Näin pääset eroon turhasta syyllisyydestä - Terveys - Ilta-Sanomat

Näin pääset eroon turhasta syyllisyydestä

Syyllisyys voi viedä ilon elämästä. Miten siitä voisi vapautua?

15.11.2015 16:27

Sain vuosia sitten puhelun, jonka muistan edelleen. Itkuinen ääni kertoi, että ystävämme oli ahdistunut. Oli ollut jo pitkään, mutta minä en ollut tiennyt.

Miten en huomannut mitään, soimasin itseäni. Miksi en ollut läsnä? Miksi en kysellyt vointia – soittanut sen sijaan, että vain ajattelin soittavani? Miksi suoritin omaa elämääni laput silmillä?

Ehkä siksi, että elin kiireistä, uutta elämänvaihetta. Olin joka ilta menossa, ja arkeni tuntui jännittävältä. Mieleeni ei tullut tarkkailla, miten ympärilläni voidaan.

Jälkikäteen tunsin järkyttävää syyllisyyttä. Vielä vuosien jälkeenkin mietin, miten olisin voinut tehdä läheiseni elämästä onnellisempaa.

Syyllisyys on todella yleinen tunne, sanoo sosiaalipsykologi ja moraalisten emootioiden tutkija Mia Silfver-Kuhalampi.

– Lähisuhteisiin liittyvä syyllisyys on tavallisin syyllisyyden muoto.

Syyllisyyttä tunnetaan niin perhesuhteissa, parisuhteissa kuin ystävyyssuhteissakin: riidoista, poissaolosta, oman ajan riittämättömyydestä.

– Useammin syyllisyys liittyy siihen, mitä on tehnyt, kuin siihen, mitä on jättänyt tekemättä, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Syyllisyyttä ei kannata liikaa kauhistella, sillä se on yksi ihmisen perustunteista. Jos syyllisyyttä ei tuntisi lainkaan, toisten kanssa eläminen olisi vaikeaa.

– Olisimme petoja toisiamme kohtaan, sanoo perheterapeutti ja teologian dosentti Jouko Kiiski.

– Syyllisyys ei tunnu hyvältä, mutta se on tarpeellinen tunne ja hyvä olla olemassa, Silfver-Kuhalampi lisää.

Syyllisyys ei ole häpeää tai velvollisuutta

Syyllisyyttä voi tuntea missä tahansa läheisessä ihmissuhteessa. Yhden vanhemmat ikääntyvät – kannattaisi nähdä nyt, kun vielä elävät. Toisen sisarussuhteet ovat etäiset. Pitäisikö yrittää enemmän, kun kerran sukua ollaan? Kolmannen ystävällä on vaikeaa. Kuuluuko olkapääksi tarjoutua silloinkin, kun ei jaksaisi?

Syyllisyys perustuu mielikuvaan siitä, miten kuuluu käyttäytyä. Se iskee, jos rikkoo kirjoittamattomia sääntöjä, omia tai yhteisiä periaatteita.

Yksi kaikkien tuntemista periaatteista on, että läheisiin kuuluu pitää yhteyttä.

– Jos joku ihminen sitten jää unohduksiin, siitä tuntee syyllisyyttä. Se on ihan normaalia, Jouko Kiiski sanoo.

Syyllisyys ei ole sama asia kuin häpeä tai velvollisuudentunto: syyllisyyttä tunnetaan teoista, häpeää siitä, millaisia olemme ihmisinä.

– Toisin kuin velvollisuudentunteeseen, syyllisyydentunteeseen liittyy halu korjata asioita, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Syyllisyyttä tuntevaa vaivaa usein riittämättömyyden tunne: on työ, lapset, parisuhde ja iäkkäät vanhemmat. Mitä jos en jaksakaan kaikkea?

Samalla tulee miettineeksi sitä, millainen ihminen haluaisi olla. Ehkä se, joka kutsuu yksinäisen ystävän joulunviettoon ja tapaa sairaita vanhempiaan joka viikonloppu? Todellisuudessa se voi käydä raskaaksi.

– Syyllisyys on viesti siitä, ettei ole tehnyt omien moraalistandardien mukaan oikein, Silfver-Kuhalampi kiteyttää.

Jos läheisten näkemisestä tulee velvollisuus, perimmäinen syy yhteydenpitoon unohtuu. Syyllisyyttä voi lieventää pohtimalla, miksi rakkaat oikeastaan ovat elämässä. Eikö yhteydenpidon pitäisi lähteä syyllisyyden sijaan halusta viettää aikaa toisen kanssa?

