Rutiinileikkauksesta alkoi Leenan viiden vuoden kipuhelvetti: ”Olin viittä vailla hyppäämässä ikkunasta”

Julkaistu:

Rutiininomaisesta näönkorjausleikkauksesta alkoi kipu, joka on saanut Leenan lähes hyppäämään ikkunasta.
Entä jos silmässäsi törröttäisi puukko ympäri vuorokauden? Kuvittele myös, miltä tuntuisi, jos se sama puukko heilahtaisi joka kerta, kun liikautat päätäsi vain hivenenkin verran.

Lääketieteen tutkijana ansiokasta uraa tekevän Leenan ei tarvitse kuvitella, sillä hän tietää muutenkin, miltä se tuntuu. Oikeasti hänen silmässään ei tietenkään sojota veistä, mutta vertaus kuvaa Leenan mukaan parhaiten sitä piinaa, josta hän päivittäin kärsii.

Ei siitä ole kuin viitisen vuotta, kun voimakkaita miinuslaseja ikänsä käyttänyt Leena rupesi harkitsemaan näönkorjausleikkaukseen menemistä. Koska Leenan taittovikaa ei ollut mahdollista korjata laserleikkauksella, suositeltiin hänelle uudenlaista linssileikkausta. Siinä silmän sisään asennetaan tekomykiö, jonka avulla näön pitäisi korjaantua normaaliksi.

– Mietin sitä pitkään ja olin todella epäröivä. Kysyin kavereiltanikin, että miksi menisin leikkaamaan silmäni. Olihan niissä hirveän huono näkö, mutta ne olivat kuitenkin terveet silmät. Tällaisia kuuluisia viimeisiä sanoja, Leena naurahtaa.

Harkittuaan vuoden, keskusteltuaan silmäkirurgin kanssa ja harkittuaan vielä vuoden senkin jälkeen, päätti Leena lopulta uskaltautua leikkaukseen.

Elettiin joulukuun alkua 2012.

Ensin leikattiin oikea silmä. Sujuvasti menneen operaation jälkeen sitä kaihersi ja ärsytti. Tuntui kuin joku olisi rapsutellut silmän pintaa ruuvimeisselillä.

– En minä tietenkään tiennyt, että näin ei saisi käydä. Ajattelin, että on normaalia, että leikkauksen jälkeen tulee hirveä jysäri ja kaikkea sellaista siihen silmään.

Vasen silmä oli tarkoitus leikata viikon kuluttua ensimmäisestä operaatiosta. Leikkausta edeltävänä yönä pahenivat kivut oikeassa silmässä, mutta Leena ei edelleenkään osannut olla huolissaan. Myös toinen leikkaus tehtiin.

– Nyt kun jälkikäteen ajattelen, niin siinä tehtiin hirveästi vääriä päätöksiä ja virhepäätelmiä. Ne sitten johtivat siihen, että aina sanottiin, että otetaan päivä kerrallaan, seurataan ja katsotaan tilannetta. Tai että kyllä se silmä tottuu siihen ja kaikki lopulta onnistuu hyvin.

Joulun alla Leenan silmiä alkoi särkeä entistä enemmän. Sinä vuonna joulun pyhät asettuivat kalenteriin pitkäksi, lauantaista keskiviikkoon yltäväksi putkeksi.

Leena hakeutui lauantaina leikkauksen tehneen sairaalan päivystykseen. Silmien mikroskooppitutkimuksessa ei näkynyt mitään epäilyttävää – aivan kuten ei näy edelleenkään.

– Eihän sitä voikaan nähdä, että jokin hermo on siellä ärsyyntynyt.

Ei helpottanut joulunakaan. Leenalta joulu meni lähes kokonaan ohi sikiöasennossa maaten ja valtavista kivuista kärsien. Hän kertoo soitelleensa päivystykseen joka päivä ja myös käyneensä paikan päällä rukoilemassa apua tuskaansa.

– Olin aivan viittä vailla hyppäämässä ikkunasta. Otin kipulääkkeitä ja oksensin, sillä ne olivat niin vahvoja. En ollut koskaan aiemmin syönyt mitään kipulääkkeitä.

Koska kaikki kirurgit olivat lomilla, mitään ei voitu tehdä. Mutta koska silmiin asennetut linssit oli mahdollista poistaa, päätettiin niin tehdä heti ensimmäisenä arkipäivänä.

Jollakin tapaa ironista on se, että Leenan näkö oli parantunut silmäleikkauksissa lähes täydellisesti.

– Ihmettelin, että herranjestas, näkevätkö ihmiset näin hyvin. Se oli kuin haukankatse, näin aivan mielettömän hyvin. Jos vain olisin sellaisen näön saanut, niin sittenhän se olisi ollut tosi upea juttu.

Linssit poistettiin silmistä heti torstaina.

– Silloin minä romahdin täysin. Leikkauksen jälkeen silmiin tuli sellaista kammottavaa sähköiskumaista kipua. Vaikka linssit olivat poissa, hermo reagoi jotenkin, kun pääsi siitä pinteestä. Ilmeisesti linssi oli silmässä ollessaan painanut sitä hermoa tai jollakin tavalla raapinut sen pilalle.

Ehkä hermojen sijainti silmissäni on jotenkin poikkeuksellinen, miettii Leena. Häntä hoitaneet lääkärit eivät ole kohdanneet aiemmin vastaavia tapauksia, eivätkä siksi ole myöskään osanneet tehdä asialle mitään.

Leenasta tuli kipuklinikan potilas. Tosin myös kipuklinikalla ollaan oltu neuvottomia, sillä sielläkään ei ole aiempaa kokemusta tämäntyyppisen kivun hoitamisesta.

Tällä hetkellä Leena kertoo syövänsä yhteensä kuutta eri lääkettä. Pahimmillaan erilaisista kipu- ja epilepsialääkkeistä koostuvaan komboon on kuulunut vielä kaksi lääkettä enemmän.

– Lääkkeet joudutaan laittamaan hirveän suurille annoksille ennen kun ne vaikuttavat. Eikä näköjään sekään riitä. Pääni on ihan pöllyssä koko ajan. Joskus aikaisemmin olen kokenut olevani jonkinlainen kielellinen älykkö, mutta nyt tuntuu siltä, että en saa edes muodostettua kunnollisia lauseita.

Tämä on valtava ongelma työnarkomaanille, jonka työ perustuu kieleen. Se on ennen kaikkea kirjoittamista, lukemista ja puhumista, eli kaikkea sitä, johon Leena ei tällä hetkellä kykene.

Välillä hän on yrittänyt sinnitellä töissä, mutta tämä on yleensä kostautunut myöhemmin kovenevana kipuna.

Eli se kipu. Tarinan alussa kerrottu puukkovertaus saa uusia ulottuvuuksia, kun Leena kertoo, miten aivan pienistäkin asioista on tullut suuria ongelmia.

– Sellainen perussärky tuntuu koko ajan. Kun pää heilahtaa, niin se siihen päälle vihlaisee lisää.

Käytännössä tämä tarkoittaa tuskallisia vihlaisuja esimerkiksi paitaa päälle pukiessa ja bussissa istuessa.

– On ihan naurettavaa, miten pieniä juttuja ne ovat. Minähän olen himopyöräilijä ja olen yrittänyt joskus mennä hissutellen ajaen pyörällä töihin. Suojatien maalipinta on ehkä kaksi milliä asfalttia korkeammalla, mutta se riittää. Kun ajaa yli, niin puukko heilahtaa.

Ongelma on ennen kaikkea oikeassa silmässä, mutta myös vasen silmä oireilee. Vaurioitunut hermo on osa kasvojen kolmoishermoa. Tämä tarkoittaa sitä, että silmien lisäksi kipua tuntuu myös leuan alueella. Paikoin jopa niin, ettei Leena ole kyennyt avaamaan suutaan edes hampaita pestäkseen.

Leena toivoo, ettei hermo ole vaurioitunut pysyvästi. Hän kuitenkin painottaa, että leikkauksen riskejä ei klinikalla millään tavalla peitelty.

– Ne riskit olivat vaan hirveän paljon lievempiä ja vaikuttivat hyvin vähäisiltä. Tuli sitten tehtyä ihan väärä johtopäätös.

Entisestään Leenan tilannetta hankaloittaa se, että hän näyttää päälle päin aivan normaalilta ja hyvinvoivalta.

– Nyt viimeiset ajat olen ollut niin kipeänä, että ihmiset ovat ruvenneet sanomaan, että näytän tosi väsyneeltä. En pysty yöllä nukkumaan, kun särky herättää ja lääkettä täytyy ottaa lisää. Pitkään tämä ei näkynyt, joten hirveän monen on ollut oikeastaan vaikea käsittää, miten kipeä olen. Tosin en minäkään tietäisi kivusta mitään, jos minulla ei olisi tätä, kertoo nainen, joka muistaa olleensa aiemmin vain kerran poissa töistä oksennustaudin vuoksi.

Nyt menestyksekkään uran jatko on vaarassa.

– Työkykyni on nyt mennyt. Jotenkin tämä lääkäreiden neuvottomuus harmittaa hirveästi, kun itse haluaisi vain parasta mahdollista hoitoa, Leena toteaa.

Hän on hakenut korvausta Potilasvakuutuskeskuksesta. Tapaus on kuitenkin niin erikoinen, että sieltä käsin ei ole pystytty löytämään silmälääkäriä, joka kykenisi arvioimaan korvaushakemuksen. Hakemuksen jättämisestä on nyt kulunut yli vuosi.

– En pysty sanomaan, tulenko saamaan mitään korvauksia. Jos olisin Amerikassa, olisin upporikas. Lakimiehet olisi pistetty töihin jo kauan sitten.

Toivoakin on, sillä hiljalleen Leena on jaksanut ruveta etsimään apua ja mahdollista hoitoa myös ulkomailta. Näön korjausta leikkauksen avulla harkitsevia hän tahtoo muistuttaa riskeistä.

– Haluaisin vain sanoa kaikille, että älkää hyvät ihmiset menkö leikkauttamaan terveitä silmiänne.

Leenan nimi on muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt