Paritaloasunto tuhoutui Tasanteenraitin kaupunginosassa Tampereella maanantai-iltana. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta osoitteessa Tasanteenraitti 8 ennen yhdeksää maanantai-iltana.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Jari Nieminen kertoi Ilta-Sanomille hieman yhdentoista jälkeen, että varsinaiset sammutustyöt olivat ohi ja pelastuslaitos oli siirtynyt jälkisammutus- ja raivaustöihin.
Kun pelastuslaitos pääsi palopaikalle, rivitalon yksi huoneisto oli täyden palon vaiheessa ja palo oli vaarassa levitä naapuriasuntoon. Pelastuslaitos sai palon rajattua syttymishuoneistoon.
– Naapuriasunto kärsi lähinnä savu- ja vesivahinkoja.
Pelastuslaitos evakuoi palavasta huoneistosta yhden henkilön, joka kuljetettiin sairaalahoitoon. Niemisen mukaan henkilö ei loukkaantunut vakavasti. Naapuriasunnosta pelastuslaitos evakuoi kaksi henkilöä. Heidät tarkastettiin paikan päällä eikä heillä todettu jatkohoidon tarvetta. Heille etsitään tilapäismajoitusta.
Nieminen arvioi, että syttymissyyn selviämisessä menee muutama päivä, koska asunto tuhoutui.
Alueella oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Nieminen sanoo, että pelastuslaitos jatkaa jälkisammutustöitä vielä muutaman tunnin ajan.
Ilta-Sanomien lukijan lähettämästä ilmasta kuvatusta videosta selviää, että palopaikan ympäristössä on runsaasti savua ja pelastuslaitoksen yksiköitä.
Uutista päivitetty kello 23.29.
Rivitalon sammutustöitä Tampereella maanantai-iltana.