Tässä ovat Suomen vaarallisimmat ammatit

Kuntoutussäätiö on julkaissut tutkimuksen Suomen vaarallisimmista ammateista.

28.2.2012 10:20

Työikäisiä miehiä kuolee kaksinkertainen määrä verrattuna naisiin, selviää tänään julkaistusta Kuntoutusäätiön tutkimuksesta.

Sekä miehet että naiset kuolevat aiemmin ammateissa, joihin sisältyy rutiinityötä, alhainen koulutus ja korkea työttömyysprosentti. Miehet kuolivat varhemmin muun muassa omaishoitajana, tarjoilijana ja siivoojana. Miesten henkeä uhkaavat myös rakennusala, hitsaajan, koneistajan ja paperityöläisen ammatit.

Naisilla vaarallisimmat ammatit ovat siivooja, kiinteistöhuoltaja ja tarjoilija. Pienintä kuolleisuus oli opettajilla, papeilla, lääkäreillä ja elektroniikka- ja it-alan asiantuntijoilla.

Sekä miesten että naisten yleisin kuolinsyy olivat kasvaimet. Miehillä itsemurhat nostivat kuolleisuutta: muun muassa paperimiehillä, metallityöntekijöillä ja kaivosmiehillä ylikuolleisuus liittyi itsemurhiin.

Tutkimuksessa selvitettiin eri ammattiryhmien kuolleisuutta vuosina 2001–2007.

Parhaassa työiässä eli 25–64-vuotiaina kuolee Suomessa vuosittain 10 000 ihmistä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?