Terveys

Tiesitkö mikä? Sunnuntaina käynnistyy kansainväliseltä osallistujamäärältään suurin Suomessa järjestetty tapahtuma

Julkaistu:

Gymnaestrada
Helsingin tapahtuma on viidestoista Gymnaestrada, ja ensimmäinen laatuaan Suomessa.
12.7.–18.7. järjestettävä Gymnaestrada on kansainvälisen voimisteluliiton (FIG) neljän vuoden välein järjestämä harrastevoimistelun suurtapahtuma, jossa ei kilpailla, vaan tuodaan esille eri maiden voimistelukulttuuria.

Tapahtumaa alettiin valmistella Suomeen jo kahdeksan vuotta sitten, kun Suomen Voimisteluliitto teki 2007 selvityksen Gymnaestradan järjestämisen mahdollisuudesta. Muita hakijamaita olivat Ruotsi, Norja ja Espanja, mutta Suomi valittiin isäntämaaksi edellisessä Gymnaestradassa Lausannessa vuonna 2011.

Suomalaiset ovat osallistuneet jokaiseen Gymnaestradaan aina Rotterdamin vuoden 1953 tapahtumasta lähtien. Suomi on ollut lähes poikkeuksetta mukana suurella osanottajamäärällä, ja tänä vuonna yli 21 000 osallistujasta noin 4 000 on suomalaisia. Kaikista osallistujista voimistelijoita on noin 17 000.


Gymnaestrada tulee olemaan kansainväliseltä osallistujamäärältään suurin Suomessa koskaan järjestetty tapahtuma. Voimistelijoita saapuu Helsinkiin yhteensä yli 50 maasta, viideltä eri mantereelta. Satojen esitysten tapahtumapaikkoja ovat Olympiastadionin ympäristö ja Messukeskus. Lisäksi Linnanmäellä, Senaatintorilla ja Paavo Nurmen kentällä on yleisölle avoimia esityksiä.

Tapahtumaan osallistuvien voimistelijoiden ikähaitari alkaa noin 15 vuodesta, eikä yläikärajaa ole. Tämän vuoden vanhin suomalaisosallistuja on yhdeksääkymmentä pian kolkuttava vuonna 1926 syntynyt Matti Nyman. Hän voimistelee kansainvälisessä World Team -kenttänäytösohjelmassa sekä kahdessa muussa näytöksessä Otson poikien voimisteluryhmässä.


Gymnaestrada tulee kreikkalaisesta gymnazein-sanasta, joka tarkoittaa kehon harjoittamista, ja italian kielen sanasta strada, joka tarkoittaa tietä.
Lähde: Esittävän voimistelun juhlaa – Gymnaestrada Rotterdamista Helsinkiin, Arto Virkkunen. 2015. Gymnaestradakirja.fi

Ota kantaa

Menetkö katsomaan Gymnaestrada tapahtumaa?

Kyllä 14% En 86%
Ääniä yhteensä 3073

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt