Kommentti: Tässä on suomalaisen television ylivoimaisesti suosituin formaatti – tuotannossa tajuttiin kolme olennaista asiaa - Tanssii tähtien kanssa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Tässä on suomalaisen television ylivoimaisesti suosituin formaatti – tuotannossa tajuttiin kolme olennaista asiaa

Kuvituskuva
Julkaistu: 2.12. 6:31

Katsojat ovat kyllästyneet siihen, että aina kun avaa television, niin ohjelmatarjonta muistuttaa jollain tavalla ihmisyyden ikävimmistä piirteistä, kirjoittaa toimittaja Nita Makkonen.

Televisiossa esitettiin sunnuntai-iltana Suomen ylivoimaisesti suosituimman viihdeohjelmaformaatin finaalijakso. Tanssii tähtien kanssa -kisa huipentui Christoffer Strandbergin ja hänen tanssiparinsa Jutta Heleniuksen voittoon.

TTK:ta on esitetty Suomessa jo kaksitoista kautta, mutta sen suosio ei näytä ainakaan vähenevän.

Tälläkin kaudella keskikatsojamäärä on ollut Finnpanelin mittausten mukaan joka viikko lähes miljoona suomalaista – ja tavoittavuus puolestaan hurjat 1,4 miljoonaa. Edes Ylen uutislähetys ei yllä samoihin katsojalukuihin.

Tv-tanssikisan kova suosio voi olla yllättävää, koska kilpatanssi ei ole urheilulajina erityisen seurattua Suomessa. TTK-tuomari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö ovat Suomen kaikkien aikojen menestynein kilpatanssipari, mutta harva edes tietäisi sitä ilman TTK:ta.

Urheilulajin virallisissa kotisivuillakin kerrotaan, että juuri TTK on nostanut lajin suosiota lumen ja kaamoksen maassa:

Television tanssiohjelmat, kuten Tanssii tähtien kanssa ovat lisänneet kilpatanssin suosiota suomalaisten keskuudessa ja nostaneet useita suomalaisia tanssijoita suuren yleisön tietoisuuteen, sivustolla lukee.

Tanssii tähtien kanssa -formaatti pohjautuu Britannian Strictly Come Dancing -ohjelmaan, jota on esitetty maassa peräti 17 kautta. Alkuperäisformaatin suosiosta voi päätellä, että ohjelmaidea on toimiva, mutta Suomen ja Britannian televisiokulttuurien välille ei voi silti missään nimessä piirtää yhtä kuin -merkkejä. Briteissä esimerkiksi Love Island on yksi maan suosituimmista tosi-tv-sarjoista, mutta Suomessa ohjelma ei toiminut lainkaan.

Mikä sitten saa katsojat palaamaan TTK:n ääreen kausi toisensa jälkeen?

Tämän kauden finaalin voittajapari oli Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius.

Tämän kauden finaalin voittajapari oli Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius.

1. Hyvät juontajat

Mikko Leppilampi ja Vappu Pimiä ovat tanssiohjelman tirehtöörit, jotka tuntuvat saavan kausi toisensa jälkeen sekä yleisöstä että kilpailijoista kaiken irti. Molemmat ovat juontaneet ohjelmaa kahdeksan kauden verran.

Leppilampi kertoi IS:lle vuosi sitten, että antaa ohjelmalle kaikkensa. Hän käyttää koko lauantain repliikkiensä opettelemiseen, koska ei halua käyttää apunaan lainkaan juontokortteja tai prompteria.

Juontaja kertoi myös vertaavansa mielessään studioon saapunutta yleisöä kaikkiin katsojiin, joita ohjelmalla on kotisohvilla. Siksi hän ei koskaan pakene mainoskatkojen aikana kulisseihin, vaan pitää yllä hyvää tunnelmaa yleisön edessä juttelemalla ja vitsailemalla koko ajan.

Katsojat peilaavat juontajan välittämää tunnelmaa sekä tiedostaen että tiedostamatta. Juontaja on viihdeohjelman sielu, joka luo pohjavireen koko ohjelmalle.

Siksi on ohjelman kannalta elintärkeää, että juontajat antavat itsestään ohjelmalle 150 prosenttia ja ovat hyvin itsevarmoja siitä mitä tekevät. Siinä Pimiä ja Leppilampi ovat molemmat viime vuosina onnistuneet.

Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi ovat onnistuneet.

Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi ovat onnistuneet.

2. Positiivinen tunnelma

Good Vibes Only -hengen korostaminen voi tuntua naiivilta, mutta tämän ohjelman kohdalla positiivisuuden korostamisella on paikkansa. Katsojat ovat kyllästyneet siihen, että aina kun avaa television, niin ohjelmatarjonta muistuttaa jollain tavalla ihmisyyden ikävimmistä piirteistä. Tempparit, Love Islandit, amerikkalaiset kohudokumentit ja Ensitreffit ynnä muut ovat kuin neulanpisto ihoon muutoinkin synkkinä syysiltoina.

TTK on sen sijaan mieltä lämmittävä mahdollisuus eskapismiin kaamoksen pimeydessä. Ihanaa musiikkia ja tanssiaskelien tahtiin heilahtavia upeita puvunhelmoja, sekä kirsikkana kakun päälle verbaalista ilottelua tuomarien kommenttien muodossa.

Tuotantoyhtiötä voikin kiittää siitä, että formaattiin ei ole yritetty väkisin lisätä kohun elementtejä.

TTK:ssa on positiivinen tunnelma.

TTK:ssa on positiivinen tunnelma.

3. Julkkiksista paljastuu uusi puoli

Myönnetään kuitenkin, että pieni tirkistelynhalu elää meissä kaikissa. TTK:ssa on se hyvä puoli, että tuotantoyhtiön ei tarvitse ottaa esiin kuokkaa ja lapiota kaivaakseen osallistujista esiin mielenkiintoisia puolia. Sen tekee rankka kisa ihan sellaisenaan.

Kun esimerkiksi Christoffer Strandberg liikuttui lähes kyyneliin esitettyään Matti Puron kanssa Samuli Putron Olet puolisoni nyt -kappaleen pason askelin, jokainen katsoja tunsi sisällään, ettei tunnereaktiossa ollut mitään käsikirjoitettua.

Matti Puro (vas.) ja Christoffer Strandberg.

Matti Puro (vas.) ja Christoffer Strandberg.

Aitous onkin asia, jota suomalaiset rakastavat yli kaiken. Sen saavuttaminen on yleensä helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin silloin, kun halutaan tehdä menestyvä viihdeohjelma. TTK:ssa siinä on kuitenkin onnistuttu.