Marikon upea muodonmuutos! - Tanssii tähtien kanssa - Ilta-Sanomat

Marikon upea muodonmuutos!

Kwan-yhtyeen laulaja Mariko Pajalahti on saanut loistavaa palautetta esiintymisestään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kehuja on tullut myös Marikon uudesta, hehkeästä olemuksesta.

7.3.2007 6:58

- Ihanaa! Tuntuu todella kivalta saada positiivista palautetta, Mariko kiittelee.

Sunnuntaina käydyssä tanssikisassa Mariko näytti paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Popparin olemus on sorja, ja hän on saanut uutta naisellisuutta treenien myötä.

- Totta. Olen hoikistunut, sillä 3-5 tunnin päivittäinen treeni kuluttaa energiaa niin, että syömisiään ei tarvitse enää miettiä. Vartalon kannatukseen on tullut oikeanlaista ryhtiä.

Mariko ei osaa kuitenkaan sanoa, kuinka paljon hän on laihtunut.

- En harrasta vaa'alla käymistä, sillä en halua pahoittaa mieltäni. Fiilis on kyllä timmimpi.

Parhaillaan Mariko on Kwan-yhtyeensä kanssa Lapin-kiertueella, mutta tanssitreeneistä ei silti luisteta. Hän on nimittäin ottanut tanssiparinsa Aleksi Seppäsen mukaan kiertueelle.

- Levillä ja Rukalla meille on järjestetty isot kokoushuoneet, joissa treenaamme täysillä. Hommia paiskitaan 3-5 tuntia päivittäin, jolloin muu sosiaalinen elämä on jäänyt väliin, Mariko kertoo.

Punk-henkisestä Marikosta ei ihan heti arvaisi, että hän on entinen kilpatason urheilija.

- Olin aikoinaan kilpauimari. Silloin tuli harrastettua myös jazz-tanssia ja squashia.

Sibelius-lukiolaisena urheiluharrastukset lopahtivat.

- Rahat eivät enää riittäneet tanssitunteihin ja niin kuin nuorilla yleensä, alkoi olla muita kiinnostuksen kohteita. Minusta tuli yksinkertaisesti laiska, viimeksi Firekid -musikaalissa vuonna 2000 tanssinut Mariko kertoo.

IS / Hertta Hiltunen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?