Sebastian

Tennis

Naistenniksen supertähti pienennytti aiemmin rintansa – nyt hakee helpotusta nenäleikkauksesta

Julkaistu:

TENNIS
Maailmanlistan kakkonen Simona Halep aikoo mennä nenäleikkaukseen.
Australian avoimista ensimmäisellä kierroksella pudonnut Simona Halep on menossa Reutersin mukaan nenäoperaatioon. Halep hakee helpotusta terveysongelmiinsa.

Romanialainen jättää tulevia turnauksia ja otteluita väliin ja suunnittelee palaavansa kentälle maaliskuussa Indian Wells -turnauksessa.

– Viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet äärimmäisen vaikeita minulle, sillä olen kamppaillut maha-, nenä- ja korvainfektioiden kanssa, hän kirjoitti Facebook-sivullaan.

Halepin mukaan hänellä on takanaan yksi uran turhauttavimmista jaksoista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En ole pystynyt harjoittelemaan tai pysynyt terveenä, vaikka olen jatkuvasti ottanut antibiootteja päästäkseni eroon infektioista. Tein parhaani Australiassa, mutta yhä kehossani vaikuttaneiden infektioiden takia asiat menivät valitettavasti vain huonommiksi, sillä pakotin itseni taistelemaan Grand Slam -turnauksessa.

– Lääkärin ohjeesta aion mennä leikkaukseen korjauttamaan nenääni. Minulle on kerrottu, että tämä on paras vaihtoehtoni ja siitä on erittäin todennäköisesti apua.

Halep putosi vuoden ensimmäisestä Grand Slam -turnauksesta hävittyään kiinalaiselle Zhang Shuaille.

Helpotusta selkäkipuihin

Halep, 24, kärsi nuorempana suurten rintojen aiheuttamista kovista selkäkivuista. Romanialainen kävi 18 vuotta täytettyään pienennyttämässä rintansa kuppikoosta 34DD kokoon 34C.

– Niiden paino häiritsee minua. Se haittaa reaktiokykyäni. Rintani tekevät oloni epämukavaksi, kun pelaan, Halep selitti päätöstään Daily Mailin mukaan.

– En pidä niistä edes arkielämässäni. Olisin mennyt leikkaukseen, vaikken olisi urheilija, romanialainen jatkoi perustelujaan.

Pienennysleikkaus auttoi Halepia pääsemään eroon selkäkivuista. Sen lisäksi leikkaus auttoi häntä liikkumaan nopeammin ja tuntemaan olonsa muutenkin paremmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    8. 8

      Nousiko Putous-ensikertalaisen hahmo ennakkosuosikiksi? Balettiasuun pukeutunut pikkutyttö naurattaa somessa: ”Ihan ykkönen”

    9. 9

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    10. 10

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    2. 2

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    3. 3

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. Näytä lisää