Terveys

Neljä siivua meetvurstia päivässä – Peter nauraa varoituksille

Julkaistu:

Jättitutkimuksen mukaan jalostettu liha liittyy ennenaikaisiin kuolemiin.
Liika leikkeleiden, makkaroiden ja pekonin sekä muiden lihajalosteiden syönti voi viedä ennenaikaiseen hautaan.

Näin varoittaa laaja eurooppalainen tutkimus BBC Health -sivuston mukaan.

Alun perin BMC Medicine -aikakausjulkaisussa julkaistussa laajassa tutkimuksessa oli mukana lähes puoli miljoonaa eurooppalaista kymmenestä eri maasta. Keskimäärin heitä seurattiin 13 vuoden ajan.

Tutkijat havaitsivat, että paljon prosessoitua lihaa eli erilaisia lihajalosteita syövät ihmiset kuolivat muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpiin.

Ihmiset, jotka söivät lihajalosteita yli 160 grammaa päivässä, kuolivat seurannan aikana 44 prosenttia todennäköisemmin kuin ne, jotka käyttivät lihajalosteita noin 20 grammaa päivässä. 20 grammaa vastaa noin yhtä pekoniviipaletta tai kahta prinssinakkia tai neljää siivua meetvurstia.

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että jalostettu liha on yhteydessä terveyshaittoihin.

IS kävi kysymässä suomalaisilta, ovatko he huolissaan omasta makkaran käytöstään.



- En yhtään. Syön mieluummin lihaa. Ja läskiä. Jos meillä on kotona makkaraa, nainen syö yleensä minunkin makkarat. Sitten ei syödä mitään. Eikä ole makkaroita vyötärölläkään, Peter Silver nauraa varoituksille.



- En ole. Aika vähän niitä tulee syötyä, joskus menee pari leikkelettä, ehkä kerran verran viikossa, kertoo Tuulia Halabiah IS:lle.



- Eeen. Tosin välillä, jos on ollut ongelmia palkanmaksun kanssa, tulee syötyä halpaa makkaraa. Mutta ei silloinkaan hevosmakkaraa, sanoo Tomas Romanov.



- En ollenkaan. Olen kasvissyöjä, tofumakkaraa voisin syödä, jos sellaista on, mutta en tiedä, onko, pohtii seitsemän vuotta lihaa syömättä ollut Fatima Halabiah.

Yhteyttä ei tunneta vielä tarkasti


- Melko aukottomasti voidaan todeta, että prosessoidun lihan runsas käyttö ennustaa terveyden kannalta huonoa tulevaisuutta. Tulkinnan ongelma kuitenkin on, että tästä tutkimuksesta - kuten aiemmistakin - puuttuu sellainen näyttö, joka osoittaisi syy-seuraus-suhteen, Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kommentoi tutkimusta.

Myös eurooppalaistutkijat toteavat, että lihajalosteita paljon käyttävien elintavat ovat tyypillisesti epäterveellisemmät kuin muilla.

- Tämän muun epäterveellisen elämän seurausten erottaminen lihansyönnin seurauksista on haastavaa. Vaikka kahden asian yhteys on vahva, tutkimusta tarvitaan vielä lisää, toteaa Fogelholm.

Mikä sitten tekee prosessoidusta lihasta jalostamatonta lihaa haitallisempaa?

- Prosessoidussa lihassa voi olla suolaa ja nitraatteja, jotka ovat syövän kannalta ongelmallisia. Tietenkin siinä on myös tyydyttynyttä rasvaa, Fogelholm vastaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt