Kanada sekosi uudesta urheilun supertähdestään – ”Luulen, että kuvitelmat todella toimivat”

Julkaistu:

Tennis
Vielä vuosi sitten harva oli kuullut Bianca Andreescusta, nyt hänestä puhuu koko tennismaailma.
Kanada sai viikonloppuna uuden supertähden. Vasta 19-vuotias Bianca Andreescu järjesti jättiyllätyksen kaatamalla Yhdysvaltain avoimen tennisturnauksen loppuottelussa Serena Williamsin erin 6–3, 7–5. Kanadalainen on voittanut Williamsin nyt kummassakin heidän välisessä ottelussaan.

– Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kuvittelin pelaavani loppuottelussa Serena Williamsia vastaan, Andreescu ihmetteli.

– Haaveen muuttuminen todeksi on aivan hullua. Luulen, että kuvitelmat todella toimivat.

Andreescusta tuli New Yorkissa ensimmäinen alle 20-vuotias Grand Slam -voittaja sitten vuoden 2006 ja ensimmäinen kanadalainen Grand Slam -voittaja. Eugenie Bouchard hävisi Wimbledonin finaalin vuonna 2014 ja Milos Raonic 2016.

Kanada sekosi uudesta tähdestään. Nuoren sensaation turnausta seurattiin maassa kiihkeästi ja naisten tenniksen kiistattoman hallitsijan kaataminen finaalissa räjäytti pankin. Lehdet julistivat sunnuntaiaamuna Andreescun uudeksi kuningattareksi. The Province kertoi New Yorkin lempinimeen viitaten että ”Bianca puraisi isosta omenasta valtavan palasen”.

Bianca-huuma oli vallannut Kanadan jo ennen kuin Yhdysvaltain avointen voittopokaali ojennettiin tämän käsiin. Finaalia seurattiin joukolla ympäri maan sellaisella laajuudella, että vastaavaa on nähty aiemmin lähinnä jääkiekon olympiafinaalin kaltaisissa tapahtumissa. Tenniksessä se on uutta.


Harva ennusti Andreescun rakettimaisen nousun viime vuoden lopulla, kun hän oli naisten maailmanlistan sijalla 178.

Tammikuussa hän kuitenkin kaatoi yllättäen kaksi entistä maailmanlistan ykköstä, tanskalaisen Caroline Wozniackin ja Serenan isosiskon, Venus Williamsin matkallaan finaaliin Aucklandin turnauksessa, Uudessa-Seelannissa. Finaalissa hän joutui vielä taipumaan saksalaiselle Julia Goergesille.

Maaliskuussa räjähti. Andreescu nappasi uransa ensimmäisen WTA-turnausvoiton Indian Wellsissä Yhdysvalloissa. Seuraavan turnauksensa Miamissa Andreescu joutui kuitenkin keskeyttämään olkapäävamman vuoksi.

Hän oli sivussa vamman takia suurimman osan kesästä. Toukokuun lopulla kanadalainen kilpaili Ranskan avoimissa, joissa putosi toisella kierroksella, mutta sitä seuraavaa turnausta saatiin odottaa elokuuhun asti.

Tuolloin oli vuorossa hänen kotikaupungissaan Torontossa järjestetty kilpailu. Siellä Andreescu raivasi jälleen tiensä finaaliin asti ja kohtasi idolinsa Serena Williamsin ensimmäistä kertaa. Ottelu jäi torsoksi, sillä Williams joutui luovuttamaan vain neljän pelin jälkeen. Nuori kanadalainen johti tuolloin 3–1.

Yhdysvaltain avoimissa Williams sai mahdollisuuden revanssiin, mutta Andreescu näyttää juuri tällä hetkellä liki pysäyttämättömältä.

Romanialaistaustainen kanadalainen nousee seuraavalla maailmanlistalla viidenneksi, mikä tarkoittaa, että sijoitus on noussut tämän vuoden aikana 173 pykälää. Nähty ousu olisi käsittämätön jo itsessään, mutta etenkin siksi, että hän on kilpaillut tänä vuonna erittäin vähän.

Andreescu ei ole hävinnyt maaliskuun jälkeen ensimmäistäkään ottelua, jonka on pystynyt pelaamaan loppuun asti. Hän ei myöskään ole ikinä hävinnyt ottelua maailmanlistan kärkikymmenikössä olevaa pelaajaa vastaan. Näitä otteluita Andreescu on pelannut kahdeksan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt