Metri lisää korkeutta, ilmoitti Aku Syrjä kesken haastattelun – Tampereelle tulossa Hollywood-tason studio

Yle on mukana ”Tohloppi 2.0.” -työnimeä kantavassa hankkeessa. Draaman tekemisestä ovat neuvotelleet jo muun muassa Warner Bros. ja BBC.

Eppu Normaali -konserniin kuuluva Akun Tehtaan toimitusjohtaja-rumpali Aku Syrjä odottaa yrityksen työntekijämäärän mahdollisesti jopa tuplaantuvan uuden studion myötä.

27.1. 18:56

Vaikka elokuviin ei koronan takia oikein pääse, niin audiovisuaalinen ala vetää. Tampere aikoo imuun mukaan tosissaan.

Siksi Tampereen Raatihuoneella tehtiin torstaina historiaa, kun kaupunki, Yleisradio, Akun Tehdas ja kiinteistöyhtiö SBB Norden solmivat aiesopimuksen, joka käynnistää uuden kansainvälisen tason studion suunnittelun ja rakentamisen Tampereen Tohloppiin. Toiveissa on saada rakennustyöt käyntiin jo tänä vuonna.

Ja pian ehkä lisää Hollywood-elokuvia. Se ensimmäinen Tampereella kuvattu, Dual, on saanut juuri ensi-iltansa ja hyvän vastaanoton Sundance-festivaaleilla.

Lue lisää: Tampereella kuvattu Hollywood-elokuva Dual sai ensi-iltansa – tähti muisteli nyt videolle erikoista havaintoaan Suomessa

Uusi huippustudio tarvitaan, sillä Mediapoliksen nykyisten tilojen varauskirjat on myyty loppuun jo koko tämän ja ensi vuoden ajaksi.

Mitä kansainvälisen tason studiolta vaaditaan? Ennen muuta korkeutta, korostaa Film Tampereen ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen.

– Studiosta tulee 13 metrin korkuinen. Sen ansiosta siellä voidaan tehdä vaativimmat elokuvat ja kaikki maailman viihdeformaatit, Rahkonen kertoo IS:lle.

Kunnes paikalle saapuu Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä.

– Itse asiassa eilen tarkistin muutamia asioita. Minimikorkeuden on oltava 14 metriä, Syrjä oikaisi.

Film Tampereen ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen esittelee hanketta Tampereen Raatihuoneella. Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä kuuntelee.

Metri lisää kesken haastattelun! Ehkä kannattaisi saman tien nostaa kattoa vastaisuuden varalle vielä vähän...

14-metrisenä tulevasta ”Tohloppi 2.0:sta” tulee Suomen korkein studio. Vanhoissa tehdashalleissa kuten Turun Logomossa päästään lähelle, mutta

Nykyisen Mediapoliksen studion katto on 11 metrissä. Ripustusten vuoksi tuokaan korkeus ei kuitenkaan ole täysin käytettävissä.

Mediapoliksen nykystudion lattiapinta-ala on 1 500 neliömetriä.

– Siihen tulee puolet lisää. Uuden studion pitää olla vähintään 2 000 neliömetriä. Oheistiloja tulee ehkä tuhat neliötä, Rahkonen sanoo.

– Noilla neliöillä studio tulee olemaan Suomen suurimpia. Saattaa löytyä vanhempia teollisuushalleja, jotka on todella isoja, mutta niissä on usein pylväitä tai jotain muuta tiellä, Syrjä pohtii.

Aiemmin studioihin rakennettiin kiinteää tekniikkaa. Nykyisin jokainen tuotanto luo oman kokonaisuutensa tavallaan tyhjästä.

– Tilan pitää mahdollistaa tekniikan paikalle tuomisen: riittävät ripustusmahdollisuudet, kantavuudet, sähköt, ei sen kummempaa, Syrjä kuvailee.

Aku Syrjä kertoi Akun Tehtaan kasvaneen ulos nykyisistä toimitiloistaan. Tohloppi 2.0. avaa yritykselle uusia mahdollisuuksia.

Rahkonen kertoo tulevan studion kiinnostavan. Tulevista tuotannoista on käyty neuvotteluja lukuisten keskeisten tuotantoyhtiöiden kanssa, ja niitä ovat tuomassa muun muassa Warner Bros. International Television Production Finland, BBC Studios, XYZ Films, Fire Monkey Productions, Film Service Finland, Yellow Film & TV, Take Two Studios ja It’s Alive Films.

Dual filmattiin Tampereella vuonna 2020. Parhaillaan Film Tampere neuvottelee Rahkosen mukaan vakavasti jopa neljän uuden kansainvälisen draamaelokuvan tekemisestä Tampereella.

– Osa on pikkasen suurempia kuin Dual, osa pikkasen pienempiä. Katsotaan, kuinka monta realisoituu. Jos yksikin, niin se on kova juttu. Parhaimmillaan filmaaminen voi alkaa jo tänä vuonna, Rahkonen kertoo.

– Jos tulee useampi elokuva, niin sitten pitää katsoa, mikä on meidän kyky tehdä niitä. Elokuvia voi tehdä muuallakin. Eli ei me pelkästään Tamperetta rakenneta vaan koko Suomea.

Tohloppiin muuttavalle Akun Tehtaalle uudet tilat tarkoittavat kasvusysäystä. Tähän mennessä Syrjä on kumppaneineen tehnyt Mediapoliksessa muun muassa Uutta päivää, Elämäni biisiä ja SuomiLovea.

– Meillä on nyt 44 vakituista työntekijää. On mahdollista, että määrä jopa kaksinkertaistuu, Syrjä sanoo.

Syrjä tunnetaan myös yrityksen taustalla toimivan Eppu Normaali -yhtyeen rumpalina. Eppu-faneille lohduttava tieto: rumpali ehtii yhä settinsä taakse.

– Viimeksi eilen kävin rummuttamassa, Syrjä kertoo.

Aiesopimusta allekirjoittamassa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (vas.), Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila, Mediapoliksen kiinteistön omistavan SBB:n maajohtaja Arto Nummela sekä Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä.

Yle vähensi draamatuotantoaan Tampereella viitisen vuotta sitten voimakkaasti. Aiesopimus takaa osaltaan sen, että tuotantoa nähdään Tohlopissa jatkossakin.

– Tohlopin tulevaisuus näyttää nyt oikein lupaavalta. Akun tehtaan muutto tarkoittaa sitä, että pystymme hyödyntämään monia tv- ja elokuvatuotantoihin liittyviä fasiliteetteja yhdessä, Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sanoo.

Vaikka osaajien määrä Tohlopissa kasvaa, Ylä-Anttila lupaa, että Yle haluaa pitää alan ydinosaamista myös jatkossa itsellään.

– Ylen omat suunnitelmat Tohlopin suhteen tarkentuvat lähikuukausina. Meillä on täällä aika paljon tuotantoja ja haluamme pitää niistä kiinni.

– Luulen, että tämän uutisen myötä ihmiset ymmärtävät, että Yle haluaa olla mukana Tampereella ja tässä kehittyvässä Mediapolis-Tohloppi-hankkeessa. Huhut siitä, että olisimme täältä vähin äänin lähtemässä tai kutistumassa, eivät pidä paikkaansa.

Oikaisu 18.55: Otsikko oikaistu, kyse ei ole Ylen Tohlopin toimintojen ostamisesta vaan uuden studion rakentamisesta Tampereen Tohloppiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?