Näitä asioita ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan

Julkaistu:

Saattohoitajana työskennellyt Bronnie Ware paljastaa viisi asiaa, joita hänen potilaansa ovat katuneet kuolinvuoteellaan.

1. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta elää omaa elämääni - eikä elää muiden odotuksien mukaan.

Tämä oli yleisin asia, joka kadutti kuolinvuoteella. Ihmiset tajusivat, miten monet unelmat olivat jääneet toteutumatta.

2. Kunpa en olisi tehnyt niin kovasti töitä.

Tämän mainitsi melkein jokainen Waren miespotilaista. He eivät nähneet lapsensa kasvavan tai ehtineet nauttia kumppanistaan.

3. Kunpa minulla olisi ollut rohkeutta osoittaa tunteitani.

Moni tukahdutti tuntemuksensa pitääkseen hyvät välit muihin ihmisiin.

4. Kunpa olisin pitänyt enemmän yhteyttä ystäviini.

Moni oli keskittynyt niin kovasti omaan elämäänsä, että oli antanut tärkeiden ystävien lipua etäämmälle ja etäämmälle. Jokainen kaipaa ystäviään kuoleman tullen.

5. Kunpa olisin antanut itseni olla onnellisempi.

Useat eivät ymmärtäneet ennen viimeisiä päiviään, että onnellisuus on valinta.

- Kuolinvuoteella ei tule mieleen, mitä muut sinusta ajattelevat, Ware kirjoittaa sivuillaan.

Lähde: Inspiration and Chai - Regrets of the Dying

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt