Venäläishuipulta poikkeuksellinen tunteenpurkaus – murtui kyyneliin kesken ottelun: "Sydäntä särkevää"

Andrei Rublev purskahti itkuun kesken puolivälieräottelun.

Andrei Rublev ei pystynyt pidättelemään kyyneleitään ottelussa.

8.9.2022 15:53

Tunteet purskahtivat pintaan kesken Andrei Rublevin ja Frances Tiafoen välisen puolivälieräottelun Yhdysvaltain avoimissa.

Venäläinen Rublev, 24, puhkesi kyyneliin ja hautasi kasvonsa pyyhkeeseen kentän laidalla hävittyään syöttövuoronsa ottelun kolmannessa erässä. Riehakkaan kotiyleisön suosikkia vastaan sitkeästi taistellut Rublev oli hävinnyt kaksi ensimmäistä erää niukasti ja jäänyt takamatkalle myös kolmannessa.

– Rublevin kohtalo käy sääliksi. Hän ei saa hiventäkään armoa vastustajalta tai yleisöltä, suositun Tennis Podcastin Twitter-tilillä kirjoitettiin.

– Tämän täytyy olla hänelle sydäntä särkevää. Hän on pelannut grand slamien puolivälierissä kuusi kertaa, eikä ole koskaan päässyt jatkoon. Hän oli kolmannessa erässä kyynelet silmissään. Turhautuminen oli nähtävissä hänen kasvoiltaan. Hän ei kestänyt sitä, entinen tennishuippu Barbara Schett sanoi Eurosportilla Aftonbladetin mukaan.

Tiafoella ei ollut vaikeuksia pitää syöttövuoroaan Rublevin tunteenpurkauksen jälkeen vaan hän varmisti välieräpaikan. Erät kirjattiin Tiafoelle 7–6 (7–3), 7–6 (7–0), 6–4.

Turnauksessa yhdeksänneksi sijoitettu Andrei Rublev aavisti kolmannen erän lopulla, että taas on tulossa puolivälierätappio.

Andrei Rublev onnitteli voittajaansa Frances Tiafoeta.

Tiafoesta tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen US Openin miesten kaksinpelin välierissä sitten Andy Roddickin 2006.

Hän kohtaa välieräottelussaan Espanjan Carlos Alcarazin. Toisessa välierässä pelaavat Norjan Casper Ruud ja venäläinen Karen Hatshanov.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?