Toimiiko seisomatyöläisen lihaksia aktivoiva Gymba-lauta? IS testasi käytössä - Terveys - Ilta-Sanomat

Helpottaako lauta seisomatyöläisen päivää? IS testasi käytössä

Istumatyön haitoista on puhuttu pitkään – viime vuosina koko ajan enemmän ja enemmän.

Gymba-seisomalauta todettiin hyödylliseksi, mutta kalliiksi välineeksi seisomatyöläiselle.

30.10.2015 7:59

Istumatyön haitoista on puhuttu pitkään ja monilla työpaikoilla työnantaja on kannustanut työntekijöitä työskentelemään seisoma-asennossa hankkimalla sähkösäätöisiä pöytiä.

Seisomatyössä on kuitenkin ongelmansa. Asento menee helposti ”lonkkalevossa” seisoskeluksi, jolloin vartalon linja ei ole suora ja lantion seutuun voi kohdistua rasitusta.

Seisomatyössä pitäisi muistaa pieni liike, jolloin lihakset aktivoituvat eikä seisomatyöstä kohdistu liikaa rasitusta kehon tiettyihin osiin. Jarmo Pölösen kehittämän Gymba-seisomalaudan tarkoituksena onkin tehdä seisomatyöskentelystä liikkuvaa ja lihaksistoa aktivoivaa.

Matti Heikkilä on kehittänyt sauvakävelyn ja työskennellyt Vierumäen urheiluopistolla kymmeniä vuosia.

– Pieni lihasten aktivointi laudan avulla saa aikaan vilkastuvan aineenvaihdunnan kehossa. Koko kehon vireystila säilyy korkeana ja aktiivisena koko päivän, vuosikymmeniä Vierumäen urheiluopiston testauspäällikkönä ja valmentajana työskennellyt valmentaja, lautaa testannut Matti Heikkilä kertoo.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että asennon vaihtaminen työpäivän aikana on hyvä ja erittäin tärkeä keino ehkäistä tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Pelkkä vapaa-ajan liikunta ei puolestaan välttämättä riitä kompensoimaan esimerkiksi istumatyön haittavaikutuksia.

Joustavan Gymba-laudan päällä seisoessa jalkapohjan pienetkin lihakset aktivoituvat.

Heikkilän mukaan seisomatyöskentelystä voi tehdä Gymba-laudan avulla oivaa terveysliikuntaa.

Miten meni?

IS testasi Gymba-laudan. Monet lautaa testanneet olivat tottuneita seisomatyöläisiä ja he olivat omassa työssään havainneet, että lyhyetkin istumiset alkoivat aiheuttaa niska- ja hartiakipuja.

Lautaa kierrätettiin toimituksessa eri henkilöillä ja heiltä kerättiin kommentteja laudasta. Kaikki testiryhmäläiset huomasivat, että lauta pitää seisomisen ryhdikkäänä, vaikka asento vaihtuikin lähes koko ajan.

– Tasapainottelu laudalla aktivoi mukavasti lantion aluetta, eräs testaaja kommentoi.

Monet huomasivat sen vähentävän myös polvien kuormitusta – juuri siksi, koska asento säilyy ryhdikkäänä.

Eräs testiryhmäläinen oli noin kuukausi ennen testiä käynyt polvileikkauksessa. Hän kommentoi laudan tuomia hyötyjä näin:

– Kaikenlainen tasapainoilu on erittäin jees kuntoutusmielessä, ja jo reilun tunnin sessio toi laudalla ihan loistavan fiiliksen polveen, kun kintun pienet lihakset joutuvat töihin. Teen seisomatyötä satunnaisesti, tämän laudan kanssa tekisin varmasti enemmän.

Pari testiryhmään kuulunutta käyttäjää ihastui lautaan niin, että ei olisi halunnut luopua siitä lainkaan. Seisoma-asento laudasta luopumisen jälkeen alkoi tuntua jopa vieraalta.

Liian kallis arkikäyttöön

Kaikki kommentit laudasta olivat lähes yksistään positiivisia. Ilmeet kuitenkin venähtivät, kun laudan hinta tuli puheeksi.

Myyntihinta laudalle on noin 150 euroa eikä se sisällä vielä arvonlisäveroa.

– Jos hinta olisi 69 euroa, ostaisin sen heti. Mutta yli 150 euroa on monelle jo investointi ja se on laudasta liikaa, vaikkakin sen hyödyt on ihan selkeät, käyttäjä kommentoi.

Gymban jälleenmyyjä Avaintieto Oy:n toimitusjohtaja Kim Lönnqvist perustelee laudan kovaa hintaa sillä, että lauta on suomalaista suunnittelua sekä Suomessa valmistettu. Lisäksi myynnin painopiste on tällä hetkellä voimakkaasti yritysmyynnissä.

Lönnqvist kuitenkin uskoo, että kuluttajahinta laskee, kun laudalle saadaan lisää volyymia ja uusia kehitysversioita liikkeelle. Tällä hetkellä lautaa on myyty noin 1 500 kappaletta.

Juttua muokattu 9.11.2015: Toisin kuin aiemmin kerroimme laudan on kehittänyt Jarmo Pölönen, ei Matti Heikkilä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?