Bakteeri tuhosi Kimmon kasvot: ”Lapset tuijottavat avoimesti, mutta eivät pahalla”

Julkaistu:

Kirja: Sairaus tuhosi Kimmo Oksasen kasvot vuosiksi, ja samalla itsetunnon, mutta jotakin hän uskoo myös saaneensa.
Syksyllä 2008 toimittaja Kimmo Oksasen elämä oli hyvässä mallissa. Hän kirjoitti kirjaa romanikerjäläisistä, ja pitkästä aikaa oli perhe-elämääkin.

Ainoa harmi oli ihotulehdus, mutta mies oli tottunut lapsesta asti ihonsa oikutteluihin.

Sitten se tapahtui: piilossa pysynyt herpesvirus aktivoitui. Ei kuulosta dramaattiselta, mutta sama virus oli nuorena vienyt Oksasen sairaalaan. Silloin hän selvisi ehjin nahoin.

– Arvasin, että herpesinfektio tulee taas kovana, mutta siitä ei ollut hajuakaan, että sen rinnalla alkaa riehua bakteeri, joka aiheuttaa syvän kudosvaurion, Oksanen kertoo.


KUDOSVAURIO tuli kasvojen alueelle. Kimmo Oksanen näyttää yhä hiukan rujolta kasvoistaan, mutta pitkään hän näytti hirviöltä. Voiko näin sanoa? Helpompaa olisi kertoa, että hän on ollut luonteeltaan viallinen. Ulkonäön määritteleminen tuntuu moukkamaiselta.

– Ulkonäölläni ei ollut mitään tekemistä ihmisen kanssa, olin kuin uunista ulos vedetty palanut kokkare, jossa oli satoja vesikelloja. Se oli hirviömeininkiä, Oksanen itse kuvaa.

Kuuden vuoden aikana Oksaselle on tehty 15 leikkausta, hänet on kirjattu sisään terveydenhoitojärjestelmään toista sataa kertaa – ja hän on melkein kuollut.

– Huumeet olivat niin voimakkaat, etten älynnyt kuoleman vaaraa. Lekuri kertoi myöhemmin, että läheltä piti. Pari vuotta aikaisemmin HUS:ssa oli ollut samanlainen tapaus, hän kuoli.


JOS BAKTEERI olisi päässyt vereen, muita vaihtoehtoja olisivat olleet mm. kuurous, sokeus ja aivovammaisuus.

– Nyt on selvinnyt, että immuunijärjestelmässäni on aukko, Oksanen kertoo.


Jos Kimmo Oksasen iho olisi ollut terve herpeksen iskiessä, tragediaa ei ehkä olisi tapahtunut. Nuorena alkanut iho-ongelma pysyi poissa pitkän ajan – ajan, jolloin Oksasen elämässä mikään muu ei ollut ihan kunnossa. Työ kyllä, mutta muuten oli liikaa sekoiluja, liikaa kaikkea.


ENNEN kuin Oksanen oli kriittisessä tilassa, hänet vietiin ensin hoitoon Marian sairaalaan, sieltä ambulanssilla Meilahden sairaalaan, josta potilas palautettiin Mariaan, mistä reissu jatkui Auroran sairaalaan, sieltä taas takaisin Meilahteen.

Olisitko selvinnyt vähemmällä, jos hoito olisi aloitettu heti Meilahdessa, jossa on infektiosairauksien erikoisosaaminen?– Niin voisi kuvitella, mutta sitä ei voi tietää. Kun tilanteen vakavuus älyttiin, kaikki toimi hienosti. En voi moittia ketään, koska henkeni pelastettiin.

23.2. ilmestyvässä Kasvonsa menettänyt mies -kirjassaan (WSOY) Kimmo Oksanen kertoo koko rankan tarinansa – ja paljon muutakin.

Oksasen kirja on järisyttävää luettavaa. Siinä on myös jotakin hyvin kaunista.

– Ainakin suhteellisuudentajuni on kehittynyt. Eihän tämä ole pahinta, mitä voi tapahtua, Oksanen toteaa.


HÄNEN kirjansa kertoo myös syrjäytymisestä. Romanikerjäläisistä Oksanen kirjoitti edellisessä kirjassaankin. Nyt hän kertoo myös lapsuudestaan: mitä tapahtuu perheelle, kun konkurssi vie kaiken.

Helsingin Sanomissa toimittajana työskentelevä Kimmo Oksanen ei tehnyt konkurssia sairautensa takia. Yhdysvalloissa niin olisi käynyt ilman kalliita vakuutuksia. Hän tietää hoitonsa maksaneen yhteiskunnalle noin miljoonan. Se olisi ehkä voitu säästää, jos tilanteen vakavuus olisi heti tiedetty – mutta ainahan voi jossitella.


– Leikkaukseni jatkuvat varmaan hautaan asti, Oksanen tietää.

Kun ei näe eikä kuule, on toisten armoilla kuin vauva, Kimmo Oksanen kirjoittaa.


SAIRAUS vei häneltä puoleksi kuukaudeksi myös näkökyvyn, koska silmät muurautuivat umpeen. Kuulo meni kolmeksi päiväksi.

Korvannipukka, ripset ja kulmakarvat sulivat kuin tina uudenvuodenyönä.

– Silmäluomia en saa vieläkään kiinni, Oksanen kertoo.

Oksanen näytti pahimmassa vaiheessa samalta kuin kolmannen asteen palovamman saanut. Kun hän söi, ruoka ei ollut mahtua vaurioituneesta suusta sisälle.

Mitä ajattelet kaiken kokemasi jälkeen nuorennusleikkauksista?– Siitä vain, jos se jonkun itsetuntoa kohottaa, mutta en kyllä siedä katsoa läheltä äärimmäistä turhamaisuutta.

Kimmo Oksaselle on tehty jo kaksitoista plastikkakirurgista leikkausta, jotta hänet on saatu ihmisen näköiseksi. Hänen kasvojensa iho on nyt kuin kumia, joka vaatii jatkuvaa venyttelyä.

– Eräs kaverini kertoi, että pahimmassa vaiheessa katsomiseni teki liian kipeätä – mutta se helpottui, kun itse vitsailin asiasta.


EHKÄ vaikeinta Oksaselle oli näyttää kasvonsa kahdelle tyttärelleen – mutta helppoa ei ollut myöskään palata normaaliin elämään ennen korjaavia leikkauksia.

Kun on rumat kasvot, niitä katsotaan – ja katseen tuntee, vaikka yrittäisi sulkea silmänsä.

Tuntemattomilta lapsilta Oksanen sai usein suoran kysymyksen: Miksi sä näytät tollaselta?

– Lapset tuijottavat avoimesti, mutta eivät pahalla. Kun lapsille selittää asian, he ovat tyytyväisiä ja jatkavat matkaansa.


LEIKKAUSTEN välillä Oksanen sai Helsinki-mitalin romanikerjäläistä kertovasta kirjastaan, erosi kuopuksensa äidistä – ja joutui kodittomaksi.

Sitä Oksanen ei testannut, mikä arvo kasvonsa menettäneellä miehellä on naisten silmissä. Pariutumishalut olivat jäissä, kuten monet muutkin asiat.

– Kun on itsetunnon kanssa ongelmia, mistään ei tule mitään.

Kirjassaan Oksanen kertoo, miten eräs nainen sanoi: ”Onneksi mä panin sua silloin, kun sä vielä olit hyvännäköinen”. Mustaa huumoria ehkä, mutta väärin ajoitettuna.

Myös kasvukertomukseksi Kimmo Oksasen kirjaa voi sanoa. Itsetunnon voi menettää monista syistä, mutta sen voi myös saada takaisin.

– Olin yllättynyt, miten merkittävältä kasvojen menetys tuntui, Oksanen kertoo, sillä hän ei ole koskaan ollut mikään pintaliitäjä. Työssäänkin hän on kertonut mieluummin laitapuolesta kuin salonkien hyörinästä.


ITSESÄÄLIÄ Oksanen ei ole tuntenut, vaikka sairastaminen on varastanut ison osan hänen ajastaan.

– Kun koko ajan joutuu pelleilemään naamansa kanssa, se syö huomiota muilta asioilta. Nyt olen jo toipumassa. On jo aikakin.

Sosiaalisen elämänsä Oksanen ei ole kokenut kärsivän. Kaverit eivät jättäneet, monista oli korvaamatonta apua.

– Sain osakseni reiluutta, en sääliä.

Silti Oksaselle on entistä kirkkaampi se tosiasia, että ihmisiä arvioidaan ulkonäön mukaan. Myös miehiä. Telkkarin laulukilpailuissakin puhutaan ulkonäöstä, vaikka pitäisi puhua lauluäänestä.

Vuorotteluvapaansa aikana Oksanen asui perimässään mummolan talossa, kirjoitti kirjaansa –ja kasvatti sisäistä mittaansa.

– Empatiani on kasvanut, tullut voimakkaammin esille. Maailmassa on miljardi vammaista, jotka eivät voi osallistua yhteiskunnan elämään. Minullahan ei ole mitään vikaa: aivoni toimivat, kävelen, näen ja kuulen.


SENKIN Oksanen tietää, että kun peilistä katsoo palaneen näköinen hirviö, toisen kärsimyksestä ei ole kipulääkkeeksi.

Nyt Kimmo Oksanen on jo kirkkaammilla vesillä. Kasvot eivät palaa aivan entiselleen palaa, mutta eipä palaa mies muutenkaan.

– Bakteeri ja virus polttivat omahyväisyyden ja itsekeskeisyyden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt