Työterveyslaitoksen unitutkija nukkuisi kahdesti päivässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaistutkijoiden mielestä suurelle osalle aikuisista sopivat noin kahdeksan tunnin yöunet.
Päiväunet olisivat hyväksi aikuisillekin, sanoo Työterveyslaitoksen unitutkija Mikael Sallinen. Iltapäivällä väsymys iskee useimpiin, ja vireystilan laskua hoidetaan tyypillisesti kahvilla tai tupakalla.

–Unelle on biologinen tilaus kahdesti vuorokaudessa, Sallinen sanoo.
Tärkeää on, että nokkaunet eivät veny liian pitkiksi, jotta yöunet eivät häiriinny. Useimmilla ihmisillä jo 10–20 minuuttia unta riittää virkistämään.

Parhain unirytmi on puhuttanut sen jälkeen, kun yleisradioyhtiö BBC:n haastattelemat tutkijat kyseenalaistivat ihanteen nukkua pitkät, yhtenäiset yöunet. Tiedemiehet esittivät, että ihmisillä olisikin taipumus jakaa unensa kahteen osaan.

Tätä todistaisi jo esimerkiksi 90-luvulla tehty koe, jossa ihmiset alkoivat nukkua osissa: ensin neljä tuntia unta, sitten valveilla pari tuntia ja sen jälkeen taas unta.

Suomalaistutkijoiden mielestä koe ei kerro luontaisesta unirytmistä, koska tilanne oli poikkeuksellinen. Testissä ihmiset olivat pimeässä 14 tuntia.

–Uni- ja valverytmiä säätelevät myös valo ja pimeys, Sallinen muistuttaa.

Ihanteellisinta olisikin Sallisen mielestä nukkua pitkä unijakso yöllä ja lisäksi pienet päiväunet.

Unentarve yksilöllinen


Normaaliin yöuneen kuuluu myös valvetta, mutta ei pitkää hereillä oloa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Timo Partonen kertoo, että ihminen on yleensä hereillä alle puoli tuntia. Jaksot ovat lyhyitä, eikä niitä juuri muista aamulla.

Unen kaksiosaisuudessakin on Partosen mukaan jotain perää, sillä uni on syvintä ensimmäisen 4–5 tunnin aikana.

–Tämän jälkeen yöuni kevenee, ja jälkimmäiseltä puoliskolta herätään herkemmin esimerkiksi ääniin, Partonen kertoo.

Aamuyön unella on silti merkityksensä. Kun tutkimuksissa tavallisesti kahdeksan tuntia nukkuvan aikuisen unta on vähennetty kolmella tai neljällä tunnilla yössä, niin alle viikossa väsymys on vastannut samaa kuin ihminen olisi valvonut yhden yön kokonaan.

– Loppuyön kevyempi uni ei ole hukkaan heitettyä, vaan vaikuttaa vireystilaan, Sallinen sanoo.

Valtaosalle aikuisista noin kahdeksan tunnin yöunet sopivat, vaikka unentarve voi vaihdella paljonkin. Partonen ohjeistaa testaamaan sopivimman yöunen mitan.

–Yöuni on riittävää, kun herätessään ihminen kokee olonsa virkeäksi ja jaksaa vaivatta seuraavaan yöuneen asti, Partonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt