Kommentti: Rafael Nadalin kehut eivät olleet vain kohteliaisuuksia – Emil Ruusuvuori voi toistaa Jarkko Niemisen tempun

Emil Ruusuvuoren alkuvuosi on osoittanut, että suomalainen on nousemassa kokonaan uudelle tasolle. Se tarkoittaa ATP-turnauksen kaksinpelivoittoa, kirjoittaa Timo Riihentupa.

Emil Ruusuvuori on vireessä.

18.1. 15:38

Reilu viikko sitten Emil Ruusuvuori teki niin Rafael Nadalille Melbournen ATP-turnauksen välierässä.

Tiistaina vuorossa oli maailmanlistalla sijalla yhdeksän oleva Felix Auger-Aliassime Australian avoimissa.

Ruusuvuori, 22, laittoi molemmat pyörittämään päätään epäuskoisen oloisena: suomalainen tykitti läpilyöntejä sekä kämmen- että rystypuolelta parhaimmillaan täysin vastustamattomalla tavalla.

Nadal ja Auger-Aliassime selättivät Ruusuvuoren tiukkojen vaiheiden jälkeen, mutta tappioissa oli suomalaisen tenniksen kannalta kuitenkin jotain hyvin lupaavaa.

Maailmassa ei ole kovin montaa pelaajaa, jotka saavat Nadalin tai Auger-Aliassimen tasoiset pelaajat pyörittämään päätään.

Ruusuvuori tuohon joukkoon kuitenkin kuuluu.

Suomen kaikkien aikojen tennispelaaja Jarkko Nieminen ylsi maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 13 ja voitti urallaan kaksi pääkiertuetason ATP-kaksinpeliturnausta vuosina 2006 ja 2012.

Ruusuvuoren kohdalla on turha ainakaan tällä hetkellä puhua Niemisen ennätysrankingin hätyyttelystä, mutta turnausvoittajaksi suomalainen on kasvamassa.

Kauden kahden ensimmäisen turnauksen saldo on erinomainen: ATP-välierä ja tiukat väännöt top 10 -pelaajia vastaan.

Parempaa on alkukauden perusteella vielä luvassa, sillä Ruusuvuori on nykyrankingiaan (90) huomattavasti parempi pelaaja. Suomalaisen maailmanluokan kyvyt tempopelissä on tiedetty ja tunnettu jo pitkään. Ruusuvuorella on taito ottaa palloja aikaisin, toisinaan jopa nousevasta pompusta ja kovalla tempolla pakottaa vastustaja kiireeseen ja tätä kautta virheeseen.

Se on tuonut tähän asti komeita yksittäisiä voittoja absoluuttisista huipuistakin, jos nämä ovat jääneet Ruusuvuoren käsittelyssä liian passiiviseksi: esimerkiksi viime keväänä suomalainen kaatoi hallitsevan olympiavoittajan Alexander Zverevin.

Nyt Ruusuvuori näyttää ottaneen kokonaan uuden askeleen eteenpäin.

Sen huomasi myös Nadal – jonka kanssa Ruusuvuori on harjoitellut Mallorcalla – kaksikon keskinäisen ottelun jälkeen:

–  Hän on nuori ja kehittynyt. Hänessä on paljon potentiaalia. Hänellä oli mahdollisuutensa tänään, ja on aina hienoa voittaa hänen kaltaisensa pelaaja. Emil pelasi aggressiivisesti, Nadal kehui.

Alkukauden perusteella Ruusuvuori on saanut omaan kämmeneensä entistä enemmän ruutia. Liike on terävämpää, joka mahdollistaa myös paremman puolustuspelin. Viime kaudella kaksijakoisesti toiminut syöttö on pudonnut kenttään tasaisella varmuudella ja riittävällä tarkkuudella.

Pelillisesti paketti on valmis suurtekoihin kovilla kentillä.

Oma, paras pelillinen taso pitää vain pystyä säilyttämään myös ratkaisevilla hetkillä: niissä muutamassa pallossa, kun tiukan ottelun voittaja ratkaistaan.

Se on tenniksen vaikein asia.

Siinä Ruusuvuorella on myös rutkasti parannettavaa.

Ja vielä:

Urheilutoimittajain Liitto äänesti hetki sitten Vuoden 2021 parhaasta urheilijasta. Ykkössijalle rymisteli odotetusti Matti Mattsson. Emil Ruusuvuoren saavutukset (Kaksi ATP-välierää ja ennätysranking 66) globaalisti kilpaillussa mailapelissä eivät äänestäjiä vakuuttaneet, sillä tennisässä ei mahtunut viime vuonna Vuoden urheilija -äänestyksessä 40 parhaan joukkoon. Edelle menivät muun muassa pesäpalloilija, keilaajia ja salibandyn pelaajia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?