Pirkanmaa aikoo tuoda 80 hoitajaa ulkomailta – sairaanhoitajista tehdään lähihoitajia

Työntekijöiden tuominen on hyvinvointialueen mukaan osaratkaisu palvelutarpeen kasvuun ja hoitajapulaan.

Toisaalla hoitajista on ylitarjontaa, toisaalla ei.

13.5. 11:09

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus on valtuuttanut Tampereen kaupungin kilpailuttamaan ulkomaisen hoiva- ja hoitohenkilökunnan hankinnan osaratkaisuna ikääntymisestä johtuvaan palvelutarpeen kasvuun ja hoitajapulaan.

Hoitajia on tarkoitus hankkia maista, joissa on hoitajista ylitarjontaa. Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan Pirkanmaalle olisi tulossa noin 80 hoitajaa. Ensimmäisten on määrä saapua aikaisintaan noin vuoden kuluttua.

Pirkanmaalle etsitään ulkomaisen sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Heistä koulutetaan joko lähihoitajia tai hoiva-avustajia oppisopimuksella. Lähihoitajakoulutus kestää kaksi vuotta, hoiva-avustajaksi pääsee noin 2–3 kuukauden koulutuksella.

Työntekijöiden kanssa noudatetaan sosiaali- ja terveysalan työehtosopimusta.

Aluehallituksen yksimielisesti hyväksymässä ponnessa korostetaan muun muassa, että monikulttuuristen työyhteisöjen johtamiseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Hyvinvointialue myös kannustaa yhteisöllisyyttä tukevaan johtamiseen ja monikulttuuristen työntekijöiden pitkäkestoiseen perehdytykseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?