Tennis: Jarkko Nieminen kohtaa Łukasz Kubot US Openissa - Tennis - Ilta-Sanomat

Nieminen kohtaa Kubotin US Openissa

Jarkko Nieminen

Jarkko Nieminen

Julkaistu: 22.8.2013 23:00

Jarkko Nieminen kohtaa US Openin avauskierroksella ensi viikolla puolalaistykki Łukasz Kubotin.

Nieminen (ATP-40.) ei mahtunut sijoitettujen pelaajien joukkoon, joten avauskierroksen vastus olisi voinut olla pahempikin. Kubot säväytti etenemällä tämän kesän Wimbledonissa puolivälieriin, mutta puolalaisen ATP-ranking on 30 sijaa alempi kuin Suomen tenniksen ykköstykin.

Nieminen ja Kubot kohtasivat viime vuonna ATP-pääkiertueella kahdesti. Kubot voitti Hallessa, Nieminen Rotterdamissa. 2010 kaksikko väänsi hikisen kamppailun Davis cupissa. Nieminen vei trillerin lopulta nimiinsä.

Ammattilaistenniksen kauden viimeisen Grand Slamin mestaruutta puolustaa Andy Murray. Viime syksyn finaaliuusintaa ei ole odotettavissa, sillä Murray ja Novak Djokovic ovat ottelukaaviossa samalla puolella.

Rafael Nadal ja Roger Federer ovat niinikään samalla puolella kaaviota. Tenniksen viime vuosien odotetuin yhteenotto voi toteutua New Yorkissa jo puolivälierissä, kun Federer tipahti tuoreimmassa ATP-rankingissa sijalle 7.