Kolme rakennusta, auto ja vene tuhoutuivat täysin tulipalossa Vesi­lahdessa – pelastus­laitos kertoo erikoisista yksityis­kohdista

Naapurit kuulivat edellisenä iltana musiikin jumputusta rakennuksesta, joka tuhoutui tulipalossa täysin. Myös navetta, varastorakennus ja auto ja vene tuhoutuivat, vaikka taivaalta tuli vettä kaatamalla ja rakennukset sijaitsevat vähintään 20 metrin päässä toisistaan.

Pihapiirissä ollut päärakennus, vanha navettarakennus ja puuvarasto ovat tuhoutuneet täysin palossa. Myös päärakennuksen edessä ollut auto on palanut poroksi.

6.8. 7:03 | Päivitetty 6.8. 11:26

Vesilahden Vakkalantiellä kolme rakennusta, auto ja vene on tuhoutunut täysin tulipalossa. On epäselvää, onko tulipalo vaatinut kuolonuhreja.

– Ei ole tietoa, onko rakennuksessa ollut ihmisiä sisällä. Rakennukset olivat täyden palon vaiheessa, kun saavuimme kohteeseen, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Janne Latsa.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tehtävästä hieman ennen aamuneljää. Päivystävän palomestarin mukaan kolme rakennusta oli täyden palon vaiheessa, kun palokunta saapui paikalle. Samaan aikaan vettä tuli kaatamalla taivaalta.

Poliisi on vaitonainen tapahtumien kulusta. Sen mukaan tulipaloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi. Poliisitiedotteen mukaan sammutustyöt ovat vielä osin kesken ja esitutkinta on tästä syystä alkuvaiheissa.

Kolme rakennusta ovat vähintään 20 metrin päästä toistaan.

– Vaikea on keksiä luonnollista syttymissyytä tälle, Latsa toteaa.

Päärakennus on toiminut kesäasuntona. Aikanaan rakennuksessa on toiminut koulu. Naapurit ovat kertoneet viranomaisille, että edellisiltana talossa oli ollut bileet.

– Naapuri kuuli musiikin jumputusta. Sen enempää ei ole tietoa. En osaa sanoa, minkä ikäisiä juhlijat ovat olleet tai kuinka paljon heitä on ollut, Latsa sanoo.

Pihapiirissä ollut päärakennus, vanha navettarakennus ja puuvarasto ovat tuhoutuneet täysin palossa. Myös päärakennuksen edessä ollut auto on palanut poroksi. Varaston edessä on ollut Busterin alumiinivene trailerissa. Myös vene on palanut täysin.

Rakennusten katot ovat tulleet palossa alas. Päärakennuksen takaseinä on vielä pystyssä.

Lisäksi pihapiirissä on ollut vielä leikkimökki ja aitan tapainen rakennus, jotka eivät ole palaneet.

Poliisi on paikan päällä selvittämässä syttymissyytä.

Paikalle saapui seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Latsan mukaan palon leviämisestä ei ollut vaaraa, sillä vettä satoi kaatamalla ja ympäristö oli märkää.

– Alkuun tuli hälytys maastopalosta, mikä ihmetytti, koska vettä tuli taivaan täydeltä. Soittaja oli nähnyt puolen kilometrin päästä nähnyt loimotusta.

Palokunta on vielä aamuseitsemän aikaan ollut paikalla hoitamassa jälkisammutustöitä.

– Nyt rakennukset ovat tuhoutuneet. Vain rauniot ovat jäljellä, Latsa kertoo.

Oikaisu kello 7.28. Toisin kuin uutisessa aiemmin kerrottiin, palopaikka sijaitsee Vesilahdella, ei Valkeakoskella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?