THL-lääkäri Sunnuntaisuomalaisessa: Lasten sikapiikki ehkä virhe

Julkaistu: , Päivitetty:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanotaan ensimmäistä kertaa, että sikainfluenssarokotetta ei ehkä olisi pitänyt antaa lapsille ja nuorille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanotaan ensimmäistä kertaa, että sikainfluenssarokotetta ei ehkä olisi pitänyt antaa lapsille ja nuorille.

THL:n ylilääkäri Terhi Kilpi kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisessa, että hän ei enää suosittelisi rokotetta 5–20-vuotiaille.

– Vuosi sitten oli vallalla tieto, että sikainfluenssa on vaarallinen juuri nuorille. Silloin ei ollut vielä aihetta epäillä rokotteeseen liittyvän vakavia haittavaikutuksia, Kilpi kertoo.

Rokotteella on epäilty olevan yhteys lasten ja nuorten lisääntyneeseen narkolepsiaan Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa. Esimerkiksi Kanadassa samaa rokotetta käyttäneistä sairastuneita on kuitenkin ollut vain muutama.

– Mikä yhteinen tekijä on näillä kolmella maalla, jollaista ei muualla ole, Kilpi kysyy.

Rokote on silti otettu uudelleen käyttöön Britanniassa, jossa sikainfluenssaan on uudessa epidemiassa kuollut parisataa ihmistä. Heistä parikymmentä on lapsia.

THL:n ylijohtaja Juhani Eskola ei halunnut kommentoida STT:lle Kilven lausuntoja. Eskolan mukaan on parasta ensin odottaa tuloksia tiistaina julkistettavasta THL:n väliraportista, joka käsittelee narkolepsian, sikainfluenssan ja rokotteen yhteyksiä.

Rokotteiden antamisesta ei päättänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vaan sosiaali- ja terveysministeriö.

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt