Terveys

Arhinmäki: Kukaan työssäkäyvä ei voi treenata kuin Stubb!

Julkaistu:

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb urheilee aamuisin ja iltaisin.
Kiireinen työviikko takana, lapset tarhasta ja illalla vielä muutama raportti luettavana? Missä välissä täyttä työviikkoa tekevä aikuinen ehtii liikkumaan? Ministeri Paavo Arhinmäki pohti asiaa Ilta-Sanomien haastattelussa. Saman ongelman kanssa painivat useat suomalaiset.

- Ei kukaan työssä käyvä ihminen pysty treenaamaan kuten ministeri Alexander Stubb, ministeri pohti.

Arhinmäki kertoo, ettei kuntosalille ehdi työmatkoilla ja että aamut alkavat aikaisin töitä tehden.

- Kesäisin pyrin tekemään pitkiä pyörälenkkejä. Muuten käyn salilla kolme kertaa viikossa. Ministeriauton käyttö on aikataulujen vuoksi välttämätön, tosin takapenkillä istuminen näkyy jo keskivartalossa, hän harmittelee.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb näyttää kuitenkin olevan poikkeus kaikkien suomalaisten joukossa. Hän on onnistunut ratkaisemaan työssäkäyvien vanhempien ajankäyttöongelman.

"Elän kurinalaista elämää"

Urheiluhulluna ministerinä tunnetuksi tullut Stubb on kertonut aiemmin Ilta-Sanomille liikkuvansa keskimäärin seitsemän tuntia viikossa, noin tunnin päivässä.

- Ei tätä hommaa voisi tehdä, jos ei pitäisi kunnostaan huolta, Stubb totesi Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2012.

Stubb on löytänyt ratkaisun lähes mahdottomalta tuntuvaan ongelmaan. Käytännössä Stubb treenaa omien sanojensa mukaan kaksi kertaa kahden tunnin ja kolme kertaa tunnin treenin viikossa. Miehen kalenterista aikaa urheiluun löytyy joko aamulla, lounaalla tai illalla.

- Monesti puhutaan siitä, miten jaksan tai ehdin tehdä niin paljon. On muistettava, ettei minun tarvitse tehdä valmistelutyötä itse. Kun saan paperit käteeni, ryhdyn sisäistämään niitä, Stubb on kertonut.

Stubbin aikataulu työmatkoilla on kiireinen, ja mies urheileekin virallisten tapaamisten välissä tai ennen kuin työpäivä alkaa. Stubb kuntoilee muun muassa hotellien kuntosaleilla ja käy juoksulenkeillä.

- Elän kurinalaista elämää, ja työni on vähän niin kuin urheilusuoritus. Pitää olla trimmissä ja hyvässä kunnossa, muuten ei tule tuloksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt