Tamperelainen poliitikko väläytti lapsilta kiellettyä uima­­rantaa ja aiheutti palaute­ryöpyn – näin hän perustelee puheitaan

Varavaltuutettu Arttu Rintanen haluaisi Tampereelle uimarannan, jossa olisi rauhallista.

Arttu Rintasen mielestä esimerkiksi toinen Pyynikin uimarannoista voisi olla lapsivapaa. Kuvassa Rosendahlin ranta Tampereella.

4.7. 14:08

Tampereen varavaltuutettu Arttu Rintanen pohti sunnuntaina Twitterissä, voisiko Tampereelle saada lapsivapaan uimarannan.

– Tökkään nyt ampiaispesään, mutta tökätään. Tampereella on 32 kaupungin omistamaa uimarantaa. Olisiko liikaa pyydetty, jos yksi niistä olisi lapsivapaa, Rintanen kysyy twiitissään.

Twiitti herätti nopeasti keskustelua niin puolesta kuin vastaan.

Esimerkiksi Oulun entinen kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Teija Ruokamo kritisoi ehdotusta.

– Olisi liikaa pyydetty. Ihan idioottimainen ehdotus, Ruokamo kirjoitti Twitterissä

Myös lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vastusti ehdotusta jyrkästi.

– Tuskin ehdottaisit tätä minkään muun ihmisryhmän osalta. Ehdotuksesi on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 6. pykälän vastainen. Se ilmentää yhteiskunnassa valitettavan yleistä lapsivihamielistä ilmapiiriä, Pekkarinen vastasi Twitterissä.

Pekkarisen esiin nostamassa pykälässä on kyse yhdenvertaisuudesta.

– Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella, pykälässä sanotaan.

Rintanen kertoi Ilta-Sanomille, että hän ei ole vakuuttunut Pekkarisen perusteluista.

– Samalla logiikalla esimerkiksi uimahallien miesten ja naisten vuorot olisivat laittomia, koska ne rikkovat tasa-arvosta tehtyjä ihmisoikeussopimuksia, Rintanen sanoo.

Rintasen ehdotuksen taustalla on ajatus hiljaisesta ja rauhallisesta rannasta. Hänen mukaansa Tampereen uima-rannat ovat kesäaikaan erittäin meluisia.

– Lapset huutavat ja juoksevat ympäriinsä, siellä on kaiuttimia ja valtavasti kaikkea muutakin metelin lähdettä, Rintanen kuvailee.

Rintanen ehdottaa twiitissään, että Tampereella esimerkiksi Pyynikin uimarannalla on kaksi erillistä rantaa, joista toista voisi kokeilla lapsivapaaksi.

– Nyt kun vapaaehtoisesti lapsettomien ihmisten määrä kasvaa, olisi hyvä, että kaupungit huomioisivat tämän kasvavan ihmisryhmän.

Ehdotukseen on Rintasen mukaan suhtautuneet hyökkäävästi monet ihmiset, joilla on omia lapsia. Toisaalta hän kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta 20–30-vuotiailta.

Twitter-ketjussa muun muassa ehdotettiin, että jokin ranta voitaisiin julistaa rauhalliseksi rannaksi.

– Rannalla ei olisi ikärajaa. Sinne voisivat tulla myös lapset, kunhan he osaisivat olla hiljaisesti ja riehumatta.

Toisaalta Rintanen kertoo saaneensa palautetta myös perheellisiltä, jotka haluaisivat tulla hiljaiselle rannalle silloin, kun ovat itse vapaalla lapsiperhearjesta.

Rannalle voisi Rintasen mukaan laittaa kyltin, jossa metelöinti kiellettäisiin.

– Siinä ei varmasti syrjittäisi yhtään ketään ja kysyntääkin varmasti olisi. Moni on kertonut olevansa valmis maksamaan hiljaisesta rannasta, Rintanen sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?