Työstressi on suuri ongelma jo pelkästään talouden näkökulmasta: työstressi maksaa EU:n alueella vähintään 20 miljardia euroa vuodessa menetettynä työaikana ja terveydenhoidon kustannuksina.
Yksilön näkökulmasta työstressi on merkittävä terveydellinen ongelma. Työstressi aiheuttaa monenlaisia sairauksia, ja voi johtaa välillisesti jopa kuolemaan.
Eri tutkimusten mukaan työstressi aiheuttaa ainakin:
" aivohalvauksia (miehillä)" hedelmöittymisvaikeuksia (naisilla)" tyypin 2 diabetesta (naisilla)" nivelreumaa" sydän- ja verisuonitautia" masennusta
Lisäksi stressin ja työuupumuksen tiedetään aiheuttavan muun muassa ahdistuneisuutta, muistin huononemista, keskittymiskyvyn heikentymistä, unihäiriöitä, vatsaoireita sekä pääkipua, ja altistavan alkoholismille.
Työssä stressaaminen voi todella johtaa myös kuolemaan sydän- ja verisuonitautien kautta. Britanniassa yli 10 000 virkamiehellä tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että krooninen työstressi lisää sydäntautien riskiä peräti lähes 70 prosentilla. Sydänsairauksiin kuuluvat muun muassa sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta ja rytmihäiriöt.
Tunnista ylikuormitus ja työuupumus. Työterveyslaitoksen mukaan pitkään jatkuneen stressin taustalla on yleensä vakavia ongelmia työjärjestelyissä, joihin ei ole löydetty toimivia ratkaisuja työyhteisössä. Pitkittynyt työstressi voi johtaa työuupumukseen, jolle on ominaista esimerkiksi kokonaisvaltainen ja pitkäaikainen väsymys, kyynistyneisyys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen.
Jotta voidaan puhua työuupumuksesta on tärkeä tunnistaa häiriöiden yhteys työhön. Näistä merkeistä tunnistat työn aiheuttaman ylikuormittumisen ja työuupumuksen:
" unohtelet aiempaa enemmän pieniä käytännön asioita, et jaksa lukea lehtiä tai avata postia" tunnet olevasi urakkatyössä (vaikka et ole), et ehdi tehdä asioita ajoissa tai kunnolla" sinulla on energiaa vain työhön, mikään muu ei tunnu kiinnostavan" et jaksa olla aktiivinen ihmissuhteissa" univaikeudet (heräilyä öisin, et saa unta)" töihin lähteminen tuntuu jatkuvasti ikävältä ja vastenmieliseltä.
Lähde: TTL