Näin lapsi kohtaa koiran oikein - 9 ohjetta - Terveys - Ilta-Sanomat

Näin lapsi kohtaa koiran oikein - 9 ohjetta

Suomen Kennelliitto on julkaissut ohjeita lapsiperheille, jotka harkitsevat koiran hankintaa tai joissa on jo koira. Hyviällä opastuksella voidaan välttää ikäviä välikohtauksia, jotka saattavat johtua esimerkiksi siitä, ettei lapsi tulkitse koiran eleitä oikein.

Kaverikoirat ovat koiria, jotka on koulutettu ottamaan vastaan halauksia ja silityksiä monilta ihmisiltä. Koirien työasu on oranssi huivi.

10.5.2009 8:00 | Päivitetty 10.5.2009 8:23

Suomessa on noin 600 000 koiraa ja puhdasrotuisia koiria rekisteröidään vuosittain noin 44 000. Kennelliiton ohjeet koskettavat siis todella monia perheitä, sillä Kennelliiton mukaan joka viidennessä suomalaisperheessä on koira.

Ylen uutisen mukaan Kennelliitto ei luonut ohjeita minkään akuutin syyn takia, mutta varmasti moni muistaa viime vuodelta tapauksen, jossa Elimäellä perheen rottweiler kävi 10-vuotiaan pojan kimppuun, kun hän oli yksin koiran kanssa pihalla.

Parhaimmillaan koira ja lapsi tai lapset tulevat hyvin toimeen keskenään ja voivat jopa harrastaa erilaisissa lajeissa yhdessä. Kaikissa lapsiperheissä tiettyjä asioita on kuitenkin aina otettava huomioon.

Näin Suomen Kennelliitto neuvoo:

1. Lapsi ja koira yhdessä pitää olla aina aikuisen valvonnassa. Lasta ja koiraa ei koskaan saa jättää keskenään. Aikuinen pystyy ennakoimaan tilanteet, joissa koira voi ahdistua lapsen leikeistä. Aikuinen voi myös puuttua tilanteeseen, jos koiran leikit käyvät liian rajuksi.

2. Opeta lapselle koiran kieltä ja käyttäytymistä. Lapsen pitää ymmärtää, mitä muun muassa koiran murina, erilainen haukkuminen sekä hännän ja korvien asennot merkitsevät. Koira voi tulkita esimerkiksi silmiin tuijottamisen uhkauksena tai haasteena.

3. Älä silitä vierasta koiraa. Lapsi ei saa lähestyä vierasta koiraa ilman lupaa. Kaikki koirat eivät välttämättä ole tottuneita lapsiin, mutta niiden omistajat osaavat kertoa sen lapselle. Jos vieraan koiran käytös tai into pelottaa, on parempi, ettei lapsen tarvitse mennä koiran luokse.

4. Lähesty koiraa rauhallisesti. Jos omistaja antaa luvan koiran silittämiseen, koiraa pitää lähestyä rauhallisesti. Nopeat liikkeet saattavat laukaista joissakin koirissa saalistusvietin. Paras tapa on antaa koiran lähestyä ensin. Koiraa ei saa myöskään lähestyä takaapäin, eikä silittää yllättäen. Älä suukota, halaile tai laita naamaa liian lähelle koiraa, vaikka se olisi ennestään tuttu. Tiivis läheisyys voi olla koirasta arveluttavaa ja leikkiessäkin voi saatua vahinkoja.

5. Koira ei ole lelu. Koira ei ole leikkikalu. Sitä ei saa kiskoa hännästä tai korvista, repiä turkista tai muuten satuttaa. Riehuvien ja metelöivien lasten käytös voi olla monien koirien mielestä pelottavaa.

6. Koira tarvitsee oman paikan. Koiralla pitää olla oma paikka, jossa se saa olla halutessaan rauhassa. Lapsi ei saa häiritä nukkuvaa koiraa ja koiran pitää myös saada ruokailla rauhassa.

7. Koira voi puolustaa reviiriään. Pihalla oleilevan koiran luokse ei saa mennä, jos omistaja ei ole paikalla. Piha on monelle koiralle omaa reviiriä, jota se voi puolustaa.

8. Älä lähesty irrallaan olevaa koiraa. Lapsi ei saa lähestyä irrallaan juoksevaa koiraa. Lainvastaisesti vapaana juoksevan koiran kohtaamisessa on vältettävä karkuun juoksemista ja koiraa kohtaan uhkaavaa käyttäytymistä.

9. Varo vahingoittunutta koiraa. Lapsen ei pidä lähestyä tuskissaan tai peloissaan olevaa koiraa, sillä koira voi luulla, että lähellä oleva henkilö aiheuttaa kivun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?