Luraus käsidesiä kämmenelle ja kunnon levitys. Apteekin käsikaupassa myytävänä oleva antibakteerinen käsidesi mainostaa tappavansa 99,9 prosenttia bakteereista.
– Ihmisen iholla tulisi olla neliösenttiä kohti kymmenen miljoonaa bakteeria, joilla on tärkeä tehtävä ihmisen immuunijärjestelmässä, sanoo kuitenkin Helsingin yliopiston mikrobiologian professorin Mirja Salkinoja-Salonen.
Käsidesit ja muut antibakteeriset puhdistustuotteet ovatkin Salkinoja-Salosen mielestä jopa terveydelle haitallisia. Hän kieltäisi käsidesin käytön kaikkialla muualla, paitsi ammattimaisessa sairaanhoidossa.
– Sairaala on ainoa paikka, missä käsidesiä on pakko käyttää, koska siellä on paljon heikkokuntoisia potilaita. Lisäksi siellä tulee estää se, että bakteerit siirtyvät lääkäreiden ja hoitajien käsien kautta potilaasta toiseen, hän sanoo.
Rakennuksiin syntyy homekasvustoja
Salkinoja-Salonen sanoo, että ihon bakteerien tuhoutuminen antibakteerisilla aineilla tuhoaa ihon suojan homeita vastaan, eli altistaa ihmiset homeinfektioille.
– Homeinfektiot ovat vaikeahoitoisia, eikä niitä vastaan läheskään aina ole turvallista ja tehokasta lääkettä. Lähes kaikki homeinfektioiden hoitoon tarkoitetut aineet ovat ihmisille myrkyllisiä.
Professori sanoo, että antibakteeriset pesuaineet ovat haitaksi myös rakennuksille. Supermarkettien hyllyt pursuavat hänen mukaansa biosideja sisältäviä pesuaineita, kun takavuosina antibakteerisia pesuaineita oli myynnissä vain muutamia.
– Kun aineita käytetään rakennuksissa, syntyy niihin homekasvustoa, mikä johtaa sisäilmaongelmiin.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Svenska Yle.
”Varsinkin lapset uhreja”
Erityisen huolestunut hän on lapsista, sillä kouluissa ja päiväkodeissakin käytettävät antibakteeriset aineet altistavat useille lääkitystä vaativille sairauksille, kuten allergioille ja atopialle, tyypin 1 diabetekselle, suolistosyndroomille ja kilpirauhasen vajaatoiminnalle – muun muassa.
Salkinoja-Salonen toteaakin, ettei lasten käsiä tarvitse missään tapauksessa puhdistaa käsidesillä esimerkiksi huvipuistoissa tai leikkipaikoissa: normaali käsienpesu saippualla ennen ruokailua ja wc-käynnin jälkeen riittävät.
– Varsinkin lapset ovat uhreja, koska he eivät voi valita ympäristöään. Sitä parempi, mitä enemmän multaa heillä on sormissa. Muuten immuunijärjestelmä ei pääse kypsymään. Autoimmuunisairauksia on Suomessa ennätyspaljon, professori huomauttaa.