Suurskandaalissa taas uusi käänne: valehteliko Novak Djokovic?

Novak Djokovicin kerrotaan valehdelleen maahantulolomakkeessaan.

Säilöönottokeskuksesta vapautettu Novak Djokovic pääsi hiomaan lyöntiään Melbournessa tiistaina.

Tennispelaaja Novak Djokovicia epäillään nyt Australian viranomaisille valehtelusta. Asiasta uutisoivat mm. The Guardian ja The Age.

Ilman koronarokotusta Australiaan saapuneen Djokovicin kerrotaan ilmoittaneen maahantulolomakkeessa, ettei hän ollut matkustanut maahantuloa edeltäneen 14 vuorokauden aikana. Sosiaaliseen mediaan lataamiensa kuvien perusteella serbitähti vietti joulun Belgradissa ja lennähti sieltä Espanjaan, josta matka jatkui Australiaan.

Väärän tiedon antamista kuvaillaan lomakkeessa ”vakavaksi rikkeeksi”. Maksimirangaistus siitä on The Agen mukaan 12 kuukauden vankeus.

Djokovic oli kertonut rajaviranomaisille, että lomakkeen täytti hänen sijastaan Australian tennisliitto. Vielä ei tiedetä, pelastaako tämä Djokovicin mahdollisilta jatkoseuraamuksilta.

Djokovicin Australian-reissussa on riittänyt käänteitä. Hän kertoi viime viikolla saaneensa erivapauden pelata Australian avoimessa tennisturnauksessa ilman koronarokotusta. Rajaviranomaiset kuitenkin peruivat serbin viisumin.

Lue lisää: Nyt puhuu Novak Djokovic – tällainen oli kohupelaajan viesti: ”Keskityn edelleen siihen”

Oikeus päätti maanantaina, että Djokovicin viisumin peruutuspäätös kumotaan. Hänet vapautettiin säilöönottokeskuksesta, ja hänelle myönnettiin lupa pelata 17. tammikuuta käynnistyvässä turnauksessa.

Australian maahanmuutosta ja kansalaisuuksista vastaavalla ministerillä Alex Hawkella on kuitenkin oikeus perua tennistähden viisumi vielä uudestaan, mikäli siihen on painava syy, esimerkiksi uhka yleiselle terveydelle.

Uudelleenperuminen johtaisi mitä luultavimmin uuteen oikeustaisteluun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?