Suomalaistutkimus yllättää: Masennuksen voi hoitaa netissä - tehokkaampaa kuin perinteinen terapia

Julkaistu:

Internetin kautta annettava psykologinen hoito tehoaa hyvin masennukseen. Tämä käy ilmi kotimaisesta seurantatutkimuksesta.
Jyväskylän yliopiston psykologian laitos on kehittänyt ja tutkinut psykologisia hoitoja internetissä professori Raimo Lappalaisen johdolla.

– Niillä on monenlaisia etuja. Verkkohoidot eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan. Ne voivat myös tarjota kustannussäästöjä, ja niitä voidaan käyttää perinteisen hoidon lisänä, Raimo Lappalainen arvioi.

Verkkohoito on hänen mukaansa oiva tapa tarjota jonotusaikana "kättä pidempää", jos potilaan hoitoon pääsy viivästyy.

Projektitutkija Päivi Lappalainen kuitenkin muistuttaa, että myös verkkohoitoon on hyvä kuulua jonkinlainen suora kontakti potilaan ja hoitajan välillä.

– Hoito toimii paremmin, jos sen saaja ei ole ihan yksin siellä verkossa. Palaute on tärkeää. Yhteydessä hoitajaan voi olla esimerkiksi sähköpostilla, Päivi Lappalainen sanoi STT:lle.

Masennusoireet yleinen ongelma

Masennusoireista kärsivät potilaat jaettiin seurantatutkimuksessa kahteen ryhmään. Toinen ryhmä sai psykologista hoitoa verkossa ja toinen perinteistä, kasvokkain saatavaa hoitoa. Kumpikin ryhmä sai saman hoidon.

Puolentoista vuoden aikana kootut tulokset osoittivat, että verkkohoitoryhmän masennusoireet ja fyysiset oireet olivat vähentyneet hieman enemmän kuin kasvokkain annettavassa hoidossa.

– Tuli jonkin verran yllätyksenä, että verkko-ohjelmat toimivat näin hyvin. Tosin myös ulkomailla on todettu niiden tehokkuus, Päivi Lappalainen lisää.

Tutkimuksessa tutkittiin Hyvän Elämän Kompassi -verkko-ohjelman vaikuttavuutta masennusoireisiin. Ohjelma ei ole vielä yleisessä käytössä.

Hyvän Elämän Kompassissa on kuuden viikon harjoitusjakson, jonka aikana opitaan tietoisuustaitoja, ajatusten hyväksyntää, omien arvojen tunnistamista sekä ajatusten ja tunteiden käsittelyä. Harjoitukset voi joko lukea tai kuunnella verkossa. Ohjelmaan liittyy myös videomateriaali.

Verkkohoitoa saaneet olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon. He mainitsivat hoidon eduksi muuan muassa mahdollisuuden palata kertaamaan oma hoito-osio.

– Verkko-ohjelma oli terapiamuotona erittäin hyvä ja juuri sopiva omaan tilanteeseeni. Lääkehoito ei olisi tullut kysymykseen, arvioi eräs potilas.

- Omissa kavereissa on niitä, jotka eivät jaksaisi mennä terapiaan. Nettihoito antaa vapautta, kommentoi toinen potilas.

Jopa 20 prosenttia suomalaisista kärsii jossain elämänsä vaiheessa masennuksesta tai masennusoireista.

Mitä mieltä olet, voiko masennukseen saada apua verkko-ohjelmasta? Äänestä ja jätä kommenttisi kommenttikenttään.

Ota kantaa

Uskotko, että verkko-ohjelmasta voi olla apua masennukseen?

Kyllä 42% En 58%
Ääniä yhteensä 2774

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt