Australian avointen tuloksia: Nadal jatkaa voittokulkuaan, kohtaa seuraavaksi kreikkalaisyllättäjän

Julkaistu:

Tennis
Rafael Nadal jatkoi erätappiotonta marssiaan kohti upean tennisuran 18. suurvoittoa, kun amerikkalaispelaaja Frances Tiafoe jäi espanjalaisen kyydistä Australian avointen puolivälierässä.
Sijoittamaton Tiafoe, 21, ehti pudottaa viitossijoitetun Kevin Andersonin, mutta huippuvireinen Rafael Nadal oli liikaa. Lukemat olivat 6–3, 6–4, 6–2.

– Minulla on ollut vähän vaikeaa täällä koko urani ajan, joten olen hyvin iloinen tästä, Australian avoimet vain kerran pitkällä urallaan voittanut Nadal totesi.

Välierässä Nadal kohtaa toisen tulevaisuuden miehen, 20-vuotiaan kreikkalaisen Stefanos Tsitsipasin. Roger Federerin turnauksen päättänyt Tsitsipas pelasi neljän parhaan joukkoon voitolla Espanjan Roberto Bautista Agutista.

Tsitsipas on kautta aikain ensimmäinen kreikkalaispelaaja Grand Slam -turnauksen välierässä ja nuorin Australian välieräpelaaja sitten Andy Roddickin ja vuoden 2003.

– Elän unelmaani mutta olen tehnyt todella kovasti töitä päästäkseni tähän, turnauksen 14. sijoitettu Tsitsipas hehkutti.

Kovia kokenut tshekkipelaaja jatkoon

Naisten kaksinpelissä kahdeksanneksi sijoitettu Petra Kvitova eteni välieriin voitettuaan Australian Ashleigh Bartyn 6–1, 6–4. Tshekkipelaaja Kvitova koki kovia reilut kaksi vuotta sitten, kun hänen kotiinsa tunkeutunut murtomies löi häntä veitsellä käteen.

– Olen toisella urallani, joten tämä on ensimmäinen välieräpaikka toisella urallani. Nautin tästä kovasti, kaksinkertainen Wimbledonin voittaja Kvitova iloitsi.


Kvitova kohtaa välierässä Yhdysvaltain Danielle Collinsin, joka kukisti kahden sijoittamattoman pelaajan kohtaamisessa Venäjän Anastasia Pavljutshenkovan 2–6, 7–5, 6–1.

Otto Virtasen, 17, urakka poikien nelinpelissä päättyi toiselle kierrokselle. Virtanen ja australialaisparinsa Rinky Hijikata olivat ykkössijoitettuja, mutta he taipuivat Etelä-Korean Seon Yong-hanille ja Thaimaan Thantub Suksumrarnille erin 6–1, 6–7 (5–7), 3–10.

Virtanen on sijoitettu kolmanneksi poikien kaksinpelissä, jossa hän kohtaa kolmannella kierroksella Hollannin Lodewijk Weststraten. Ottelu pelataan varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.

Australian avoimet

Melbourne, Australia:

Miehet, puolivälierät:
Stefanos Tsitsipas, Kreikka (14)–Roberto Bautista Agut, Espanja (22) 7–5, 4–6, 6–4, 7–6 (7–2)
Rafael Nadal, Espanja (2)–Frances Tiafoe, USA 6–3, 6–4, 6–2

Naiset, puolivälierät:
Danielle Collins, USA–Anastasia Pavljutshenkova, Venäjä 2–6, 7–5, 6–1
Petra Kvitova, Tshekki (8)–Ashleigh Barty, Australia (15) 6–1, 6–4

Nelinpelit:

Miehet, puolivälierät:
Leonardo Mayer, Argentiina/Joao Sousa, Portugali–Raven Klaasen, Etelä-Afrikka/Michael Venus, Uusi-Seelanti (6) 6–4, 7–6 (8–6)

Naiset, puolivälierät:
Samantha Stosur, Australia/Shuai Zhang, Kiina–Barbora Krejcikova/Katerina Siniakova, Tshekki (1) 7–6 (7–2), 7–6 (7–4)
Jennifer Brady/Alison Riske, USA–Hao Ching Chan/Latisha Chan, Taiwan (7) 6–3, 7–6 (7–3)
Timea Babos, Unkari/Kristina Mladenovic, Ranska (2)–Raquel Atawo USA/Katarina Srebotnik Slovenia (9) 6–4, 7–5
Barbora Strycova/Marketa Vondrousova, Tshekki–Andreja Klepac, Slovenia/Maria Jose Martinez Sanchez, Espanja (5) 6–4, 6–4

Poikien nelinpeli, 2. kierrosta:
Seon Yong-han, Etelä-Korea/Thantub Suksumrarn, Thaimaa–Otto Virtanen, Suomi/Rinky Hijikata, Australia (1) 1–6, 7–6 (7–5), 10–3

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt