Terveys

Virtsan väri ja haju kertovat terveydentilastasi

Julkaistu:

Virtsan värin, hajun ja koostumuksen muutokset kertovat paljon kehon terveydentilasta. Virtsasta näkee, mitä on syönyt, paljonko on juonut ja mistä sairauksista mahdollisesti kärsii.

Virtsa on tärkeä osa kehon kuona-aineiden poistoprosessia. Sen tehtävänä on hävittää ylimääräistä vettä ja munuaisten verestä suodattamia vesiliukoisia epäpuhtauksia.

Muutokset virtsassa saattavat johtua jostakin harmittomasta syystä, kuten ruokavaliosta. Toisaalta muutos saattaa olla merkki esimerkiksi tulehduksesta tai syövästä.

Tässä muutamia seikkoja, joita virtsasi saattaa kertoa terveydentilastasi:

Värimuutokset. Virtsan keltainen väri johtuu urobiliiniksi kutsutusta väriaineesta. Tuo väri vaihtelee normaalisti kalpean keltaisesta syvän meripihkan väriseksi, riippuen virtsan väkevyydestä. Tummempi virtsa on yleensä merkki siitä, ettei juo tarpeeksi nestettä. Virtsan kalpea väri taas viittaa runsaaseen nesteen juomiseen tai virtsaneritystä lisäävien lääkkeiden käyttöön.

Virtsan värimuutokset voivat olla hyvinkin epätavallisia. Epätavallinen väri ei kuitenkaan välttämättä ole merkki mistään vaarallisesta. Tietyt lääkkeet saattavat muuttaa virtsan värin fluoresenssin vihreäksi tai siniseksi, porkkanat oranssiksi ja vitamiinit keltaisiksi.

Myös perinnöllinen sairaus nimeltä porfyria voi muuttaa virtsan sävyn viininpunaiseksi.Punainen väri on yleensä merkki verisestä virtsasta, mutta ennen paniikkia kannattaa muistaa, että pienikin määrä verta voi muuttaa virtsan väriä merkittävästi. Jos kuitenkin havaitset verta virtsassasi, on hyvä ottaa yhteys lääkäriin välittömästi.

Hajumuutokset. Virtsa ei normaalisti haise kovin vahvalta, joten pistävä haju voi merkitä virtsakivien tulehdusta. Diabeetikoilla veri voi haista makealle elimistöstä poistuvan sokerin takia.

Hajumuutokset voivat myös johtua ruoasta. Esimerkiksi parsan tiedetään muuttavan virtsan hajua merkittävästi. Parsan syöminen synnyttää rikkiyhdiste metyylimerkaptaanin hajoamisprosessin. Samaa yhdistettä löytyy myös valkosipulista ja haisunäädän eritteestä. Tämän hajun haistavat kuitenkin vain ne, joiden kehossa on perinnöllistä entsyymiä, joka hajottaa metyylimerkaptaania. Kaikilla ihmisillä ei tätä entsyymiä ole.

Kuinka usein käyt vessassa?

Vessassa käynnin tarve voi olla yhtä tärkeä merkki terveydentilasta kuin virtsan väri ja haju. Normaalisti ihminen käy vessassa kuudesta kahdeksaan kertaa päivässä riippuen siitä, kuinka paljon juo nestettä päivässä. Jos virtsaamisen tarve kuitenkin lisääntyy merkittävästi, se voi johtua jostain seuraavasta syystä:

" Ylivilkas virtsarakko - virtsarakon tahattomat supistukset" Virtsatietulehdus" Interstitiaalinen virtsarakon tulehdus eli kivuliaan virtsarakon oireyhtymä - tauti, joka tulehduttaa ja ärsyttää virtsarakon seinämiä" Hyvänlaatuinen eturauhasen laajeneminen - eturauhasen kasvu puristaa virtsarakkoa ja estää virtsan normaalin poistumisen kehosta" Neurologiset sairaudet, kuten halvaus ja Parkinsonin tauti" Diabetes

Päinvastainen ongelma - vähäinen vessassa käynnin tarve - voi johtua tukkeutumasta tai tulehduksesta. Se saattaa myös olla tulos haitallisista kylpyhuonetottumuksista. Joillakin ihmisillä on tapana pidätellä hätäänsä, jos heillä ei ole tarpeeksi aikaa käydä vessassa. Pidättely voi johtaa virtsarakon venymiseen ja ongelmiin sen tyhjentämisessä.

Käy vessassa tarpeeksi usein. Virtsarakon ongelmat voi välttää juomalla tarpeeksi vettä. Liiallista nesteen juomista kannattaa kuitenkin varoa. Juo vain silloin kun olet janoinen, äläkä noudata orjallisesti kahdeksan lasillista vettä päivässä -neuvoa. Ylimääräinen nesteenjuonti on tarpeellista vain silloin, jos kärsii virtsakivistä.

Jos joudut nousemaan yöllä käydäksesi vessassa, lakkaa juomasta noin neljä tuntia ennen nukkumaanmenoa. Rajoita kofeiinin juomista, sillä se saattaa ärsyttää virtsarakon limakalvoja. Myös alkoholilla on vastaavia vaikutuksia.

Vältä pidättelyä. Käy vessassa välittömästi, kun tunnet tarvetta siihen.

Lähde: WebMD.com

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  5. 5

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  6. 6

    Aki Palsanmäellä ja asiakkaalla hurjat näkemyserot hinnasta – ”Poistunko minä vai sinä?”

  7. 7

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  8. 8

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  9. 9

    Trumpilta jälleen täyslaidallinen kansallislaulun aikana polvistuneille pelaajille – sponsorit hermostuneita tilanteeseen

  10. 10

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  4. 4

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  5. 5

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  8. 8

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  9. 9

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  10. 10

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  8. 8

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  5. 5

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  6. Näytä lisää