Australian palojen savusumu lykkää tennisturnauksen karsintaotteluja - Tennis - Ilta-Sanomat

Australian palojen savusumu lykkää tennisturnauksen karsintaotteluja

Australian palojen savusumu on pelaajien lisäksi vaikuttanut myös katsojiin.

Australian palojen savusumu on pelaajien lisäksi vaikuttanut myös katsojiin.

Julkaistu: 15.1. 7:47

Maastopalojen savusumu lykkää Australian avoimen tennisturnauksen karsintaotteluja, kertovat järjestäjät.

Viranomaiset määrittelivät Melbournen ilmanlaadun keskiviikkoaamuna paikallista aikaa erittäin huonoksi. Tiistaina ilmanlaadun kerrottiin olleen vaarallisella tasolla.

Ensimmäiset ottelut eivät ala ennen kello yhtä paikallista aikaa eli neljältä aamulla Suomen aikaa. Otteluiden oli määrä alkaa tuntia aikaisemmin.

Emil Ruusuvuoren on tarkoitus pelata tänään Argentiinan Facundo Menaa vastaan.