– Jos syyllisyys saa aikaan sen, että menee tapaamaan läheistään, se ei ole huono asia, Silfver-Kuhalampi muistuttaa.

Syyllisyys voi viedä ilon

Jos syyllisyyden tunne tulee ja menee eikä vaikeuta elämää, se ei yleensä ole ongelma. Jos syyllisyys taas on jatkuvaa eikä sille ole selvää syytä, se kuormittaa ja vie iloa elämästä.

Huolestuttava merkki on, jos syyllisyys aiheuttaa esimerkiksi stressiä tai masennusta.

– Liiallista syyllisyys on, kun se alkaa kahlita ja rajoittaa elämää ja tulee mieleen ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla, Jouko Kiiski sanoo.

Liiallinen syyllisyys vie voimia ja tekee apaattiseksi. Fyysisiäkin oireita voi olla: rinnasta puristaa tai tuntuu kuin vetäisi perässään kivirekeä.

Syntipukin roolin saattaa saada tahtomattaankin. Esimerkiksi avioerotilanteessa omaa syyllisyyttä on usein tapana minimoida ja kumppanin syyllisyyttä maksimoida. Omaa syyllisyyttä ikään kuin siirretään toisen kannettavaksi.

– Se on defenssi. Syyllisyys on aika raskas ja kuormittava tunne. Kuka sitä nyt haluaa kokea? Kiiski sanoo.

Syntipukin rooliin saattaa joutua muissakin läheisissä ihmissuhteissa. Pahimmillaan roolin vangiksi jäävä voi kuormittua pahasti.

Jotkut ovat herkempiä syyllistymään kuin toiset. Jos on muutenkin tunnollinen huolehtija, kantaa helposti huolta muiden onnesta.

– On myös jossain määrin synnynnäinen ominaisuus, kuinka negatiivisia tunteita on taipumus kokea. On vähän epäreiluakin, että jotkut vain syntyvät onnellisempina, Mia Silfver-Kuhalampi sanoo.

Anna anteeksi

Syyllisyydestä vapautuminen on hankalaa, koska syyllisyys on tunne – ja kuka nyt tunteilleen paljonkaan mahtaa.

– Tunnemme syyllisyyttä, vaikka joku sanoisi, ettei kannattaisi, Jouko Kiiski sanoo.

On ihan tervettä syyllistyä, jos ei ole ollut läsnä silloin, kun olisi voinut. Jos on oikeasti loukannut läheistä tai laiminlyönyt tärkeää ihmissuhdetta, on parasta myöntää virheensä ja koettaa korjata tilanne.

Joskus syyllisyys iskee vasta läheisen kuoleman jälkeen: miksen tehnyt jotain, kun olisin vielä voinut? Tunteesta pääsee vain antamalla itselleen anteeksi.

– Täytyy ajatella, ettei tee muissa ihmissuhteissa samaa uudestaan, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Vaikka syyllisyyteen olisi syytä, omaa elämäntilannettaan ei saa unohtaa. On turha potea syyllisyyttä tilanteista, joissa ei olisi ollut voimia toimia toisin.

Ulkopuolisille läheisille puhuminen voi helpottaa oloa.

– Yleensä syyllisyyden kokemus helpottaa, kun sitä pystyy käsittelemään, Kiiski sanoo.

Ulkopuolinen näkee usein helpommin, milloin syyllisyys ei enää tunnu kohtuulliselta ja aiheuttaa liikaa stressiä. Jos ei huolehdi itsestään, ei jaksa huolehtia muistakaan.

– Kaikki me teemme virheitä. Ja eikö ihmisyyteen kuulu myös se, että ymmärrämme oman rajallisuutemme? Kiiski sanoo.

Itse pääsin syyllisyydestä ajattelemalla, että menneille en voi mitään, mutta tulevalle paljonkin. Olen soittanut, tavannut ja viestinyt useammin. Ja antanut vähän armoa itselleni.

Vastuu toisen onnellisuudesta kun ei lopulta kuulu kellekään muulle.

– Kukaan ei voi olla täysin vastuussa toisen elämästä, Silfver-Kuhalampi sanoo.

Lue myös:

Aistitko kaiken vahvasti? Saatat olla erityisherkkä

Haluatko lopettaa ystävyyden? Näin teet sen

Loppuu se piehtarointi! Ohjeet väärästä syyllisyydestä vapautumiseen

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?