Onko tanssijoilla todellista kemiaa?

Julkaistu:

Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat ovat ehtineet säväyttää viime viikkoina kuumilla tanssisuorituksillaan ja rohkeilla asuillaan.

Kehonkielen asiantuntija, kouluttaja Niko Visuri kuitenkin huomauttaa, että parien todelliset kemiat tulevat paremmin esiin vasta tanssisuoritusten jälkeisissä pisteiden julkistamistilanteissa.

Visuri muistuttaa, että kisaajat ovat varsin eriarvoisessa asemassa.

- Artistit jäävät helposti oman roolinsa vangiksi ja esittävät samaa hahmoa jopa vapaalla tuttaviensa seurassa. Näyttelijät taas hallitsevat erinomaisesti kehonkielensä ja näin ollen pystyvät helposti johtamaan eleillään harhaan niin tanssisuorituksissa kuin niiden jälkeen, "Mr. Body Language" toteaa.

Esimerkiksi Nicke Lignell ja Susa Matson saavat Visurilta kehuja.

- Kärkipään katsekontakti sekä luottamusta puolin ja toisin. Susan viestittää olemuksellaan todella paljon kemiaa, jota parilla onkin ehkä jopa enemmän kuin muilla.

Kylmää kyytiä Visuri antaa muun muassa Jimi Pääkallolle ja Anna Sainilalle.

- Jäykkä ja väkinäinen Jimi torjuu usein Annan yritykset ottaa katsekontaktia. Luultavasti hän pitää niin lujaa kiinni rokkarin imagostaan, ettei käyttäydy lainkaan luontevasti. Kyseessä lienee ammattitauti.

Lue kaikkien parien arviot päivän Ilta-Sanomista.