon.

–  Terapeutilla oli aina myönteistä sanottavaa. Hän totesi, että on vain hyvä, että tunnet noin vahvasti. Sisäinen arvokkuus, jonka olin kadottanut, alkoi pikku hiljaa löytyä.

Castrén on aloittanut blogin selviytymisestään.

Castrén on aloittanut blogin selviytymisestään.

Riitta Castrén haluaa nyt puhua muutoksen ihanuudesta. Viime kesänä isänsä kuoleman jälkeen hän tajusi, että elämä on todella arvokasta.

– Kaikki voi yhtäkkiä olla ohi. Kannattaa miettiä, mitä elämällään tekee.

– Minulla oli todella hyvä lapsuus. Sieltä kumpuaa voimaa selviytymiseen. Olin isän tyttö. Isä näki alakuloni ja tissutteluni. Hän sanoi toivoneensa, ettei minulla olisi ollut niin vaikeaa. Hän oli loppuun asti tukena.

Blogi selviytymisestä

Tänä keväänä Riitta Castrén on alkanut kirjoittaa blogia selviytymisestään. Hän mietti pitkään, uskaltaako tulla nimellään esiin. Hävetti. Mitä ihmiset ajattelevat? Ratkaisu ei ollut helppo.

– Olen liikuttunut ihmisten vilpittömästä palautteesta. Luulin, että menetän kasvoni. Minulle onkin sanottu, että olen rohkea – kiitos ja onnea! Se on ollut iso yllätys. Ihmisten hyvyys ja vilpittömyys puhuttelevat minua niin, etten melkein löydä sanoja.

Alkoholi ei enää houkuta. Alussa piti keksiä sijaistoimintoja. Pahinta on jäädä paikalleen. Silloin alkoholi alkaa pyöriä liikaa mielessä.

Kuntosali on tullut tärkeäksi.

– Uskon, että tulevaisuudessa alkoholia aletaan pitää vanhanaikaisena nautintoaineena. Ihmiset eivät halua turruttaa itseään. Nykyään pyritään kohti mielenkirkkautta. Olen oppinut arvostamaan kroppaani, mielenrauhaa ja aitoja ihmissuhteita.

Näin jälkeenpäin oma alkoholinkäyttö kauhistuttaa. Se ei ollut enää ihmisen elämää.

– En melkein usko, kun tässä istun, että se oli minun elämääni. Tunsin häpeää, pettymystä, surua ja itsesyytöksiä.

”Elämässä alkaa uusi kausi”

Katkeruutta hän ei enää tunne. Suru työpaikan menetyksestä nosti päätään vielä monta vuotta potkujen jälkeen. Tulevaisuus pelotti.

– Pelkäsin, ettei mikään voi korvata juomisen aiheuttamaa mielihyvää. Pelkäsin, että elämä tulee olemaan tyhjää. Olen aina kerännyt elämyksiä.

Juomisen loputtua vuorokauteen on tullut lisää aikaa. Monet omasta ikäluokasta valmistautuvat jo eläkkeelle.

– Minulla on tunne, että elämässäni alkaa uusi kausi. Haluan kirjoittaa.

Menneisyys ei kaduta. Kärsimyksen kautta löytyi tämänhetkinen onnellinen olotila.

– Elämä on aivan ihmeellinen käsikirjoitus. Pitää vain suostua näkemään itsensä siinä tilanteessa, missä on. Suostuminen siihen oli minulle vaikeaa. Pitää lähteä hakemaan apua. Se kannattaa aina.

Riitta Castrénin Pullopostia kunnon naiselta -blogi löytyy täältä.

Tuoreimmat osastosta