Tennis

Iloinen perheuutinen! Jarkko ja Anu Niemisen perheeseen syntyi toinen lapsi

Julkaistu:

Tennis
Jarkko Nieminen oli mukana pian elokuvateattereissa nähtävän tenniselokuvan teossa. Uransa päättäneen tennisässän siviilielämässä iloa on aiheuttanut toisen lapsen syntymä.
Huiman tennisuransa kaksi vuotta sitten päättänyt Jarkko Nieminen sai mieluisan haasteen, kun hän sai tehtäväkseen vastata pian Suomenkin elokuvateattereissa nähtävän Borg/McEnroe -elokuvan päänäyttelijöiden valmennuksesta ja elokuvan stunt-näyttelijöiden valinnasta.

Nieminen, 36, hyppäsi ilolla elokuvamaailmaan.

– Mun tehtävänä oli vastata siitä, että elokuvan tenniskohtaukset näyttävät mahdollisimman hyviltä. Vähän kuin poliisielokuvissa mukana on oikea poliisi, joka valvoo kohtausten realistisuutta. Mulla oli tennispuolella sama tehtävä, Nieminen kertoi keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Elokuva kertoo tennishistorian yhdestä kuuluisimmasta taisteluparista, ruotsalaistähti Björn Borgista ja tulisieluisesta yhdysvaltalaistaiturista John McEnroesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Elokuvassa Borgia näyttelee islantilais-ruotsalainen näyttelijä Sverrir Gudnason, McEnroena nähdään Hollywood-tähti Shia LaBeouf. Nieminen ei ole elokuvan ainoa suomalaisvahvistus: entinen huippupelaaja Veli Paloheimo, 49, toimi kuvauksissa LaBeoufin valmentajana ja tennisuransa vastikään päättänyt Henrik Sillanpää, 26, oli Gudnasonin stunt-pelaaja.

– Mä lähetin elokuvan tekijöille pitkään listan pelaajista, jotka mä tunnen. Listalla oli pääosin tanskalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia pelaajia, Nieminen kuvaili stunt-pelaajien valintaa.


Elokuvapestin ohella Nieminen on tennisuransa jälkeen pysytellyt tiukasti rakkaan lajinsa parissa. Viime vuonna hän tosin yritti jatkaa huippu-urheilu-uraansa salibandylla, mutta kantapäävamman seurauksena kokeilu jäi yhteen rikkinäiseen kauteen. Hänen jalkansa leikattiin viime keväänä.

– Olikin tarkoituksena katsoa ensin se yksi kausi ja päättää sen jälkeen jatkosta. Fyysisesti jatko oli kuitenkin mahdoton kun jalat leikattiin, eikä tiennyt, pystyykö urheilemaan tosissaan, Nieminen sanoi.

Tenniksenkin parissa riittää kuitenkin haasteita. Nieminen on toiminut uransa päättymisen jälkeen Eurosportin tennislähetysten kommentaattorina ja on ottanut entistä isompaa roolia myös omassa tennisakatemiassaan.

– Mentoroin ja valmentelen muutamaa pelaajaa. Minulla ei ole valmennuksesta päävastuuta, mutta yritän olla ekstra-apuna.

Lisäksi Nieminen aloittaa ensi vuoden alusta kolmevuotisen pestin Suomen Davis cup -joukkueen kapteenina.


Ja kotonakin entisellä huippupelaajalla riittää vilinää, sillä Niemisen ja hänen vaimonsa Anu Niemisen perheen lapsiluku kasvoi aivan hiljattain kahteen. Nieminen vahvisti Ilta-Sanomille, että perheeseen syntyi viime viikolla toinen tyttö.

Niemisten esikoinen on nyt 2-vuotias.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt