Pylly paljaana kotosalla – naiset kertovat, miksi viihtyvät alasti

Julkaistu:

Me Naiset
”Tunnen oloni itsevarmaksi” ja muita hyviä syitä pyöriä kotinurkissa nakuna.
Töistä kotiin tullessa on ihanaa heittää päivävaatteet nurkkaan ja vaihtaa… Tai oikeastaan, heittää vain vaatteet pois päältä. Me Naisten tekemässä kyselyssä 39 prosenttia lukijoista kertoi viihtyvänsä kotona aivan ilkosillaan. Heidän mielestään Aatamin asu on paras oloasu. Miksi?

Tässä perustelut.

Se tuntuu vapauttavalta

"Useimmiten olen rintaliivit ja alushousut päällä, mutta hyvin usein alasti. Meillä on kotona lämmintä, ja ihan jo siksi vaatteita on vähän. Toisaalta työpäivän jälkeen on ihana päästä eroon puristavista ja kiristävistä vaatteista. Vapauttavaa!" Nainen, 36

"Mikään ei purista eikä hankaa, ja tunnen oloni itsevarmaksi alasti." Nainen, 34

"Suomessa on kuiva ilmasto ja iho kuivuu kovasti, jotenkin kivempaa olla ilman kledjuja. Rintaliivejä vihaan erityisesti, ne lentävät heti himaan päästyä kaappiin (tai lattialle). Olen ollut aina nakkeilija, ihan muksunakin. Mutta en ole nudisti enkä ikinä voisi kuvitella olevani vieraiden kanssa alasti." Nainen, 41

Se vilvoittaa mukavasti

"Yleensä olen rennoissa kotivaatteissa, mutta esimerkiksi kesähelteillä kyllä aivan alasti. Usein pyörin myös hetken aamulla herättyäni alasti, mm. laitan kahvin tulemaan ja aloitan aamupalan kokkailut ennen kuin puen. Hellesäällä olen ilman muuta alasti kotona ja suihkutan suihkepullosta välillä päälleni vielä kylmää vettä. Miksi alasti? Kuuma ilma ei sovellu minun luonnolleni, ja alasti pyöriminen on ainoa tapa pysyä edes jotenkin viileämpänä. Verhot kyllä pidän kiinni silloin, kun pyörin pylly paljaana kotona." Nainen, 29

"Yön haluan aina nukkua alasti. Se on mukavaa varsinkin nyt, kun on vaihdevuodet. Eipä tarvitse hikoilla. Saunan jälkeen tykkään hillua alasti seuraavaan aamun asti." Nainen, 50

Se on käytännöllistä

"Vaatteet ahdistavat ja puristavat. Mieluiten olen tosiaan ilman rihmankiertämää, jos vain tarkenee. Eipä tule pyykkiäkään niin paljon. Olen sinut itseni kanssa, ja minusta alastomuus on luonnollista. Verhot pidän toki kiinni, koska naapurin setä voi olla eri mieltä." Nainen, 34

"Se on vain niin mukavaa ja helppoa. Sitä paitsi onpahan sitten vähemmän pyykkiä!" Nainen, 23

"Miksi tarvitsisi vaatteita? Asumme omakotitalossa maalla, ja ainakaan tirkistelevistä naapureista ei tarvitse murehtia. Lapset ovat omaksuneet saman tavan, ja olemmekin aitoja kotinudisteja. Talvella takka lämmittää lähes joka ilta, ja se riittää." Nainen, 37

Me Naisten kyselyssä annettiin 481 ääntä. 45 prosenttia käytti kotona kotivaatteita, 39 prosenttia oli alasti, 10 prosenttia käytti yöpaitaa ja 6 prosenttia aamutakkia.

Lue myös:

12 asiaa, joita kaikki tekevät kotona, kun kukaan ei näe

Mitä ihmettä se naapuri puuhaa? Aikuisviihdettä, haulikkouhkailua ja alastomuutta – tällaista on nähty

Naiset kertovat: näistä syistä olen ollut vuosia ilman seksiä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt